Kuningas, nämät sanat kuullessaan, yltyi suurempaan pelkoon ja vihastukseen, kuin mitä hänen veljensä oli luullutkaan hänessä mahdolliseksi.
"Rikkounut ja mätä jäsen! Poisleikkaus ainoa mahdollinen pelastuskeino! — Nämät ovat hämäriä sanoja, herra Albanyn herttua! — Jos niillä tarkoitat meidän poikaamme, Rothsayn herttuaa, niin todista ne todeksi joka puustavi — muuten saat ne katkerasti katua."
"Te käsitätte sanani kovin puustavin mukaan, kuninkaallinen majesteetti", virkkoi Albanyn herttua. "En minä prinssistä puhunutkaan noin sopimattomilla sanoilla; sillä, sen tietää Jumala, hän on minun sydämelleni rakkaampi hellästi rakastetun veljenipoikana, kuin jos hän olisi mun omani. Mutta puheeni tarkoitti sitä, että olisi välttämätön erottaa hänet maailman turhuuksista ja hullutuksista, joita pyhät miehet mainitsevat mätäjäsenien nimellä ja jotka semmoisina ovat meistä poisleikattavat ja poisviskattavat, koska ne estävät edistymistämme paremmissa asioissa".
"Nyt ymmärrän — sinä tahtoisit että tuo Ramorny, jota arvellaan poikani hulluin mielijohteitten toimeenpanijaksi, kätkettäisiin kauas pois hovista", virkkoi kuningas, jonka sydämen-ahdistus nyt oli helpoittunut, "siksi kun näät onnettomat vallattomuudet ovat unohtuneet ja alamaisemme jälleen ovat ruvenneet poikaamme lempeämmillä, luottavaisemmilla silmillä katselemaan".
"Se olisi hyvä neuvo, armollinen herra kuningas; mutta minun neuvoni menisi hiukan — juuri hiukkasen edemmäksi. Minä neuvoisin, että prinssi itse vähäksi aikaa lähetettäisiin pois hovista".
"Mitä, Albany! pitäiskö minun erota lapsestani, esikoisestani, silmieni terästä ja — vaikka hän on niin vallaton — sydämeni ilosta! — Voi Robert! sitä en voi — enkä myös tahdo!"
"Se oli vaan ehdoitus, armollinen herra kuningas — ymmärränhän minä kuinka kipeältä semmoinen menetys on tuntuva isän sydämessä, sillä olenhan isä minäkin". Ja hän antoi päänsä vaipua alas, olevinaan toivottomassa tuskassa.
"En voi elää ilman hänettä, Albany. Ja kun arvelen, että minun sanani, joilla aina on voima häneen, niin kauan kun hän on minua likellä, vaikka ne joskus unohtuvat minun poissa-ollessani, sinun neuvosi kautta jäisi aivan vaikuttamattomaksi, mihinkä kaikkiin vaaroihin hän sitten ajattelemattomuudessaan joutuisi? Minä en saisi koskaan untakaan hänen poissa-ollessaan — olisin vaan aina kuulevinani hänen kuolonhuokauksensa joka tuulenhenkäyksessä. Ja sinäkin, veljeni, vaikka paremmin osaat salata sydämesi tunteita, olisit melkein yhtä paljon huolissas".
Näin puhui tää herkkä-uskoinen kuningas, joka tahtoi lepyttää veljeänsä ja pettää itseään, sillä että uskoi olevaksi rakkautta sedän ja veljenpojan välillä, josta todenteolla ei ollut jälkeäkään.
"Teidän isänsydämenne on kovin hetas huolestumaan, armollinen kuningas", sanoi Albanyn herttua. "En tarkoittanutkaan, että prinssi jätettäisiin oman hurjan mielivaltansa nojaan. Minä tarkoitin, että hän vähän aikaa pidettäisiin sopivan peräänkatsannon alla — että hän uskottaisiin jonkun yksvakaisen holhoojan huostaan, jonka tulisi vastata sekä hänen turvallisuudestaan että käytöksestään, niinkuin kasvattajan kasvatistansa ainakin".