"Kuulkaapas noita lauluniekkojani, isä", sanoi seppä. "Minä nauroin heitä tän-aamuna sydämeni katkeruudessa, siitä että ne pienet raukat jo visertelivät, vaikka heillä on vielä niin pitkä kannikka talvesta edessä. Mutta nyt minä hyvin siedän iloisen laulusen, kun minullakin on Valentini-kumppalini niinkuin heillä. Ja mitä pahaa lieneekin suotu osakseni huomenna, olen kuitenkin tänään onnellisin mies Perth'in kaupungissa ja koko läänissä".
"Vaan minun jo täytyy nyt kohta katkeroittaa tätä iloasi", virkkoi vanha hanskuri, "vaikka, sen Jumala tietää, minäkin iloitsen yhtä paljon kuin sinä. — Olivier Proudfute parka, se viaton hupsu, joka sinulle kuin minullekin oli hyvin tuttu, on tänä aamuna kuoliana löyhetty kadulta".
"Ainoasti humalassa tunnotonna kuin kuollut, toivon ma?" sanoi seppä. "Kyllähän viinisoppa ja pieni annos aviotoria hänet saanevat jälleen virkoomaan".
"Heikki, ei. Hän on tapettu — tapettu sotakirveellä tai jollakin sentapaisella aseella".
"Mahdotonta!" vastasi seppä. "Hänellä oli nopsat jalat kyllä, eikä hän koko Perth'in kaupungin rikkauksien tähden olisi käteensä turvannut, niin kauan kun pulasta saattoi päästä säärtensä avulla".
"Eipä hän saanutkaan valitsemisen tilaisuutta. Läimäys sattui takaraivoon, se, joka sivalsi, mahtoi olla häntä lyhempi mies, jolla oli huovin sotakirves tai jotain sentapaista aseena, sillä pertuska olisi sattunut ylemmäksi kiireesen. — Mutta siinä hän makaa, kun makaakin, kuoliana, hirvittävä haava päässään, josta aivot irvistävät".
"Sitä en voi käsittää", sanoi Wynd'in Heikki. "Hän kävi minun luonani sydän-yön aikana, morrice-tanssijan vaatteissa, ja näytti juoneelta, vaikkei kuitenkaan aivan ylenmäärin. Hän lorueli minulle siitä, että muka jotkut yölliset pauhaajat olivat häntä ahdistelleet ja vaaraan saattaneet. Mutta voi! tunnettehan tekin sen miehen. Minä luulin sen vaan taas olevan tuommoista tyhjää kerskausta, jommoista hän usein päästi suustansa, kun oli juovuksissa. Ja niin — suokoon armelias Pyhä Neitsyt sen minulle anteeksi, minä annoin hänen mennä kotiin häntä saattamatta, ja siinä tein hänelle armottoman pahan. Pyhä Johannes todistakoon sanani! Olisinhan minä lähtenyt saattamaan vaikka mitä turvatonta olentoa — paljon mielummin siis häntä, jonka kanssa niin usein olen istunut yhdessä pöydässä, juoden yhdestä pullosta. Mutta kelles kaikista ihmisistä voi edes sattua mieleen tehdä pahaa tuolle hupsu-paralle, joka ei tehnyt mitään muuta pahaa, paitsi että laski suustansa joutavia kerskauksia!"
"Heikki, hänellä oli sinun kypärisi, sinun kylterisi, sinun kilpesi — mitenkäs hän net oli saanut?"
"Hän pyysi saadakseen ne lainata siksi yöksi, ja minä olin täällä synkällä mielellä, ja tahdoin päästä hänestä. En ollut viettänyt pyhäpäivää ilolla, enkä tahtonut pitää mitään iloa, tuon meidän välimme rikkoutumisen tähden."
"Pormestari Craigdallie ja kaikki meidän muutkin viisaimmat neuvosmiehemme arvelevat, että se sivallus tarkoittikin sinua, ja että sinun tulee kostaa tämän kaupunkilaisemme surmaa, jonka hän sai sinun sijastas".