Hän otti vyöstään kirjoitusneuvonsa, kyhäsi muutamia rivejä lausumaansa suuntaan, veti viittansa sivutaskusta pienen kultamassin ja alkoi hyvin järjestelmällisesti lukea sen sisältöä pöydälle huomauttaen, että siinä piti olla sata puntaa. Nigel Olifaunt ei voinut olla viittaamatta, että tämä oli tarpeetonta muodollisuutta ja että hän ottaisi massin kohteliaan saamamiehensä sanan perusteella; mutta se oli vastenmielistä vanhuksen liiketavoille.
"Suvaitkaa säännöllisyyttäni", hän sanoi, "loordi hyvä, — me ammattilaiset olemme varovaista ja toimellista väkeä, ja minä menettäisin hyvän nimeni ainiaaksi Paavalin-kirkon kellonkaikunan piirissä, jos antaisin kuitin tai ottaisin tunnusteen, toimittamatta rahoja nimenomaan laskettavaksi. Määrän pitäisi nyt olla oikea — ja toden totta", hän lisäsi katsoen ulos ikkunasta, "tuolla tuovat poikani muuliani, sillä minun on lähdettävä länttä kohti. Pankaa rahanne sivummalle, mylord; ei ole hyvä näyttää sellaisia kultasirkkuja visertelemässä ympärillään lontoolaisessa vuokratalossa. Luullakseni on lippaanne lukko välttävän hyvä; jollei ole, niin voin toimittaa teille huokealla lippaan, joka on sisältänyt tuhansia. Se oli vanhan kelpo Sir Faithful Frugalin; hänen tuhlari poikansa möi kuoren, syötyään sydämen — ja siinä oli kaupungissa kerätyn varallisuuden loppu."
"Toivoakseni teidän varanne saavat paremman määränpään, mestari
Heriot", lausui loordi Nigel.
"Samaa toivon minäkin, mylord", sanoi vanhus hymyillen, mutta kunnon John Bunyanin puheenpartta käyttäen 'senohella kihahti vesi hänen silmiinsä'. "Jumala on nähnyt hyväksi koetella minua kahden lapsen menetyksellä, ja mitä tulee kasvattilapseen, joka elää, niin — voi minua! oi tätä maailmaa! Mutta minä olen kärsivällinen ja kiitollinen, ja mitä Jumalan minulle lähettämään varallisuuteen tulee, niin siltä ei puutu perillisiä niin kauvan kuin on orpopoikia Vanhassa Sauhulassa.[22] Hyvästi jääkää, mylord."
"Yhdellä orvolla on jo syytä kiittää teitä", sanoi Nigel saattaessaan häntä kamarinsa ovelle, missä vanha ammattilainen ehkäisi enemmän seuraamisen ja poistui kiireesti.
Alas portaita mennessään hän sivuutti puodin, missä emäntä Christie seisoi niiaillen, ja tiedusti kohteliaasti hänen miestänsä. Emäntä luonnollisesti pahoitteli tämän poissaoloa; John oli nimittäin alhaalla Deptfordissa tekemässä tiliä jonkun hollantilaisen laivurin kanssa.
"Meikäläinen kaupanteko, sir", hän sanoi, "pidättää häntä paljon poissa kotoa, ja mieheni on oltava jokaisen tervatakin orjana, joka tarvitsee vain naulankin köysitäpettä".
"Kaikista liikeasioista täytyy pitää huoli, emäntä", huomautti kultaseppä. "Sanokaa miehellenne terveiseni — George Heriotin terveiset Lombard-kadulta. Olen ollut asioissa hänen kanssaan — hän on rehellinen ja säntillinen — pitää ajasta ja sitoumuksista tarkan vaarin. Olkaa ystävällisiä jalosukuiselle vieraallenne ja huolehtikaa siitä, että häneltä ei puutu mitään. Vaikka hän katsoo hyväksi nykyään oleskella hiljaisesti ja syrjässä, on olemassa henkilöitä, jotka välittävät hänestä, ja minun toimenani on valvoa hänen tarpeitaan. Antakaahan siis minun tietää miehenne kautta, emäntä hyvä, miten mylord jaksaa ja puuttuuko häneltä mitään."
"Ja hän siis lopultakin on todellinen loordi?" sanoi emäntä. "Kyllä minä aina ajattelinkin hänen näyttävän sellaiselta. Mutta miksei hän sitte mene parlamenttiin?"
"Menee kyllä, emäntä", vastasi Heriot, "Skotlannin parlamenttiin, omassa maassaan".