"En tiedä mitään kiinnityksestä", sanoi nuori loordi; "mutta sellaisesta summasta on vetokirja, jonka lunastamatta jäädessä menetän koko sukuperintöni neljänneksestä arvostaan — ja juuri siitä syystä velon kuninkaan hallitukselta isäni saatavia, kyetäkseni pelastamaan maatilani tuolta ahnaalta velkojalta".
"Vetokirja Skotlannissa", selitti Heriot, "on sama kuin kiinnekirja tällä puolen Tweediä; mutta te ette tunne todellista velkojaanne. Valvoja Peterson vain lainaa nimensä verhoamaan itse Skotlannin loordi ylikansleria, joka toivoo tämän velan varjolla voittavansa itse haltuunsa kiinteimistön tai kenties tyydyttävänsä vielä mahtavampaa kolmatta henkilöä. Hän antaa luultavasti kätyrinsä Petersonin ottaa tilukset huostaansa, ja kun toimenpiteen nurjuus on unohtunut, siirtää mateleva välikappale myynnin tai muun sellaisen tempun nimellä tälle suurelle miehelle Glenvarlochin omaisuuden ja herruuden."
"Voiko se olla mahdollista?" oudoksui loordi Nigel. "Ylikansleri itki, kun jätin hänelle hyvästi — sanoi minua serkukseen — ja pojakseenkin — antoi minulle kirjeitä, ja vaikken pyytänyt häneltä mitään rahallista apua, pyysi hän tarpeettomasti anteeksi, kun ei tyrkyttänyt sellaista minulle, vedoten arvoasemansa ja ison perheensä suuriin menoihin. Ei, minä en voi uskoa, että ylimys harjoittaisi petosta niin pitkälle."
"Minä en tosin ole jalosukuista syntyperää", sanoi kultaseppä, "mutta vielä kerran pyydän teitä silmäämään harmaita hiuksiani ja ajattelemaan, mitä etua minulla voisi olla niiden häpäisemisestä valheellisuudella asioissa, joihin minulla ei ole mitään osaa, paitsi mikäli ne koskevat hyväntekijäni poikaa. Miettikää myös, onko teille ollut mitään hyötyä loordi ylikanslerin kirjeistä?"
"Ei mitään", vastasi Nigel Olifaunt, "paitsi kylmiä tekoja ja kauniita sanoja. Olen jonkun aikaa ajatellut, että heidän ainoana tarkoituksenaan oli päästä eroon minusta — muuan eilen tarjoili minulle rahaa, kun puhuin ulkomaille menosta, jotta minulta ei puuttuisi varoja maanpaon toimittamiseen itselleni."
"Oikein", vahvisti Heriot; "mieluummin kuin että jäisitte pakenematta toimittaisivat he itse teille siivet lentääksenne pois".
"Minä lähden heti hänen luokseen", uhkasi tulistunut nuorukainen, "ja lausun hänelle mielipiteeni hänen halpamaisuudestaan".
"Luvallanne sanoen", esteli Heriot, pidättäen hänet, "te ette saa tehdä niin. Riidalla te tulisitte tuhonneeksi minut tiedonantajananne; ja vaikka minä uskaltaisin puolet puotiani teidän ylhäisyytenne palvelukseksi, niin luullakseni tuskin soisitte minun joutuvan vahinkoon, kun siitä ei voi olla mitään apua teille."
Sana puoti kuulosti karkealta nuoren ylimyksen korvaan, ja hän vastasi pikaisesti: "Vahinkoon, sir? — niin kaukana olen minä vahingon suomisesta teille, että toivoisin teidän taivaan tähden herkeävän turhista tarjoumuksistanne sellaisen palvelemiseksi, jolle ei ole ollenkaan mahdollinen toimittaa lopullista apua!"
"Jättäkää se minun huolekseni", pyysi ammatinharjoittaja; "olettehan jo erehtynyt yhtä pitkälle toiselta puolen. Sallikaa minun ottaa tämä anomus — minä kirjoitutan sen kauniisti puhtaaksi ja valitsen oman aikani (ja se tapahtuukin pian), asettaakseni sen kuninkaan käteen varmaankin ymmärtäväisemmin kuin saattolaisenne osasi. Jokseenkin vastaan siitä, että hän ryhtyy asiaan niinkuin häneltä toivotte — mutta ellei hän sitä tee, en vielä silloinkaan luovu hyvästä hankkeesta."