"En koskaan, jalo-arvoinen herra".
"Vielä yksi sana", virkkoi ylituomari. "Onkos sinulla mitään syytä luulla, että Olivier Proudfutelle osaksi tullut surmasivallus oikeastaan oli jollekulle toiselle miehelle aiottu".
"Kyllä on", sanoi seppä. "Mutta se ei ole varma, ja taitais olla vaarallista puhua se ilmi, koska se vaan on paljasta luuloa".
"Puhu se vaan ilmi, minä vaadin sen porvarivalasi nojalla. — Kenelle luulet sen sivalluksen oikeastaan olleen aiotun?"
"Jos minun täytyy se sanoa", virkkoi Heikki, "niin luulen että Olivier Proudfutelle tuli osaksi oikeastaan minulle aiottu surma. Minä luulen niin vielä enemmän siitä syystä, kun Olivier sanoi aikovansa matkia minun astuntaanikin samoin kuin oli lainannut pukuni".
"Oletko vihollisuudessa jonkun kanssa, että sinulle semmoinen luulo on tullut päähän?" kysyi ritari Charteris.
"Häpeä ja synti se on, mutta täytyneehän kuitenkin tunnustaa, että minä olen vihollisuudessa sekä Vuoriston että Alankomaan kanssa, Englantilaisen kuin Skotlantilaisen, Perth'in läänin ja Angus'in läänin kanssa. Vaan Olivier-paralla en luulisi olleen vihamiehiä edes juuri munasta tulleissa kananpojissa. — Voi! sitä paremmin hän olikin tämmöiseen äkilliseen poislähtöön valmis!"
"Kuules, seppä", sanoi ylituomari, "vastaa nyt minulle aivan suoraan — onko sinulla mitään vihollisuutta ritari Ramornyn väen kanssa?"
"On maar', jalo-arvoinen herra, on kun onkin. Yleisesti nyt kuuluu, että se käsi, joka Valentinin päivän aamulla löydettiin Curfew-kadulta, oli tuon Mustan Oventin'in oma, joka muutamia päiviä sitten lähetettiin Tay-joen poikki Fifen lääniin. Ja minä sen käden laskin poikki väkipuukkoni sivalluksella. Ja koska tuo Musta Oventin oli ritari Ramornyn kamaripalvelija ja erittäin uskottu mies, niin arvattavasti on vihollisuutta minun sekä hänen herransa väen välissä".
"Se on kyllä luultava asia, seppä", sanoi ritari Charteris. — "Ja nyt hyvät veljet ja viisaat raatimiehet, on kaksi mahdollisuutta, jotka kuitenkin molemmat yhtäänne vetävät. Kenties tuo naamiojoukko, joka otti kiinni naapuri-vainajamme ja piteli häntä niin pahoin, että hänen ruumiissaan vieläkin näkyy siitä hiukan jälkiä, sitten jälleen tapasi vankinsa, joka oli kotiinmenossa, ja nyt viimein pahan menettelemisensä päätteeksi häneltä hengenkin otti. Puhuipa hän itsekin Heikki Sepälle pelkonsa siitä. Jos näin on todella käynyt, niin yksi tai useammat ritari Ramornyn väestä ovat siihen murhaan syypäät. Mutta minä luulisin pikemmin että yksi tai kaksi noista yöllisistä peuhaajoista oli jäänyt jäljelle tai myös, kenties muutettuaan vaatteita, palanneet takaisin. Näille miehille olisi Olivier Proudfute omassa personassaan ainoasti ollut pilanteon esine; mutta koska hän oli puettu Heikki Sepän asuun ja, niinkuin aikoi, matki Heikki Sepän tapoja, herätti hän heidän katkeran vihansa. Ja nähdessään hänet yksin, olivat he ryhtyneet tähän heidän mielestään varmaan ja vaarattomaan keinoon, päästäksensä miehestä, jota vihollisensa, niinkuin kaikki ihmiset tietävät, pitävät niin vaarallisena. Ja tämäkin päätös siis vie siihen että syypää kuuluu ritari Ramornyn väkeen. Mitäs te siitä arvelette, hyvät miehet? Eikö meillä ole aihetta syyttää heitä tästä rikoksesta?"