"En mistään hinnasta", kielsi mistress Margaret, "suostu vakoilemaan hyvän kummi-isäni salaisuuksia. Ei, Ursula — en ikinä tunkeudu sellaiseen, mitä hän haluaa pitää kätkettynä. Mutta sinä tiedät, että minulla on itselläni omaisuus, jonka täytyy ennen pitkää tulla omaan hoitooni — ajattele jotakin muuta hyvitystä."
"Niin, kyllä minä sen hyvin tiedän", sanoi neuvoja. "Nuo kaksisataa puntaa vuodessa ja isäsi hemmoittelu ne tekevät sinut niin omavaltaiseksi, kultuseni."
"Paljon mahdollista", myönsi Margaret Ramsay. "Palvele sinä minua sillävälin uskollisesti, ja tästä saat kallisarvoisen sormuksen pantiksi, jonka minä omaisuuteni tultua haltuuni lunastan viidelläkymmenellä leveällä kultarahalla."
"Viidelläkymmenellä leveällä kultarahalla!" toisti emäntä; "ja tämä sormus, joka on aika korea, sanasi vakuudeksi! No niin, rakkahin, jos minun täytyy vaarantaa kaulani, niin varmastikaan en saata panna sitä alttiiksi anteliaamman ystävän puolesta kuin sinun; enkä minä sinua palvellessani ajattelisi muuta kuin huvia, mutta Benjamin laiskistuu päivä päivältä, ja meidän perheemme —"
"Älä siitä sen enempää", puuttui puheeseen Margaret; "me ymmärrämme toisemme. Ja sano nyt minulle, mitä tiedät tuon nuoren miehen asioista, jotta olit niin haluton puuttumaan niihin?"
"Siitä en voi vielä paljoakaan puhua", vastasi emäntä Ursula. "Tiedän vain, että häntä vastaan ovat mahtavimmat hänen omien kansalaistensa joukossa ja myöskin mahtavimmat täällä hovissa. Mutta kyllähän kuulen lisää, sillä se on hämärää tekstiä, mitä minä en lue sinun tähtesi, sievä mistress Margaret. Tiedätkö, missä tämä urho asuu?"
"Kuulin sattumalta", myönsi Margaret ikäänkuin häpeissään muistinsa yksityiskohtaisesta tarkkuudesta tällaisen seikan suhteen; "hän asuu, luulemma — jonkun Christien luona — ellen erehdy — Paavalin laiturin lähellä — laivatarpeiden kauppiaan."
"Kunnon asunto nuorelle paroonille! No, mutta reipastauduhan sentään, mistress Margaret — jos hän on putkahtanut esiin toukkana niinkuin jotkut hänen maanmiehensä, niin hän saattaa riisua ketensä kuten hekin ja esiintyä perhosena. Juon sinulle siis hyvää yötä ja suloisia unia lähtöpikarillisena sektisi lopuksi; ja sinä kuulet viestejä minulta vuorokauden kuluessa. Ja vielä kerran kehoitan sinua painautumaan patjallesi, sinä helmien helmi ja tyttösistä armain!"
Hän suuteli nuoren ystävättärensä tai suojelijattarensa vastahakoista poskea ja läksi kepein ja hiipivin askelin kuten ainakin joutuisuuteen ja salamyhkäisyyteen liikkeissään tottunut.
Margaret Ramsay katseli tuokion hänen jälkeensä huolestuneen hiljaisena. "Tein pahasti", mutisi hän viimein, "kun annoin hänen houkutella tämän itseltäni. Mutta hän on viekas, rohkea ja palvelevainen — ja luullakseni uskollinen — taikka jollei ole, pysyy hän ainakin etunsa puolella, ja sitä voin minä vallita. Soisinpa sentään, etten olisi puhunut — olen alottanut toivottoman työn. Sillä mitä on mies sanonut minulle, sekaantuakseni hänen vaiheisiinsa? Ei muuta kuin mitä tavallisimpia sanoja — pelkkää pöytäpuhetta ja muodollisia huomautuksia. Kuka sentään tietää" — ja hän keskeytti aprikoimisensa, katsellen tovin kuvastinta, joka heijasti takaisin hyvin kauniit kasvot ja luultavasti johdatti hänen mieleensä suotuisamman lopun lauseelle kuin hän huoli uskoa kielensä ilmaistavaksi.