Avain, jota hän osoitti, oli suuri pölkky, joka oli jätetty sinne kadun syrjälle sen-aikuisissa Skotlannin kaupungeissa tavallisella huolimattomuudella.
Indian miehet kohta nostivat sen hurraten, ja sysäsivät sitä yhdistetyin voimin porttia vastaan niin kovasti, että lukko, telje sekä saranat kaikki lusahtivat, ja näyttivät tahtovan pian katketa. Eviot ei ruvennut odottamaan siksi, kun tää patteri olisi työnsä saanut tehdyksi; hän tuli ulos pihalle, ja, tavan vuoksi kysyttyänsä yhtä ja toista, käski porttivahdin avata portti, olevinansa ikään kuin nyt vasta olisi nuot keski-yölliset vieraat tuntenut.
"Sinä uskottoman herran kavala orja", sanoi hänelle prinssi, "missä on meidän kunnoton alamaisemme, ritari Juhana Ramorny, joka on niskoitellut meidän käskyämme vastaan".
"Armollinen herra", vastasi Eviot, kumartaen yht'-aikaa puhujan todelliselle sekä leikki-arvolle, "minun herrani on par'-aikaa kovasti sairas — hän on ottanut unijuoman — ja — älkää pahaksi panko, kuninkaallinen korkeus, jos minä, niin kuin velvollisuuteni häntä kohtaan vaatii, ilmoitan, ettei hänen puheillensa voi päästä, koska hänen henkensä siitä voisi vaaraan joutua".
"Pyh! älkääs vaarasta jaaritelko, herra Teviot — Cheviot — Eviot — vai mikäs teidän nimenne lienee? — Neuvo vaan nyt minua herrasi kammariin, taikka avaa ainoasti hänen asuntonsa ulko-ovi, niin minä sinne kyllä osannen itsekin. — Kohottakaa kurpitsi korkealle, uljaat mieheni, ja varokaa, ettei mene tilkkanenkaan hukkaan tuota nestettä, jonka Bakhus jumala on luonut meille lääkkeeksi kaikkiin ruumiin tauteihin sekä sydämen suruihin. Tuokaa se lähemmäksi, ja näyttäkää meille se pyhä kuori, joka niin kallis-arvoista nestettä sisältää".
Näin sanoen astui prinssi huoneesen ja, tuttu kun siellä oli, juoksi ylös ylikertaan. Hänen perässään juoksi Eviot, turhaan pyytäen että oltaisiin hiljaa, ja häntä seurasi muu roskajoukkio. Sillä tavoin hyökkäsivät he haavoitetun talonherran kammariin.
Se, joka joskus on kokenut miltä tuntuu kun väkevän unijuoman voimalla on viimeinkin nukahdettu uneen, huolimatta kiduttelevista ruumiinkivuista, ja kun sitten tuon lääkkeen vaikuttamasta luonnottomasta tunnottomuudesta tulee herätetyksi melun ja pauhun kautta, se yksin saattaa käsittää ritari Ramornyn mielenhämmennyksen ja säikähdyksen sekä hänen tulisen ruumiinkipunsa, jotka molemmin puolin toinen toistansa kiihdyttivät. Lisätkäämme siihen vielä se tieto, että hän oli antanut murhakäskyn, joka luultavasti juuri nyt tuli täytetyksi — silloin vasta voimme oikein arvata minkälainen hänen heräämisensä oli — herääjän mielestä paljon kauheampi ijankaikkista unta. Ohkaus, joka oli hänen heräämisensä ensimmäinen merkki, kuului niin hirveältä, että se pauhaajatkin hetkiseksi aikaa peloitti äänettömiksi. Ramorny nyt katsahti ympärilleen ja näki noita eriskummallisia olentoja ympärillään, jotka hänen vielä sekavassa mielessään kuvittelivat vielä eriskummallisemmilta. Ja hän mutisi itsekseen:
"Onpa se siis kuitenkin totta, se vanha taru! Nämät tässä ovat perkeleitä ja minä olen ijankaikkisessa kadotuksessa. Tuli kyllä ei ole ulkonainen, vaan minä tunnen sitä kuitenkin — tunnen sydämessäni — tunnen sen palavan ikään kuin seitsemän kertaa kuumennettu pätsi tekisi tehtävänsä minun sisuksissani!"
Sillä aikaa kuin hän näin tuimin silmin tuijotteli ympärilleen ja koetti johonkin määrään selvittää päätänsä, lähestyi Eviot prinssiä, lankesi polvilleen sekä rukoili, että tuo seuralaisjoukko käskettäisiin ulos.
"Tämä melu", sanoi hän, "voi herralleni tuottaa kuoleman".