"Jokos siihen nyt taas tartuit, Ramorny", keskeytti häntä huoleton prinssi. "Kuinkas olet niin ilkeä, että aina taas viskaat minulle verisen kätesi vasten silmiä, niinkuin Gaskhall'in aave viskeli päätänsä ritari William Wallacea kohti! Oletpas sinä, ajattele se, vielä Fawdyon'iakin järjettömämpi; sillä Wallace oli tuittupäissään häneltä pään poikki sivaltanut; ja minä puolestani kernaasti pistäisin kätesi paikalleen jälleen, jos se olisi mahdollista. Ja kuules, koska se on mahdoton, lupaan hankkia sinulle sen sijaan samallaisen rautakäden kuin se, joka oli vanhalla Carselogien ritarilla — hän sillä tervehti ystäviään, hyväili vaimoansa, uhkaili vihollisiaan, sanalla sanoen teki kaikki, mitä lihaisella kädellä saattaa tehdä, sekä päällehyökätessä että myös itseänsä puolustaessa. Katsopas, Juhana Ramorny, onhan meillä kaikenlaista liikaakin. Voisihan yhdelläkin silmällä nähdä, yhdellä korvalla kuulla, yhdellä kädellä johonkuhun koskea, yhdellä sieraimella haistella. Ja mitä varten meillä pitää olla noita kaikkia parittain — jos ei sattuman menettämisen tai vioittumisen varalle — minä en puolestani voi käsittää".
Ramorny hiljaisella huokauksella kääntyi pois.
"Ei, Ramorny", virkkoi herttua, "en minä nyt ollenkaan laske leikkiä. Tiedäthän sinä itse mikä on totta noissa jutuissa Carselogien ritarin rautakädestä, paremmin kuin minä, koska hän eli aikanaan sinun kotiseudussas. Hänen aikanaan ei tuommoista taidokasta kalua saatu tehdyksi muualla kuin Romassa. Mutta lyönpä vaikka sadasta markasta vetoa sun kanssas, että meidän Perth'in aseseppä, Wynd'in Heikki, kunhan vaan saisi tuon mainitun rautakäden malliksi, osaisi takoa juuri samanlaisen, yhtä hyvän kuin suinkin kaikki Roman sepät yhteensä saisivat aikaan, vaikkapa sen lisäksi olisi kaikki kardinaalitkin läsnä heidän työlleen siunauksia lukemassa".
"Kylläpä minä voisin uskaltaa käydä siihen vetoon, herra prinssi", vastasi Ramorny katkerasti; "mutta ei nyt ole aikaa hullutella. — Te olette antaneet minulle eron palveluksestanne, setänne käskystä?"
"Isäni käskystä", vastasi prinssi.
"Joka kokonaan on setänne käskyjen alainen", jatkoi Ramorny. "Minä nyt olen suosiosta poishyljätty mies, viskattu syrjään, samoin kuin minä nyt aioin viskata pois oikean käden kintaan, niinkuin tarpeettoman kalun ainakin. Mutta vaikka käteni on mennyt, saattaisi minun pääni vielä olla teille avuksi. Malttaisitteko te, kuninkaallinen armo, kuulla minulta pari ykstotista sanaa? — sillä minua jo kovasti väsyttää ja tunnen kuinka voimani alkaa loppua".
"Puhu mitä tahdot", sanoi prinssi. "Menetetty kätes' velvoittaa minua kuultelemaan; sinun verinen käsivarren tynkkäs on valtikka, joka minua hallitsee. Puhu siis; mutta käytä oikeuttasi sääliväisesti".
"Sanottavani on oleva lyhyt, niin hyvin teidän kuin itsenikin tähden — eikä olekaan minulla paljon sanottavaa. Douglas aikoa nyt kohta koota vasallinsa ympärilleen. Hän aikoo, Robert kuninkaan nimessä, nostaa aseisin kolmekymmentätuhatta rajalaista, jotka hän sitten on tuova kanssansa tänne ylämaahan: ja vaativa Rothsayn herttuaa suomaan, taikka oikeastaan takaisin-antamaan hänen tyttärelleen perintöprinssin puolison arvoa sekä etuuksia. Robert kuningas on suostuva mihin ehtoihin hyvänsä, kunhan niillä saa rauhan palautetuksi. Mitä siihen herttua sanoo?"
"Rothsayn herttua rakastaa rauhaa", vastasi prinssi ylpeästi, "vaan ei ole koskaan pelännyt sotaa. Ennen kuin prinssi tuolle röyhkeälle hempukalle taas suopi sijan pöydässään sekä vuoteellaan, hänen isänsä käskystä, pitää Douglas'in ensin olla Skotlannin kuningas".
"Olkoon niin — mutta se ei olekaan kaikkein uhkaavin vaara, varsinkin koska se uhkaa julkista väkivaltaa, sillä Douglas ei käy salateitä".