Niin sanoen hän taaskin käännähti pois emäntä Ursulasta ja vaipui mietiskelevään asentoonsa, käsi kyynäspäätä tukemassa ja selkä tai ainakin toinen hartia uskottuunsa päin.
"Ei, nyt minun pitääkin käyttää taitoani täydellä todella", tuumi Ursula-emäntä. "Sinun täytyy antaa minulle tämä soma kätönen, ja minä kerron sinulle kädestäkatsonnalla yhtä hyvin kuin mikään mustalainen, millä jalalla sinä onnut."
"Niinkuin minä ollenkaan ontuisin", sanoi Margaret hieman halveksivasti, mutta luovuttaen vasemman kätensä Ursulalle, samalla kun pysyi yhä kääntyneenä poispäin.
"Näen täällä oivia piirtoja", haastoi Ursula, "eivätkä ole vaikeasti luettaviakaan — hupia ja rikkautta ja iloisia öitä ja myöhäisiä aamuja kaunottarelleni, ja ajopelit sellaiset, että ne tutisuttavat Whitehallia. Kas, satutinko sinuun siinä? — ja hymyiletkö nyt, käpyseni? — sillä miksei hänestä ylenisi pormestari, joka lähtee hoviin kullatuissa kaleeseissaan kuten toiset ovat tehneet häntä ennen?"
"Pormestariksi? pyh!" tuhahti Margaret.
"Ja minkätähden vähäksyt Lontoon pormestaria, simasuuni? Tai kenties pidätkin joutavana ennustustani; mutta jokaisen elämänpiirrossa on risti niinkuin sinunkin, kultaseni. Ja mitä vaikka näenkin oppipojan latuskalakin tässä sievässä kämmenessä, kun sen alta säihkyy musta silmä, jolla ei ole vertaistaan Ulko-Farringdonin kaupunginpiirissä?"
"Ketä tarkoitat, emäntä?" kysyi Margaret kylmäkiskoisesti.
"Ketäs muuta", selitti emäntä Ursula, "kuin oppipoikien prinssiä ja hyvän seuran kuningasta Jenkin Vincentiä?"
"Mitä ihmettä, vaimo — Jenkin Vincentiä? — moukkaa — verstaskeikaria!" huudahti vihastunut neitonen.
"Vai siltä kulmalta nyt käykin tuuli, kaunoiseni!" hölmistyi emäntä. "Kas vain, se on hiukan kääntynyt sitte kun viimeksi puhelimme yhdessä, sillä silloin olisin vannonut sen puhaltavan myötäisempänä Jin Vin-paralle; ja poika-poloinenkin on ihan hullaantunut sinuun ja näkisi mieluummin sinun silmäsi kuin auringon ensimäisen vilahduksen toukokuun suurena juhlapäivänä."