"Totinenko?" vastasi lakintekijä; "ykstotinenhan minä olen ollut kaiken tään päivää. Tuskinhan minä avaan suutani, ettei siitä tule jotakin kuolemasta, hautajaisista tai muista sellaisista — ja nehän ovat totisimmat puhe-aineet, joista minä tiedän".
"Pyhä Johannes auttakoon!" sanoi hanskuri. Eihän ne vaan lie enteitä?"
"Ei, ei vähääkään — ei nuot mustat mietteet kumminkaan minun omaa kuolemaani ennusta. Minä olen syntynyt onneatuovan tähden vaikutuksen alla ja aion elää vielä viisikymmentä vuotta eteenpäin. Mutta muistanpa tuota mies-parkaa — tuota Douglas'in seuralaista, jonka hakkasin maahan Pyhän Valentin'in päivän aatto-yönä — hän kuoli viime yönä —se asia minun omaatuntoani rasittaa ja nostaa tuommoisia surullisia ajatuksia. Voi, Simo vaari, meille miekkamiehille, jotka vihan-vimmassamme verta vuodatamme, tulee toisinaan raskas hetkinen —soisinpa joskus ettei puukkoni koskaan olisi leikannut muuta kuin villalangan päitä".
"Ja minä soisin ettei minun puukkoni olis koskaan leikannut muuta kuin pukin nahkaa, sillä onpa se joskus omiin sormiinikin luiskahtanut. Mutta hyvin voitkin säästää katumustasi tällä erää; ei siinä kahakassa tullut muuta kuin yksi mies vaarallisesti haavoitetuksi — se oli se, jolta Heikki Seppä hakkasi käden poikki, ja se on jo terve. Se on Musta Oventin, yksi ritari Juhana Ramornyn miehistä. Hänet lähetettiin salaa pois hänen kotipaikallensa, Fifen lääniin".
"Mitä! Musta Oventinkö? — No sehän juuri on sama mies, jota Heikki ja minä — me kun aina taistelemme olkapää olkapäässä — sivalsimme molemmat yht'-aikaa, niin kuitenkin, että minun sivallukseni kerkesi silmänräpäystä ennen. Pelkäänpä siitä vielä pahempaakin tulevan, ja niin ylituomarikin pelkää. — Vai hän on tullut terveeksi? No sitten voin olla iloinen, ja koska et tahdo antaa minun nähdä kuinka sievältä Katri yötröijyssänsä näyttää, niin lähden täältä Griffin'in ravintolaan minun tanssikumppalieni luokse".
"Ei, viivy vielä hetkinen. — Sinä olet Wynd'in Heikin hyvä ystävä ja olet ottanut yhden ja toisen hänen töistänsä omikses, tään äsköisen muun muassa. Soisinpa että myös voisit puhdistaa hänet toisistakin pahanteoista, joista huhu häntä syyttää".
"No, senpä vannon miekkani kahvan kautta, että ne syytökset ovat valheita, mustia kuin helvetti, Simo vaari! Mitä! — teräs ja kilpi! eikö miekkamiehet pitäisi yhtä?"
"No, no, naapuri lakintekijä, maltapas nyt vaan mielesi; voisit sinä nyt tehdä sepälle ystävyyden työn, jos tämän asian oikealle tolalle saattaisit. Minä olen valinnut sinut neuvoittelukumppalikseni tässä asiassa — en juuri siksi, että pitäisin sinua viisaimpana päänä Perth'in kaupungissa, sillä niin sanoen valehteleisin".
"Niin, niin", vastasi itseensä tyytyväinen lakintekijä; "kyllähän minä tiedän missä vikani on — te viisaat miehet pidätte meitä kiivaita miehiä houkkapäinä — olenpa mar' minä kuullut ihmisten sanovan Wynd'in Heikkiä siksi sen seitsemänkin kertaa".
"Sointuupa myös viisas ja kiivas yhteen sangen hyvin", virkkoi hanskuri; "mutta olethan sinä hyväsydäminen mies, ja rakastat luullakseni kumppalias. Meidän välimme hänen kanssaan, katsopas, on tätä nykyä sangen huono. Tiedäthän että on ollut vähän puhetta naimisliitosta minun tyttäreni Katrin ja Heikki Sepän välillä?"