"Kuinka kauan se uni on kestävä?" kysyi ritari.
"Sen vaikutuksella ei ole aivan varmaa määrää — kenties huomis-aamuun saakka".
"Kenties myös ijät kaikki", virkkoi sairas. "Herra tohtori, maistakaapas sitä juomaa nyt kohta itse, muuten ei se mene minun huulteni välitse".
Lääkäri noudatti käskyä ylenkatseellisella hymyllä. "Joisin ma vaikka kaikki loppuun", sanoi hän; mutta tää Indian gummi-puun mehu voi muuttaa uneen terveenkin ihmisen yhtähyvin kuin sairaan, ja minun lääkärin virkani vaatii valvomista".
"Suokaa anteeksi, tohtori", sanoi Ramorny, luoden silmänsä alaspäin, ikään kuin häpeissään epäluulostaan.
"Ei ole anteeksi-pyytöä tarvis semmoiselta, jonka ei ole lupa suuttua", vastasi lääkäri. "Tuleehan pienen ampiaisen olla kiitollinen jättiläiselle, ettei se häntä vallan mäsäksi tallaa. Mutta huomatkaa toki, jalo ritari, että pienet ampiaisetkin voivat tehdä vahinkoa, ja niin lääkärit myös. Mitäs minulle olisi tullut siitä, paitsi hetkisen aikaa vaivaa, jos olisin pannut tähän näin voiteesen semmoisia rohtoja, jotka mädättäisivät teidän käsivartenne hamaan kainaloon saakka ja muuttaisivat elämän virran teidän suonissanne haisevaksi velliksi? Mikäs minut esti käyttämästä vielä sala-viekkaampia keinoja, ja täyttämästä teidän huoneenne aineilla, joiden vaikutuksesta elämänliekki rupeaa yhä hämärämmin ja hämärämmin kytemään, siksi kun se sammuu, niinkuin tulisoihtu jonkun maan-alaisen käähkänän ilkeässä kaasussa? Teillä on varsin vähän aavistusta minun voimastani, jos ette tiedä että nämät sekä toiset vielä salaisemmat hyvityskeinot ovat sen käsissä, joka minun taitoani taitaa. Mutta lääkäri ei huoli tappaa sairasta, jonka anteliaisuudella hän elää, ja vielä vähemmin se, jonka jokainen hengenveto on kostonhimoa täynnä, tappaisi valaliittolaisensa, joka häntä on koskaan auttava. — Ja vielä yksi sana lisäksi — jos teidän tulisi pakko selvittää itseänne unen horroksista — ja kukahan täällä Skotlannissa voisi olla varma saavansa kahdeksan tuntia peräkkäin olla rauhassa? — sitten haistakaa pulverirasiassa olevaa väkevää ainetta. — Ja nyt hyvästi, herra ritari — ja jos te ette voikaan pitää minua miehenä, jolla on arka omatunto, niin myöntäkää kumminkin, että minä olen älykäs ja järkevä mies".
Näin sanoen lääkäri läksi ulos; hänen tavallinen nöyrä ja liehakoiva näkönsä oli nyt tällä hetkellä muuttunut ylevämmäksi, jalommaksi, sillä hän tunsi saaneensa voiton ylpeästä hoitilaastansa.
Ritari Ramorny makasi vaipuneena mietteisinsä, jotka eivät olleet hauskoja, siksi kun alkoi tuntea unijuoman vaikutusta. Silloin hän silmänräpäykseksi ponnisti vastaan ja kutsui hovipoikansa.
"Eviot hoi! Eviot! — Pahoinpa tein, kun siihen määrään virkoin salaisuuteni tuolle myrkylliselle puoskarille — Eviot!"
Hovipoika astui sisään.