"Varon minä sitä nyt, sir", lupasi Richie tärkeän näköisenä, "kun minulla on asia toimitettavana. Toivotan siis teille kaikille menestystä ja kiitän erittäin näitä kahta nuorta herrasmiestä —"
"Minä en ole mikään herrasmies", sanoi Jenkin, paiskaten lakin päähänsä. "Olen reima lontoolainen oppipoika ja toivon vielä yleneväni mestariksi. Frank sanoutukoon herrasmieheksi, jos tahtoo."
"Minä olin aikoinani herrasmies", sanoi Tunstall, "ja toivoakseni en ole tehnyt mitään sen nimityksen menettämiseksi".
"No, no, kuten haluatte", tuumi Richie Moniplies; "mutta hyvin kiitollinen olen teille molemmille — ja tuskinpa hivenenkään vertaa vähemmin pidän sitä mielessäni, vaikka juuri nyt sanonkin siitä vain vähän. Hyvää yötä teille, kunnon kansalaiseni." Niin sanoen hän työnsi risaisen ihokkaansa hihasta pitkän luisevan käden ja käsivarren, jolla lihakset nousivat kuin piiskanletkut. Mestari George pudisti sitä sydämellisesti, Jenkinin ja Frankin iskiessä ovelasti silmää toisilleen.
Richie Moniplies olisi sitte kohdistanut kiitollisuutensa puodin omistajaan, mutta nähdessään hänen, kuten jälkeenpäin sanoi, "töhertävän pikku kirjaseensa kuin mieletön", hän tyydytti kohteliaisuutensa "antamalla hänelle hattua", s.o. koskettamalla päähinettään tervehdykseksi, ja poistui myymälästä.
"Kas, siinä menee skotlantilainen Jockey kaikkine huonoine ja hyvine puolineen", huomautti mestari George mestari Davidille, joka vastahakoisestikin pidättyi laskelmistaan ja pitäen kynäänsä tuuman päässä vihosta tuijotti ystäväänsä suurin ja niin ilmeettömin silmin, että ne kuvastivat pikemmin mitä tahansa muuta kuin ymmärrystä tai harrastusta puhuttelijansa sanoja kohtaan. "Tuo mies", pitkitti mestari George ystävänsä hajamielisyyttä havaitsematta, "osoittaa hyvin elävästi, miten meidän skotlantilainen ylpeytemme ja köyhyytemme tekee meistä valehtelijoita ja rehentelijöitä; ja takaanpa kuitenkin, että se tolvana, jonka joka kolmas sana englantilaiselle on pöyhkeä valhe, saattelee herraansa vilpittömänä ja hellänä ystävänä ja on kenties luovuttanut hänelle viittansa kylmässä tuulessa, vaikka itse joutuisi kävelemään in cuerpo, kuten don sanoo. Kummallista, että urheus ja uskollisuus — sillä varmasti uskon sen veitikan kunnolliseksi — ei saa parempaa kumppania kuin tämän kerskailevan rehentelyn. Mutta sinä et kuuntele minua, Davie-veikko."
"Kyllä — kyllä kuuntelen varsin tarkasti", väitti Davis, "Sillä kun aurinko kiertää taululevyn neljässäkolmatta tunnissa, lisättäköön kuun osalle viisikymmentä ja puoli minuuttia."
"Sinä olet seitsemännessä taivaassa, mies", muistutti hänen kumppaninsa.
"Suo anteeksi", vastasi Davie. — "Tehköön pyörä A kierroksen neljässäkolmatta tunnissa — nyt sen saan — ja pyörä B neljässäkolmatta tunnissa viidessäkymmenessä ja puolessa minuutissa — seitsemänkuudetta ollessa verrannollinen neljäänkuudetta niinkuin yhdeksänkuudetta neljäänkolmatta tuntiin viiteenkymmeneen ja puoleen minuuttiin, taikka hyvin liki — pyydän sinulta anteeksi, mestari George, ja toivotan sinulle sydämestäni hyvää yötä."
"Hyvää yötäkö?" sanoi mestari George; "ethän ole minulle vielä sanonut hyvää päivääkään. Hei, vanha ystävä, pane poikkeen se vihko, taikka säret oman kallosi sisäkoneiston, niinkuin tuo ystävämme on saanut omansa ulkokuoreen vamman. Hyvää yötä, hän sanoo! Minä en aio niin helposti eritä sinusta. Tulin saamaan sinulta kello neljän välipalan, mies, ja pari luutun säveltä kummityttäreltäni mrs. Margetilta."