"Te ohkaatte, herra ritari", virkkoi lääkäri lienteällä, liehakoivalla äänellänsä, mutta samassa ilmoitti itseään kuitenkin ylenkatseen sekainen ilkkuminen tuossa suusoppien irvistelyssä, jota ei edes tämä tottunut teeskelijä saanut kokonaan peitetyksi. "Te ohkaatte — mutta lohduttakaa toki itseänne. Tää Heikki Seppä on aika mestari — hänen miekkansa osaa oikeaan paikkaansa yhtä hyvin kuin hänen vasaransa alaisimeen. Jos olisi tää paha sivallus tullut tavallisen miekkamiehen kädestä, niin se olisi vikoittanut luuta ja pilannut jäntäreet, niin ettei minussakaan olisi ollut niiden parantajaa. Mutta Heikki Sepän sivallus se tekee puhdasta työtä, ja tarkkaa, aivan kuin olisin minä veitselläni tikannut tään jäsenen poikki. Muutamien päivien kuluttua jo voitte te päästä ulos, kun vaan olette varovainen ja pidätte vaaria lääketaidon säännöistä".
"Mutta minun käteni — minun menetetty käteni!" — — —
"Sen vahingon voipi pitää salassa, jonkun aikaa", sanoi lääkäri. "Minä olen, ankaralla kertomisen kiellolla, parille, kolmelle lörpöttelevälle hupsulle antanut sen tiedon, että tuo löydetty käsi on teidän tallirenkinne, Mustan Oventin'in oma, ja te jo tiedätte, herra ritari, että se mies on lähtenyt pois Fifen lääniin, niin että juttuni tulee yleiseen uskotuksi…"
"Kylläpä sen tiedän", virkkoi Ramorny, "että tuommoinen huhu vähäksi aikaa voi peittää totuuden. Mutta mitä apua siitä lyhyt-aikaisesta viivytyksestä?"
"Totuuden voi pitää salassa, kunnes te, herra ritari, joksikuksi aikaa vetäytte pois hovista; ja sitten, kun uudet tapahtumat jo ovat saattaneet tämän nykyisen kahakan muiston hämäräksi, voi selittää että kätenne menettämiseen on ollut syynä joku katkennut peitsi tai joku siihen sattunut nuoli. Kyllä tää teidän orjanne on keksivä jonkun sopivan tekosyyn ja vahvistava sen totuutta".
"Se asia tahtoo saattaa minut hulluksi", virkkoi Ramorny taas uudella ohkauksella, johonka ruumiin sekä sielun tuska hänet pakoitti. "Vaan enpä minäkään näe muuta neuvoa".
"Ei muuta olekaan", sanoi lääkäri, jonka häijylle sydämelle sairaan tuska oli hauskinta huvitusta. "Sillä aikaa ihmiset voivat luulla teidän pysyvän kotona muutamain pienempäin vammain tähden ynnä myös harmista siitä, kun prinssi, totellen Albanyn herttuan kehoitusta, on teidät palveluksestaan luovuttanut; joka asia on yleiseen tietty".
"Konna, sinä kidutat minua!" huusi sairas.
"Ylimalkain puhuen voi siis sanoa", jatkoi Dwining, "että te, armollinen herra, olette siitä kahakasta aivan huokealla päässeet; ja jos emme ota lukuun teidän kätenne menettämistä, jota vahinkoa ei voi parantaa, pitäisi teidän pikemmin iloita kuin surra; sillä ei mikään parran-ajaja ja haavalääkäri Franskassa tai Englannissa olisi voinut toimittaa sitä leikkausta taitavammin kuin tuo tolvana sen teki yhdellä ainoalla iskulla".
"Minä kyllin arvaan kiitollisuusvelkani suuruuden", sanoi Ramorny, ponnistellen vimmaansa vastaan ja teeskellen itseänsä tyynimieliseksi; "ja jos Bonthron ei sitä velkaa suorita yhtä puhtaalla sivalluksella, joka lääkärin avunkin tarpeettomaksi on tekevä, niin sanokaat vaan, ettei ritari Johana Ramorny osaa kiitollisuuden velkoja maksaa".