"Rutto sinuun, sinä hupsu! Teetpä että soisin sinun olevan siinä paikassa, missä kylmistä juomista on puutos. — He, kulauta nyt kitahas vaikka koko puoliskollinen, jos tahdot".
Olivier otti toisen tuopillisen, mutta joi, taikka oli juovinansa, hyvin verkalleen, saadakseen enemmän aikaa miettiä, millä tavalla toisi esiin toisen puhuttavansa, joka, sepän ollessa par'aikaisella närkkäällä tuulella, näytti vähän arkaluontoiselta. Viimein ei kuitenkaan hänelle johtunut mikään sen parempi neuvo päähän, kuin että kohtisuoraan ryhtyi asiaan, sanoen: "Minä tapasin Simo Hanskurin tänä iltana, veikkonen".
"Vai niin", vastasi seppä syvällä, tylyllä äänellä; "ja jos olet tavannut, mitä se minua koskee?"
"Eipä muuten — ei muuten", jatkoi hämille joutunut lakintekijä. "Arvelinpa, tahtovasi saada tietää sen, että hän minulta tyystin kuulusteli, olinko nähnyt sinua Valentinin päivänä, tuon kahakan jälkeen, joka oli Dominikolais-luostarin edustalla, ja minkälaisessa seurassa sinä tavatessamme olit".
"Ja tietysti sinä kerroit tavanneesi minut laulutytön seurassa, tuossa pimeässä raitissa tuolla?"
"Tiedäthän, Heikki, etten osaa valehdella. Mutta minä sain hänet sitten kokonaan leppymään".
"Millä keinoin, sanopas se, ole niin hyvä?" kysyi seppä.
"Sainpa mar' tällä keinolla: — Simo vaari, sanoin ma, te olette vanha mies, ettekä enää käsitä meitä, joiden suonissa nuoruus virtaa elohopean tavalla. Te luulette, sanoin mä, hänen pitävän tuosta tyttösestä ja sen olevan hänellä piilossa jossain nurkassa täällä Perth'issä? Eipä suinkaan — minä tiedän ja voin vaikkapa valallakin vakuuttaa, sanoin ma, että se tyttönen seuraavana aamuna varhain läksi pois hänen kodistansa ja meni Dundeehen. Katsopas — enkö vai ole auttanut sinua pois pulasta?"
"Kyllä kai olet, kun oletkin, ja jos minun suruni ja harmini tällä hetkellä voisi vielä jostain seikasta enetä, se enenisi siitä, että kun minä jo olen lietteessä ja vetelässä näin syvällä, sinun kaltaisesi aasin muka pitää tulla ja kömpelöillä kavioillaan painaa pääni kokonaan upoksiin. Pois nyt täältä, ja kohdatkoon sinua semmoinen onni, jommoista ansaitsisit, sillä sitten, luullakseni, pian saisit kellettää, nurin niskat väännettyinä, lähimmässä katu-ojassa".
"Hah, hah, haa!" nauroi Olivier vaikka vähän väkinäisesti. "Oletpa aina lysti poika! Mutta ilman leikkiä puhuen, Heikki veikkoseni, etköhän tulisi pienelle kävelylle mun kanssani, aina talolleni asti?"