"Enpä", vastasi Bonthron. "Jos tahdotte että siinä olisi jotakin kaksinkertaista, olkoon se palkka".
"Luetaan se kaksinkertaiseksi", sanoi herra; "mutta katso että tehtäväsi tulee tyystin tehdyksi".
"Luottakaa vaan minuun, herra ritari — harvoin on minun sivallukseni sattunut ilmaan".
Totellen tään viisaan miehen neuvoja, käski vielä haavoitettu ritari, osoittaen lääkäriä. "Ja kuules — odota siksi kun hän tulee ulos kodistaan — äläkä juo ennenkuin se työ on tehty".
"En suinkaan", vastasi tuo julma käskyläinen; "oma henkenihän siitä riippuu, että sivallukseni on luja ja tarkka. Kyllähän minä tiedän minkälaisen miehen kimppuun olen menevä".
"Korjaa luusi sitten, siksi kun tohtori kutsuu sua, ja pidä pertuskas sekä väkipuukkos varalla".
Bonthron nyykähytti päätään ja sitten läksi.
"Uskallatteko te, herra ritari, uskoa semmoisen työn yhden ainoan miehen käteen?" virkkoi lääkäri, sen perästä kuin murhamies oli ulos lähtenyt. "Olkaa toki hyvä ja muistakaa, että tuo seppä toissa yönä ajoi karkuun kuusi aseellista miestä".
"Älä enempää kysele, tohtori; Bonthron'in kaltaisesta miehestä, joka aikansa ja paikkansa osaa valita, on apua enemmän kuin koko tusinasta puolihumalaisia yöjalkalaisia. — Käske Eviot tänne — sinä saat nyt ensin näyttää parantamistaitosi, äläkä epäile, että tuossa toisessa työssä sinulla on apuna mies, joka äkillisen ja arvaamattoman surmaamisen taidossa on hyvin sinun vertaisesi".
Hovipoika Eviot taas tuli sisään lääkärin käskystä ja auttoi, herransa viittausta totellen, Dwining'iä, joka nyt rupesi ottamaan pois siteitä ritari Ramornyn haavasta. Hän katseli paljastettua tynkkää jonkunlaisella lääkärin ihastuksella, jonka lisäksi epäilemättä vielä tuli hänen ilkeän sydämensä häijy ilo muiden olentoin piinan ja tuskan näkemisestä. Ritari ainoasti vilkaisi tuohon kauhistuttavaan esineesen ja hänen rinnastaan — lieneekö sitten ruumiin tai mielen piina siihen ollut syynä — pääsi ohkaus, jonka hän kyllä mielellään olisi estänyt.