Sillä välin kun hanskuri näin päivitteli sitä, että mielipahakseen oli saanut vahvistuksen jutulle, jota mielellään olisi pitänyt valheena, oli ulos-ajetulla morrice-tanssijalla, tämän Helmikuun-yön pimeydessä ja kylmyydessä, aikaa mietiskellä mitä tuosta hanskurin hillitsemättömästä vihastuksesta oli syntyvä.
"Mutta ei se vielä ole mitään," ajatteli hän itsekseen, "Wynd'in Heikin vimmastuksen rinnalla. Onpa hän joskus surmannut miehen paljon vähemmästäkin syystä, kuin vihan laittamisesta hänen sekä Katrin ja tuon tulisen vanhan ukon välille. Tosiaankin olisi ollut viisaampi sanoa, etten ollut nähnyt mitään. Mutta halu olla olevinani aika lystiveikko — niinkuin muuten todella olenkin — kokonaan sai vallan minussa. Olisiko minun nyt parempi mennä noihin pitoihin Griffin'in krouvissa loppuun asti osaa-ottamaan? Mutta sitten Marketta toruu, kun kotiin tulen — vaikka pitäisihän mulla nyt pyhäpäivänä olla jotain etuoikeuksia. Niin, nyt tiedän — en lähdekään krouviin — lähdenpä vaan sepän luo, joka varmaankin on kotona, koska ei kukaan ole nähnyt häntä täänpäiväisissä ilon-pidoissa. Minä koetan päästä sovintoon hänen kanssaan ja tarjoun sovinnonhierojaksi hänen sekä hanskurin välillä. Heikki on yksinkertainen, suora mies, ja vaikka hän kahakassa, arvelen ma, lieneekin vankempi minua, voinpa kuitenkin puheessa taivuttaa hänet vaikka kuinka tahdon. Kadut nyt jo ovat rauhalliset — yö on myös pimeä, ja voinhan paitsi sitä pujahtaa pois tieltä, jos reuhaajoita kohtaan. Kyllä ma lähden sepän luokse, ja kunhan saan hänet lepytetyksi, vähät minä sitten huolin Simo ukosta, St. Ringan auttakoon minut vaan ulos tään-yöllisestä pulasta, kyllä mä sitten ennen leikkaan kieleni poikki, kuin toistamiseen saatan sillä pääni tämmöiseen vaaraan! Tuo ukkokin tuossa, kun sydämensä oli kiihtynyt, näytti pikemmin semmoiselta, jonka virkana on härän nahkaisten kylterien halkaiseminen, kuin vuohennahkaisten sormikkaitten leikkaaminen".
Näissä miettein mahtava Olivier astui nopeasti, vaikka niin hiljaa kuin mahdollista, Wynd-kadulle päin, missä niinkuin lukijat jo tietävät, sepällä oli asuntonsa. Mutta kova onni ei ollut vielä tehnyt kaikkia kepposiansa lakintekijälle. Poiketessaan Isollekadulle, kuuli hän aivan likeltä musiikin rämähdyksen ja sitten pitkää hurraamista.
"Ne on iloiset kumppalini, morrice-tanssijat", ajatteli hän. "Tuntisin minä ukko Jeremiaksen kitarrin vaikka sadastakin. Annas kun koetan päästä kadun poikki, ennen kuin he ovat ohitse menneet. Jos he minut keksivät, niin luulevat minun olevan jollakin pienellä salaisella retkellä, ja se on lisäävä mainettani miekkamiehenä".
Tässä halussaan tulla kuuluksi lystiveikkoin sekä uljasten miekkamiesten joukossa, jota kuitenkin hänen sydämensä pohjasta varovaisuus vähän vastusteli, yritti lakintekijä pujahtaa kadun poikki. Mutta pauhaajoilla, ketä lienevätkin olleet, oli tulisoihdut kädessä ja näiden valo sattui Olivier'iin, jonka puku paitsi sitä, vaalean värillisyytensä vuoksi, oli sitä näkyvämpi. Yleinen huuto: "Saalista, saalista!" kajahti, voittaen soittoniekan rämpätyksen, ja ennen kun lakintekijä oli vielä kerjinnyt päättää, oliko parempi paeta vai pysyä paikallaan, tarttui jo häneen kaksi nopsaa nuorta miestä, jotka olivat puetut eriskummallisiin naamiopukuihin, ollen olevinansa metsäläisiä, ja heiluttelivat suuria nuijia kädessään. He lausuivat hänelle synkällä äänellä: "Antau vangiksi, sinä hely- ja hetale-mies! Antau, tulkoon apua tahi ei, muuten, sen takaamme, olet kohta kuollut morrice-tanssija!"
"Kellekäs minun pitää antautua vangiksi?" kysyi lakintekijä vapisevalla äänellä. Sillä vaikka hän näki joutuneensa keskelle naamiojoukkoa, joka vaan lystiä piti, huomasi hän kuitenkin samassa, että he olivat paljon korkeampaa säätyä, ja häneltä masentui rohkeutensa, jota hän olisi tarvinnut, pitääkseen paikkaansa leikissä, missä alhaisemmalle helposti saattoi käydä pahasti.
"Vieläkö puhut vastaan, orja?" vastasi toinen naamusmies, "ja pitääkö mun, kohta paikalla sinua löylyttämällä, todistaa että sinä olet vanki?"
"Ei millään muotoa, mahtavat Indian miehet", vastasi lakintekijä, "kyllähän minä kernaasti olen teille mieliksi".
"Tule sitten", käskivät kiinni-ottajat, "tule sitten kumartamaan Naamiopelein Keisaria, Tanssijain Kuningasta sekä Yöretkien Suuriruhtinasta, ja selittämään minkä oikeuden nojassa olet niin rohkea ja täällä jaloillas kepsuttelet, kilkuttelet sekä kenkänahkaa kuluttelet hänen valtakuntansa rajain sisässä, käymättä hänelle veroa maksamassa. Etkös tiedä, että sillä olet tullut maankavaluuteen syypääksi?"
"Se olisi liika rangaistus mielestäni", virkkoi Olivier parka, koska en tietänytkään teidän armollisen herranne pitävän valtaansa tänä yönä. Mutta kyllä mielelläni tahdon maksaa sakkoa rikoksestani, jos lakintekijä-paran kukkaro saanee sen sovittaa viinikannullisella tai jollakin muulla sentapaisella".