"No, Pyhä Neitsyt auttakoon, veikkoseni!" sanoi seppä, "onpa sinua helppo saada narratuksi! Etkös ymmärrä sinä houkkapää, että ritari Patrik Charteris, joka on lystikäs mies, ainoasti teki pilaa sinusta. Luuletkos että hän meidän kaupungin kunnian uskaltaisi uskoa sinun käsiisi, taikka että hän sinulle antaisi etusijan, kun niin tärkeä asia on puolustettava? Henk'-risti! mene sinä vaan kotiin, pyydä että Marketta sitoisi sinulle lämpimän yömyssyn päähäsi, hanki itselles aamulla lämmin suurus sekä ryyppy paloviinaa — sitten taas jaksat hakkaella tuota laivan kokkaa eli puista soldanias, joksi sinä sitä sanot, ainoata esinettä, johon ikinä olet uskaltava läimäyttää aika miehen sivallusta".
"Vai niinkö sinä puhut, veikkonen?" vastasi Olivier, jonka sydän oli hyvin kevennyt, vaikka hän katsoi tarpeelliseksi näyttää suuttuneelta. "Vaan en minä sinun äreästä mieli-alastasi huolikaan. Hyväksi onneksi sinulle et voikaan kiusata minua siihen määrään, että kärsivällisyyteni katkeaisi. Ei enempää siitä — olemmehan me ystävykset, ja tää on sinun huoneesi. Miksi Perth'in kaupungin molemmat parhaat miekat kalskahtaisivat vastakkain? Tiedänhän minä että nyt olet pahalla tuulella, ja annan siis sinulle anteeksi. — Vai on se riita todella pois sovitettu?"
"Yhtä lujaksi on se sovinto tehty, kuin vasaralla kiinnilyöty kahleenlenkki", sanoi seppä. "Kaupunki on tuolle Johnston'ille antanut kukkarollisen kultaa, siitä hyvästä, ettei hän vapauttanut heitä Olivier Proudfute nimisestä rauhattomasta veitikasta, silloin kun tämä oli kokonaan hänen armoissaan. Ja tuon saman kultakukkarollisen edestä on meidän ylituomari saanut Unettoman saaren, jonka kuningas hänelle suopi — sillä kuninkaanhan aina lopulla on kaikki maksettava. Ja näin tuli ritari Charteris'in omaksi tuo sievä saari, joka on juuri vastapäätä hänen linnaansa, ja kaikki kunnia on säilytetty molemmin puolin, sillä mitä meidän ylituomarillemme on annettu, se on, ymmärräthän, ikäänkuin annettu meidän kaupungillemme. Paitsi kaikkea sitä on Douglas Perth'istä lähtenyt pois ja marssilla Eteläisiä vastaan, joita, niin sanotaan, tuo maanpetturi, March'in kreivi, on rajalääneihimme kutsunut. Täten on siis nyt meidän kaunis kaupunkimme kuitti hänestä sekä hänen joukkiostaan".
"Mutta kuinkas — Pyhän Johanneksen nimeen! — tää kaikki on tullut tehdyksi?" kysyi Olivier. "Eihän siitä ole kenenkään neuvoa kuulusteltu".
"Näin, katsopas, Olivier veikkonen, arvelen minä asian käyneen. Se mies, jolta minä käden poikki silvoin, kuuluu olleen ritari Ramornyn palvelijoita; hän on nyt paennut pois kotiseudulleen, Fifen lääniin, jonne ritari Ramorny itsekin on tullut maanpakolaisuuteen tuomituksi, kaikkein rehellisten ihmisten mielihyväksi. Mutta jokainen asia, josta ritari Ramorny joutuu kiinni, samassa myös koskee toista, vielä suurempaa herraa — niin Simo Hanskuri taisi selittää ritari Charteris'ille. Jos asia on niin kuin luulen, on mulla siis suuri syy kiittää Jumalaani sekä kaikkia pyhiämiehiä siitä etten pistänyt häntä kuoliaksi, silloin kun sain hänet tikapuilta kiinni".
"Ja onpa minunkin sitten syytä kiittää Jumalaa sekä kaikkia pyhiämiehiä hyvin hartaasti", virkkoi Olivier. "Sillä, niinkuin tiedät, seisoin silloin takanasi, ja — —"
"Älä loruele siitä enää, jos olet viisas — lainpykälä kuninkaallisen suvun jäsenten sivaltamisesta on ankara", sanoi seppä. "Paras on olla sormin koskematta hevosenkenkään, ennen kun se on jäähtynyt. Vaan koko se asia on nyt poispeitetty".
"Jos niin on", vastasi Olivier osaksi hämillään, vaan vielä enemmän hyvillään tuosta asioita paremmin tuntevalta ystävältään saadusta tiedosta, "on minun syytä mennä valittamaan ritari Charteris'in käytöksestä, hän kun teki pilaa kunniallisesta porvarista, vaikka on meidän kaupungin oma ylituomari".
"Tee niin, Olivier. Vaadi häntä kahdenmiekkasille, niin hän käskee palvelijansa ussuttaa koirat sinun kimppuun. — Mutta kuules, yö jo kuluu — tahdotko valvoa kaiken yötä."
"En, vaan olisi minulla vielä yksi sananen sinulle puhuttavana, veikko kultaseni. Mutta kaikkein ensiksi vielä tuopillinen sinun kylmää kaljaasi".