Silmänräpäyksessä olivat nämät huutajat, kauniin Perth'in kaupungin porvarivaimoja, saavuttaneet ja piirittäneet lääkärin.
"No, no — mikäs nyt hätänä?" kysyi hän. "Kenenkä lehmä nyt on poikinut?"
"Ei nyt ole puhetta lehmän poikimisesta", virkkoi yksi vaimoista, "vaan yksi pieni orpo-raukka on kuolemaisillaan. Tulkaa siis kiireesti, sillä meidän luottamuksemme on luja teihin, niinkuin Bruce sanoi Saariston Donald'ille".
"Opiferque per orbem dicor (Ja avuntuojaksi mua mainitaan ympäri maailmaa)" sanoi Henbane Dwining. "Mikä tauti lasta vaivaa?"
"Kurkkutauti? kurkkutauti?" huusi yksi naisista; "se viaton pienokais-raukka kronkottaa niinkuin korppi".
"Vai Cynanche trachealis — se tauti tekee kiireistä työtä. Viekää minut paikalla sinne", virkkoi lääkäri, jolla oli tapa tehdä, mitä hänen virkaansa kuului, palkkaa kysymättä ja avuliaasti, vaikka hän muuten oli niin rahalle ahne ja niin ilkeä luonteeltaan. Koska emme voi luulla hänessä olleen mitään parempaa vaikutinta, niin mahtoi siihen olla syynä maineenhalu ja taitonsa rakkaus.
Tällä kertaa hän kuitenkin varmaan olisi kieltänyt apuansa, jos hän niin hyvissä ajoin, että sillä olisi kerjinnyt keksiä jonkun teko-esteen, olisi huomannut mihin häntä nuot hyväntahtoiset kummi-muorit veivät. Mutta ennen kuin hän sen arvasikaan, vietiin lääkäri kiireesti Olivier Proudfuten taloon. Sieltä kuului niiden naisten laulu, jotka pesivät ja pukivat lakintekijä-vainajan ruumista, valmistaen sitä huomispäivän juhlallista paari-tuomiota varten. Heidän laulustansa antakoon seuraava nyky-aikainen mukailus jonkun käsityksen:
Näkymätön olento,
Joka ilmaan sulit jo,
Mutta vielä viivyt lässä
Luona ruumihisi tässä.
Levähtäköön siipesi,
Minne käykin kulkusi,
Oikeaan tai vasempahan,
Taivaasen tai Manalahan.
Tule murhaas kostamaan,
Surmaas ennen aikojaan;
Kaikk' jo haihduit ruumiist' eri,
Käskys vielä kuulee veri.