"Mitä! Kasvattaja? Rothsayn herttuan ijällä?" huudahti kuningas. "Hän on jo kaksi vuotta yli sen ajan, johon meidän lakimme mukaan ala-ikäisyys loppuu".
"Meitä viisaammat Romalaiset", sanoi Albanyn herttua, "antoivat ala-ikäisyyden kestää neljä vuotta kauemmin kuin me; ja ylimalkaan pitäisi holhouksen-alaisuuden kestää siksi, kun se ei enään ole tarpeellinen, ja aika olisi määrättävä eri luonteitten mukaan. Otetaan esimerkiksi nuori Lindsay, Crawford'in kreivi, jonka sanotaan tässä nyt puheen-alaisessa asiassa ruvenneen Ramornyn kannattajaksi — hän on vasta viistoista vuotta vanha, mutta hänellä on syviä intohimoja ja luja tahto niinkuin kolmenkymmenenvuotisella aikamiehellä. Minun kuninkaallinen veljenpoikani sitä vastaan, vaikka hänellä sekä älyn että sydämen puolesta on paljon jalommat ja miellyttävämmät avut, osoittaa kolmenkolmatta-vuotiaana sangen usein poikasen vallattomuutta, jommoista kohtaan ankara kuri on ystävällisyyttä. — Ja älkää siitä, kuninkaallinen veljeni, kovin huolestuko, älkääkä suuttuko veljellenne senvuoksi että hän totta puhuu — paraathan hedelmät ovat hitaimmat kypsymään, ja paraat hevoset ovat ne, joista on ollut tallirengillä enin vaivaa niitä sota- tai kilparatsuiksi opetellessa".
Herttua tähän pysähtyi; hän antoi Robert kuninkaan kaksi, kolme minuuttia keskeyttämättä mietiskellä mietteitänsä, ja sitten jatkoi vilkkaammalla äänellä:
"Mutta älkää antako tämän seikan liian painaa mieltänne, jalo veljeni; kenties tää riita-asia saadaankin sovitetuksi ilman mitään enempää taistelemisetta tai vastuksetta. Leski on köyhä, sillä hänen miehensä, jos sillä olikin työtä kyllin, kulutti paljon rahaa turhiin asioihin. Hän saadaan siis kenties rahalla leppymään ja lepyttäjäiset voimme ottaa Ramornyn omaisuudesta".
"Ei, ne me suoritamme itse", sanoi Robert kuningas, halukkaasti tarttuen kiinni tähän toivoon, saada tuo hänelle vastahakoinen keskustelu tällä rauhallisella keinolla loppumaan. "Ramornyn tulevaisuuden toivot muutenkin ovat lopussa, sen kautta että hän lähetetään pois hovista ja menettää virkansa prinssin seurakumppalina; ei olisi jalosti tehty, jos kaatunutta miestä vielä alemmaksi sysättäisiin. — Mutta tässähän tuleekin jo meidän sihteerimme, abotti, ilmoittamaan että neuvoittelun hetki lähenee. — Hyvää huomenta, arvokas isä!"
"Benedicite, kuninkaallinen majesteetti", vastasi abotti.
"Kas nyt, hyvä isä", jatkoi kuningas, "voimme kohta, odottamatta Rothsayn herttuata, jonka suostumusta meidän päätöksiimme me itse takaamme, ryhtyä valtakuntamme asioihin. Mitä sanomia Douglas'ilta?"
"Hän on saapunut Tantallon'in linnaan, armollinen kuningas, ja on lähettänyt sanansaattajan ilmoittamaan, että vaikka March'in kreivi itse vielä vaan istuu äkäisissä mietteissään Dunbar'in linnassa, hänen ystävänsä ja vassallinsa jo alkavat kokoutua leiriin liki Coldham'ia. Siellä heidän arvellaan aikovan odottaa suuren Englantilais-armeijan tuloa, jota Hotspur sekä ritari Ralph Percy par'-aikaa kokoilevat rajalle".
"Ne ovat ikäviä sanomia", virkkoi kuningas, "ja suokoon Jumala Dunbar'in Yrjölle sen anteeksi!" — Samassa prinssi astui sisään ja kuningas kääntyi hänen puoleensa. "Haa! oletko sinäkin viimein tullut — enpä nähnyt sinua aamukirkossa".
"Mä olin laiska tän'-aamuna", vastasi prinssi, "silla yhä olin kuumeessa ja levoton".