"Onko lääkäri jo lähtenyt?"
"Niin on armollinen herra".
"Yksinkö vai oliko joku muu hänen kanssaan?"
"Bonthron puhui kahden kesken hänen kanssaan ja läksi melkein kohta hänen jäljessään — teidän käskystänne armollinen herra, sanottiin minulle".
"Herrainen aika, niinhän se olikin! — hän läksi muutamia rohtoja noutamaan — hän tulee pian takaisin. Jos hän on humalassa, niin älä päästä häntä likelle kammariani, äläkä salli hänen ruveta puheisin kenenkään kanssa. Hänen päänsä joutuu pyörälle, kun väkevä juoma aivoihin pääsee vaikuttamaan. Hän oli kelpo poika, ennen kuin kerta erään Englantilaisen pertuska paljasti hänen aivonsa; mutta siitä ajasta hän jaarittelee joutavia, niin pian kun yhden maljallisen on kulauttanut suuhunsa. — Virkkoiko lääkäri mitään sinulle, Eviot?"
"Ei mitään muuta kuin vaan kielsi, ettei millään muotoa saisi teidän untanne, armollinen herra, häiritä".
"Ja sitä käskyä tulee sinun tyystin totella", virkkoi ritari. "Minä tunnen, että nyt saan unta, jota olen ollut vailla, aina sen perästä kun tään pahuksen haavan sain. — Kumminkaan, jos jolloinkin tuli unet, ei ne kestäneet kauemmin kuin silmänräpäyksen aikaa. Auta minua nuttuani riisumaan, Eviot".
"Suokoon Jumala sekä hänen pyhä miehensä teille rauhaisaa unta, armollinen herra", toivotti hovipoika, lähtien pois, sen jälkeen kuin haavoitetulle herrallensa oli käsketyn avun suonut.
Hänen lähdettyään, ritari, jonka ajatukset alkoivat yhä enemmän sekaantua, mutisi muutamia sanoja pojan jäähyväis-siunauksen johdosta.
"Jumala — ja hänen pyhätmiehensä — olen aikanani nukkunut hyvään uneen semmoisen siunauksen jälkeen. Mutta nyt — jos en herätessäni pääsisi täyttämään korkealentoisia vallan ja koston toivojani, sitten mieluummin soisin, että tää nyt päätäni pyörryttävä uni olisi alku siihen uneen, joka on saattava minun lainavoimani takaisin heidän alkuperäiseen olemattomuuteensa — vaan en jaksa ajatella sen pitemmälle".