Jälkimäisiä oli George Heriot. Hänen tapansa ja kasvatuksensa kehittivät hänessä kyllä ylimysmielisiä tunteita siinä määrin, että niitä ei nykyään pidettäisi sille yhteiskunnalliselle asteelle soveliaina, mutta hän oli siksi itsenäinen ja järkevä, ettei päästänyt Sir Mungon kaltaista henkilöä omavaltaisesti häiritsemään tai sopimattoman vapaasti kohtelemaan huonekuntaansa. Kuitenkaan ei hän ollut ritarille ainoastaan kunnioittavan kohtelias, vaan erityisen ystävällinen ja jalomielinen.
Senvuoksi ilmeni tämä Sir Mungo Malagrowtherin käyttäytymisessä, hänen tullessaan huoneeseen. Hän tervehti ensin mestari Heriotia ja siivoa, vanhanläntää, hiukan ankaran näköistä myssypäistä naishenkilöä, joka täti Juditin nimisenä piti emännyyttä tämän talossa ja pöydässä. Tällöin ei hän osoittanut juuri nimeksikään sitä kopeata happamuutta, joka levisi hänen oudoille kasvoilleen, kun hän kumarsi David Ramsaylle ja sitte noille kahdelle vakavalle kauppiaalle. Hän työntäysi jälkimäisten keskusteluun, huomauttaakseen kuulleensa Paavalin kirkossa, ettei nähtävästi ollut odotettavissa penninkään osinkoa Pindividen vararikkoisesta liikkeestä, tuon suuren kauppiaan, joka oli hänen sanantapansa mukaan hämmentänyt variksille huttua ja jonka hän samasta lähteestä tiesi jääneen maksamaan kumpaisellekin puhuttelemallensa kauppamiehelle; "mennyttä kiluineen ja kaluineen, laiva ja lasti, köli ja köydet, nyt ja iankaikkisesti".
Kauppamiehet irvistivät toisilleen, mutta liian ymmärtävinä päästämään yksityisiä asioitansa julkisen keskustelun aiheeksi he kallistivat päänsä likekkäin ja välttivät enempää haastelua supatuksella.
Vanha skotlantilainen ritari hätyytti sitte kelloseppää samalla häikäilemättömällä tuttavallisuudella. "Davie", hän alotti, "Davie, sinä lapsestunut vanha houkkio, etkö ole vielä tullut hulluksi, sovelluttaessasi niin sanottua suuretiedettäsi Ilmestyskirjaan? Olen odottanut sinulta kuuluvaksi selvitystä pedon merkistä, kirkasta kuin puolen pennyn pillin vihellys."
"Niin, Sir Mungo", myönsi käsityöläinen, työläästi herätettyään muistiinsa, mitä hänelle oli sanottu ja kuka häntä puhutteli, "taisittepa osata paremmin pilkkaan kuin itse tiedättekään, sillä ajatellessanne ensiksikin pedon kymmentä sarvea voitte helposti arvioida sormillanne —"
"Sormillaniko, senkin riivatun vanha ruosteinen kellorämä!" huudahti Sir Mungo, puolittain piloillaan ja puolittain tosissaan laskiessaan miekankahvaan kätensä eli oikeastaan käpälänsä, sillä Sir Rullionin lyömämiekka oli typistänyt sen siihen muotoon. "Tarkoitatko herjata minua vammastani?"
Mestari Heriot asettui väliin. "En saa David ystäväämme käsittämään", hän sanoi, "että raamatun ennustukset ovat aiottuja jäämään hämäryyteen, kunnes niiden odottamaton tapahtuminen saa täyttymään, mitä oli kirjoitettu, niinkuin entisinäkin aikoina. Mutta teidän ei sovi silti käyttää ritarillista uljuuttanne häneen."
"Se menisikin silloin hitto vieköön haaskiolle", sanoi Sir Mungo nauraen. "Yhtä hyvin lähtisin koirineni ja torvineni metsästämään kapista lammasta, sillä hän on taas horroksissa ja vajonnut leukaa myöten numeroihin, osamääriin ja jaettaviin. Mistress Margaret, sievä simasuuni", sillä nuoren neitosen kauneus sai Sir Mungo Malagrowtherinkin yrmeät piirteet hiukan höllenemään, "onko isänne aina yhtä hauska seuramies kuin näyttää tällähaavaa olevan?"
Mistress Margaret hymyili tarkoituksettomasti, heitti niskojaan, katsahti kumpaisellekin puolelleen ja sitte suoraan eteensä, ja omaksuttuaan kaikki ujon hämmennyksen ja arkuuden eleet, jotka hänen mielestään olivat tarpeellisia peittämään hänen luonteeseensa todella kuuluvaa älykästä kerkeyttä, hän viimein vastasi: "Isä on todella hyvin mietiskeleväinen, mutta sen mielenlaadun on hän kuulemma perinyt minun isoisältäni."
"Sinun isoisältäsi!" huudahti Sir Mungo epäiltyään, tokko oli kuullut oikein. "Isoisältäänkö hän sanoi! Tyttö on päästään pyörällä! En tiedä tällä puolen Temple Baria ainoatakaan naikkosta polveutuneeksi niin etäisestä sukulaisesta."