"No, hyvä St. Johannes auttakoon!" virkkoi hän; "luulinpa äsken nähneeni näön, joka minulta oli estävä kaiken naurun, kumminkin tämän pitkän paaston ajaksi; mutta tämä tässä vetäisi väkisinkin suusoppeni ryppyyn, vaikka jos kuolemanteossakin olisin. Vai täällä meidän kunnon seppä, jonka kuolemaa jokapaikassa jo on itketty ja kaupungin kaikilla kelloilla julistettu, seisoo ilmi elävänä, iloisena, ja, jos hänen punakoista poskistansa päättää, aikoo elää niin kauan kuin kuka hyvänsä Perth'issä. Ja vai täällä on myös minun tarkkatuntoinen tyttäreni, joka eilen ei tahtonut puhua mistään muusta kuin nuorten miesten kunnottomuudesta, jotka harjoittavat irstaisuutta ja taluttelevat laulutyttöjä — niin, se sama, joka niskoitteli sekä St. Valentinia että St. Cupidoakin vastaan — vai täällä hän on, muuttuneena laulutytöksi itsekin, sen verran kuin voin nähdä! Olenpa kumminkin iloinen, että te, matami Shoolbred, joka ette koskaan siivottomuutta salli, olette täällä läsnä tässä suloisessa lemmittyin kohtauksessa".
"Te teette minulle vääryyttä, isä kulta", sanoi Katri, joka oli itkuun hyrähtämäisillään. "Minulla oli tänne tullessani ihan toista mielessä, kuin mitä te luulette. Minä vaan tulin siksi — siksi, että — —"
"Että luulit täällä tapaavasi kuolleen sulhasen", virkkoi isä, "vaan tapasitkin elävän, joka voi ottaa hyväksensä sinun rakkautesi osoitteet ja niihin myös vastata. Tahtoisinpa tosiaan, jos ei se olisi syntiä, kiittää Herraa taivaassa, että tämä tapaus on sinut arvaamatta saanut näyttämään myös olevasi vaimo-ihminen. — Simo Hanskuri ei ole sen-arvoinen mies, että hänellä kelpaisi olla täydellinen pyhäneitsyt tyttärenä. — Pyh, älä nyt ole niin surkeannäköinen, äläkä luulekaan, että minä rupean sinun kovaa onneasi surkuttelemaan! Ainoa, minkä lupaan, on, että koetan olla nauramatta, jos vaan sinä tahdot olla niin hyvä ja lakata itkemästä tai kumminkin tunnustaa itkeväsi ilon kyyneleitä".
"Vaikka tulisikin minulle kuolema osaksi siitä tunnustuksesta", virkkoi Katri parka, "en voisi sanoa, mitä lajia ne ovat. Uskokaa vaan se, isä kulta, etten suinkaan olisi tullut tänne, jos en — jos en — —"
"Jos et olisi pelännyt, ettei Heikki pääsisi tulemaan sinun luokses", jatkoi isä. "Ja nyt lyökääpä kättä rauhassa ja ystävyydessä ja sopikaa keskenänne, niinkuin oikeat Valentini-kumppalikset. Eilen oli Laskiais-Tiistai, Heikki — pankaamme että sinä olet tunnustanut kepposesi, olet saanut anteeksi ja nyt vapaa kaikesta pahanteosta, josta sinua syytettiin".
"Ei, mitä siihen tulee, Simo vaari", virkkoi seppä, "niin voin nyt, kun teidän mielenne on sen verran asettunut, että otatte kuullaksenne mitä sanon, vaikka vannoa, sormi Raamatun päällä, ja voinpa myös ottaa tään imettäjäni, matami Shoolbred'in, todistajaksi —"
"Ei, ei", sanoi hanskuri, "mitäs me uudestaan kaivaisimme esille vanhoja vihoja, jotka jo ovat olleet ja menneet!"
"Simo hoi! — Simo Hanskuri!" kuului nyt alhaalta kadulta.
"Se on totta, seppä poikaseni", virkkoi hanskuri, ykstotiseksi muuttuen; "meillä on nyt toista tekemistä. Sinun pitää paikalla tulla minun kanssani neuvoittelukokoukseen. Katri saa jäädä tänne matami Shoolbred'in luokse, joka on pitävä huolen hänestä, siksi kun palajamme. Ja sitten, koska kaupunki tätä nykyä on sekasorrossa, me lähdemme molemmat häntä kotiin saattamaan, ja niillä pitää olla rohkea luonne, jotka tohtivat meidän tiellemme esteeksi ruveta".
"Ohoh, minun isä kultani", virkkoi Katri hymyillen, "jopa te nyt olette Olivier Proudfuten virkaan ruvenneet. Se uljas porvarihan onkin Heikin sota-kumppali".