Seppä pysyi hetkisen aikaa ääneti. He olivat nyt jo tulleet ulos puutarhasta ja kävelivät syrjäistä katua, jota myöten aikoivat päästä raatihuoneelle, olematta kaikkien joutilaitten silmien sekä joutavien kyselemisten alaisna.
"Sinä olet vaiti, mun poikani, vaikka meillä molemmilla olisi niin paljon puhuttavaa", virkkoi Simo Hanskuri. "Arvelepas sitä, että lesken, Marketta Proudfuten, jos hän nähnee syytä nostaa kannetta jotakuta ihmistä vastaan tuosta hänelle sekä hänen orpolapsilleen tehdystä pahasta, tulee kannattaa kannettansa jonkun hänen puolestaan taistelevan kautta, meidän lakimme sekä tapaimme mukaan. Sillä olipa se murhamies kuka hyvänsä, niin me tuon aatelis-herrojen seuralais-joukkion kyllä hyvin tunnemme, ollaksemme varmat, että epäluulon alaiseksi tuleva mies on vaativa asian ratkaisemista miekalla, pilanteoksi kenties meille, joita he aina haukkuvat porvari-pelkureiksi. Vaan niin kauvan kuin meillä on verta suonissamme, Heikki, me emme sitä haukkumista saa sallia".
"Kylläpä mä näen, mihinkä te tahtoisitte minua työntää, isä," vastasi Heikki alakuloisesti; "ja Pyhä Johannes sen tietää, että minä olen totellut käskyjä taisteluun yhtä mieluisesti kuin sotahevonen torven torahdusta. Mutta arvatkaas vaan, isä, kuinka minä useammat kerrat olen menettänyt Katrin suosion, niin että jo aivan epäilin, voinko sen koskaan enää saada takaisin, siitä että sormeni, niin sanoakseni, ovat liiankin syyhyneet sotaan. Ja nyt juuri ovat meidän riitamme sovitetut, ja toivoni, — jotka vielä tänä aamuna näkyivät olevan kauempana kuin mitä maalliset silmät kannattivat nähdä, ovat tulleet likemmäksi ja muuttuneet kirkkaammiksi kuin koskaan ennen. Pitääkö minun nyt, oman armaani anteeksi-anto-suutelo vielä vereksenä huulillani, ryhtyä johonkuhun uuteen väkivallantekoon, joka, niinkuin te kyllä tiedätte, on hänen mieltään kovasti pahoittava".
"Vaikea on minun neuvoa sinua", virkkoi Simo; "mutta sitä vaan tahtoisin nyt sinulta kysyä — onkos sulla vai ei syytä arvella, että tuota kovaonnista Olivier parkaa on luultu sinuksi?"
"Kylläpä pahoin pelkään niin olleen", sanoi Heikki. "Hänen arveltiin olevan hiukan minunnäköiseni, ja se apina-parka oli oikein harjoittamalla opiskellut minun pään pitoani ja astuntaani, vieläpä lisäksi niitä lauluja, joita minulla on tapana vihellellä; sillä kaikella hän pyysi niin paljon kuin mahdollista enentää kaltaisuuttamme, josta hän niin ylpeili. Onhan mulla vihamiehiä yltäkyllin, niin täällä kaupungissa kuin myös maalla, joiden voi mieli palaa minulle pahaa kepposta tekemään; hänellä, minun tietääkseni, ei ollut yhtään".
"Niin, Heikki, enpä voi muuta sanoa, kuin että tyttäreni mieli kyllä mahtaa käydä pahaksi. Hän on paljon seurustellut Klemetti-isän kanssa, ja saanut päähänsä tuommoisia oppeja rauhasta sekä anteeksi-antamisesta, jotka mielestäni ovat jokseenkin sopimattomat tässä maassa, missä ei laki suojaa meitä, jos ei meissä liene miehiä itseämme itse suojelemaan. Jos päätät käydä tähän taisteluun, niin lupaan tehdä parastani, saadakseni hänet katsomaan asiaa samalta kannalta kuin meidän kaupungin muukin kunnon vaimomäki. Vaan jos päätät jättää asian sikseen — jättää kostamatta surman, joka Olivier'ille on tullut kohtaloksi sinun sijastas — jättää lesken ja orvot ilman mitään hyvitystä puolison ja isän menettämisestä — silloin lupaan etten tuomitse sinua liian kovin, vaan muistan, minulla kumminkaan ei olevan oikeutta moittia sinun kärsivällisyyttäs, koska siihen on syynä rakkaus minun lapseeni. Mutta siinä tapauksessa, Heikki, meidän täytyy muuttaa pois tästä kauniista kaupungistamme, sillä täällä me olisimme vaan ylenkatsottu perhekunta".
Heikki ohkasi syvään ja oli taas ääneti hetkisen aikaa, ennen kun vastasi:
"Parempi kuolema kuin häpeä, vaikken saisikaan koskaan enää astua Katrin silmien eteen. Jos vielä olisi niinkuin eilen, niin olisin mennyt parastakin miekkamiestä vastaan noista kaikista huoveista niin iloisesti kuin ikinä Vapunpäivän tanssiin. Mutta tänäpäivänä, kun Katri juuri melkein on sanonut: 'Heikki, mä rakastan sinua!' — se on vallan kova käsky, Hanskuri vaari. Mutta se on kaikki minun omaa syytäni! Tuota onnetonta Olivieriä! Olisipa minun pitänyt hänelle suoda katokseni suojaksi, koska hän rukoili minua pelkonsa tuskassa. Taikka jos olisin lähtenyt häntä saattamaan, niin olisin estänyt tämän kohtalon taikka myös itsekin tullut siihen osalliseksi. Mutta minä soimasin häntä, pilkkasin häntä, kirosin häntä, vaikka kyllä pyhät miehet tietävät, että ne pahat sanat kaikki vaan tulivat ärtyneen sydämeni kärsimättömyydestä. Minä ajoin hänet ulos ovestani, vaikka tiesin hänen olevan niin tuiki turvattoman, ajoin hänet siihen surmaan, joka kenties oli aiottu minulle. Minun nyt kohta täytyy kostaa häntä, jos en tahdo ikäni pituista häpeää itselleni. Katsokaas, isä — minun sydämeni on sanottu olevan yhtä kovan kuin teräs, jota takoilen — vaan vuodattaako kirkastettu teräs tämmöisiä kyyneleitä? — Häpeä kyllä että minun silmistäni niitä vuotaa!"
"Ei se ole mikään häpeä, minun armas poikani", virkkoi Simo. "Sinä olet vaan yhtä helläsydäminen kuin urhoollinen. Mutta olisi meillä kuitenkin vielä kenties yksi mahdollisuus päästä siitä. Saattais olla ettei onnistuisi keksiä ketään, johon epäluulo voi kiintyä, ja jos ei semmoista löydetä, niin ei taistelusta voi olla puhetta. Kova seikka se kyllä on, kun täytyy toivottaa että tää viaton veri jäisi kostamatta. Mutta jos tään ilkeän murhan tekijä nyt pysyy tietymättömissä tällä hetkellä, niin pelastut sinä kostamisen velvollisuudestas, ja Herra taivaassa on kyllä aikanaan itse täyttävä sen koston".
Näin puhuessaan olivat he nyt saapuneet sille kadun kohdalle, missä raatihuone seisoi. Kun he tulivat ovelle ja tunkivat kansanjoukkojen läpi, joita katu oli melkein täpösten täynnä, näkivät he että siellä seisoi vahtimassa aseellinen porvariparvi sekä noin viisikymmentä peitsimiestä Kinfauns'in herran väestä; sillä ritari Charteris oli yhdessä liittoveljiensä, Gray'tten, Blair'ien, Moncreiffien sekä muitten kanssa, tuonut jommoisenkin ratsuvoiman, joista nämät tässä olivat osa. Perille tultuansa hanskuri ja seppä heti paikalla vietiin siihen saliin, missä kaupungin hallitunmiehet olivat koossa.