Pappismiehen ruokaluku jätti nyt vieraille vapauden käydä käsiksi heidän eteensä asetettuun maalliseen hyvyyteen, ja ateria jatkui hyvin säveästi, kunnes täti Judit paremmin suositellakseen salvukukkoa vakuutti seurueelle, että se oli kuuluisaa siipikarjarotua, jonka hän oli itse tuonut Skotlannista.
"Sittepä, niinkuin jotkut sen maanmiehet, madam", virkkoi säälimätön
Sir Mungo ja vilkaisi samalla isäntäänsä kohti, "se on hyvin rasvottu
Englannissa".
"On joitakuita toisia sen maanmiehiä", vastasi mestari Heriot, "joille kaikki Englannin voitelu ei ole kyennyt tekemään samaa hyvää palvelusta".
Sir Mungo irvisti ja punastui, muu seurue nauroi; ja ivailija, jolla oli syynsä pidättyä äärimäisyyksistä mestari Georgen kanssa, vaikeni aterian loppuajaksi.
Ruokalajit vaihdettiin makeisiin ja mitä parhaimpaan viiniin, ja Nigel näki lontoolaisen ammatinharjoittajan vieraanvaraisuuden suorastaan voittavan varakkaimpienkin raatiherrain kekkerit, joissa hän oli käynyt ulkomailla. Kuitenkaan ei ollut havaittavissa mitään kopeilua tai äveriään porvarin asemaan soveltumattomalta tuntuvaa.
Pitojen pitkittyessä Nigel sen ajan seuratapojen mukaan omisti puhelunsa etupäässä mrs. Juditille, jonka hän huomasi lujaa skotlantilaista ymmärrystä edustavaksi naiseksi, enemmän luontuvaksi puritanien katsantokantaan kuin hänen veljensä Georgen — sillä siinä suhteessa olivat he toisiinsa, vaikka jälkimäinen aina sanoi häntä tädiksi, — mitä likeisimmin kiintyneeksi häneen ja ahkeraksi pitämään silmällä hänen kaikkinaista mukavuuttaan. Kun tämän kelpo vaimon puhelu ei ollut vilkasta eikä huomattavaa, kääntyi nuori loordi luonnollisesti myös vanhan kellosepän peräti kauniiseen tyttäreen, tämän istuessa hänen vasemmallaan. Mistress Ramsaylta ei kuitenkaan ollut saatavissa muita kuin yksitavuisia vastauksia, ja kun nuori urho oli virkkanut parhaat ja miellyttävimmät kohteliaisuutensa keksinnöt, väreili tytön sievillä huulilla hymy niin vienona ja häipyvänä, että sitä tuskin saattoi eroittaa.
Nigel alkoi kyllästyä seuraansa, sillä vanhat kauppiaat haastelivat talon isännän kanssa liikeasioista ylimykselle tyyten tajuamattomaan tapaan. Mutta silloin käänsi äkkiä Sir Mungo Malagrowther heidän huomionsa muuhun.
Tämä rakastettava henkilö oli tovia aikaisemmin vetäytynyt pois seurasta erään ulkonevan ikkunan komeroon, josta sai katselluksi talon edustalle ja pitkin katua. Tätä paikkaa piti Sir Mungo mieluisampana varmaankin niiden näkyjen takia, joilla suuren kaupungin kadut tavallisesti tehoavat arvosteluhaluisen tarkkailijan mieleen. Hän ei arvattavasti ollut tähän saakka nähnyt mitään merkillistä, mutta nyt kuului ulkoa kavioiden töminää, ja ritari huudahti: "Toden totta, mestari George, sinun on paras pistäytyä puotiin, sillä tässä tulee Knighton, Buckinghamin herttuan palvelija, ja hänen takanaan kaksi miestä, niinkuin olisi hän itse loordi herttua".
"Kassanhoitajani on alhaalla", sanoi Heriot häiriintymättä, "ja hän antaa minulle tiedon, jos hänen ylhäisyytensä määräykset vaativat kiireellistä huomiotani".
"Hmh! — kassanhoitajasi?" jupisi Sir Mungo itsekseen; "hänellä olisi ollut helppo virka, kun sinut ensin tunsin." "Mutta", sanoi hän ääneen, "etkö tule edes ikkunaan katsomaan, sillä Knighton on kierittänyt taloosi jyhkeän hopea-astian? Ha ha ha! — kierittänyt syrjällään niinkuin pojanviikari kaahaisi vannetta. En voi olla nauramatta sen miehen röyhkeyttä — ha ha ha!"