"Jumalan tähden!" sanoi hanskuri, joka oli melkein hulluksi tulemaisillaan tuskasta, kun jokaisen uuden sanan kautta yhä selvemmin näki kuinka kauheassa vaarassa hänen tyttärensä oli; "varo ettet pilkkaa pyhää kirkkoa. — Sen kädet ovat yhtä väkevät lyömään kuin sen korvat tarkat kuulemaan".
"Omasta puolestani", sanot Perth'in Kaunotar, jälleen ylös katsoen, "ei nuot uhatut ilmiannot olisi minua suuresti peloittaneet; mutta kun he sanoivat sekoittavansa teidätkin, isä rukka, siihen samaan syytökseen, silloin, sen tunnustan, minä säikähdyin ja rupesin hieromaan sovintoa. Koska Martta abbedissa Elchon luostarista on minun äitini sukulainen, ilmoitin hänelle tuskani ja sain häneltä sen lupauksen, että hän ottaa minut luostariinsa, jos minä, luopuen maallisesta rakkaudesta sekä naimistoivoista, tahdon pukeutua nunnanhuntuun. Hän oli, sen arvaan, puhunut siitä Franciscus-isän kanssa, ja molemmat minulle nyt lauloivat sitä samaa virttä. 'Jos jäät maailmaan', sanoivat he, 'niin sinä yhdessä isäs kanssa tulet väärä-uskoisena tuomittavaksi — pukeu nunnanhuntuun, niin teidän molempien hairautenne annetaan anteeksi ja unohdetaan'. — Eivät he edes vaatineet mitään julkista luopumista uskostamme; piti kaikki olla kuitti, kunhan minä menen luostariin".
"Kyllä kai — kyllä kai", sanoi Simo ukko. "Vanhaa Hanskuria pidetään rikkaana, ja koko hänen rikkautensa seuraisi hänen tytärtään Elchon luostariin, jos ei Dominikolaiset kenties vaatine itselleen jotain osaa. Vai siksi sinä pyrit luostariin — siksi et tahtonut suostua Heikki Sepän kosimisiin?"
"Niin, isäni, siihen minua kaikilta haaroilta työnnettiin, eikä ollut minun omakaan mieleni juuri vastahakoinen. Ritari Ramorny uhkasi minulle nuoren prinssin väkevää kostoa, jos yhä vielä vastustaisin hänen ilkeitä pyyntöjänsä — ja mitä Heikki-parkaan tulee, olen vasta juuri nykyään, suureksi ihmeekseni, huomannut — että — että kuitenkin enemmän rakastan hänen hyviä puoliansa, kuin vihaan pahoja. Ja voi, se huomaus vaan nyt tekee luopumisen maailmasta minulle vielä vaikeammaksi, kuin koska luulin että vaan kaipaisin teitä!"
Hän antoi päänsä vaipua käden nojaan ja itki katkerasti.
"Se on kaikki hullutusta", sanoi hanskuri. "Ei ole koskaan pulaa niin pahaa, ettei älykäs mies siihen neuvoa keksisi, kunhan vaan sitten uskaltaa sen toimeen panna. Täällä ei ole koskaan ollut semmoinen maa ja kansa, jota papit olisivat saaneet estämättä hallita Roman paavin nimessä. Jos he tahtovat rangaista jokaista kunnon porvaria, joka sanoo että munkit ovat kullalle ahneet ja että usean hengellisen miehen elämä häpäisee heidän saarnaamaansa oppia, niin tosiaan tulee Tapani Smotherwell'ille kätten mahtain työtä. Ja jos kaikki tyttö-hetukat, jotka mielellään kuultelevat rakastetun saarnaajamunkin väärää oppia, ovat maailmasta pois erotettavat, niin täytyy rakentaa nunnaluostarit suuremmiksi ja ottaa uusia nunnia vastaan huokeammilla ehdoilla kuin tähän asti. Hyvät, muinaiset kuninkaamme ovat monesti puolustaneet etu-oikeuksiamme itse paaviakin vastaan, ja kun hän yritti sekaantua valtakunnan maallisiin asioihin, oli kohta Skotlannin parlamentti vastassa, joka puhui hänelle suunsa puhtaaksi kirjeellä, mikä olisi kultakirjaimilla kirjoitettava. Olen minäkin omin silmin nähnyt sen kirjeen, ja vaikken sitä osannutkaan lukea, niin jo sydämeni sykähti ilosta, kun näin korkea-arvoisten piispain sekä jaloin, uskollisten vapaaherrain sineetit, jotka siitä riippuivat. Ei sinun olisi pitänyt pitää tätä asiaa salassa itseksen; mutta ei ole nyt sopiva moittimisen aika. Mene nyt alas ja hanki minulle vähän ruokaa. Minä käyn kohta hevosen selkään ja lähden meidän herramme ylituomarimme luokse, neuvoa saamaan, ja toivon samassa myös turvaa saavani sekä häneltä että muiltakin jalosydämisiltä Skotlannin herroilta, jotka eivät ole sallivat rehellistä miestä sorrettavaksi jonkun joutavan sanasen tähden".
"Voi, hyvä isäni!" sanoi Katri, "juuri tätä teidän tulisuuttannehan minä pelkäsinkin. Minä tiesin, että, niin pian kuin olisin tuskani teille valittanut, siitä oli nouseva tulta ja tappelua, ikäänkuin uskonto, jonka meille rauhan herra on lähettänyt, ainoasti sopisi eripuraisuuden äidiksi. Ja siksi tahtoisin mieluummin nyt — nytkin — luopua maailmasta ja suruineni vetäytyä pois Elchon nunnien joukkoon, jos te vaan sallitte minun uhrata itseni. Mutta, isä — lohduttakaa vaan sitten Heikki-parkaa, kun me olemme ijäksi erotetut — ja puhukaa hänelle, ettei hän — ettei hän — kovin suutu minulle. — Sanokaa hänelle, ettei Katri nyt enää koskaan ole tekevä hänelle kiusaa torumisellaan, vaan ainoasti aina rukoileva hänen puolestansa".
"Onpa tuolla tyttösellä kieli, joka saisi vedet nousemaan Saraceniläisenkin silmiin", virkkoi hanskuri, jonka omatkin silmät olivat yhtä täynnä kyyneleitä kuin Katrin. "Vaan enpä minä sittenkään taivu, vaikka nunna ja munkki ovat ruvenneet yhteen liittoon, ryöstääkseen ainoata lastani minulta. — Mene nyt, tyttäreni, pois, että saan vaatteet päälleni, ja ole valmis tottelemaan mitä minulla tulee olemaan käskettävää sinun turvallisuutesi tähden. Pane itselles kokoon vähän vaatteita sekä mitä muuta kalliimpaa sinulla lienee. Ota sitten myös tuon Heikki-paran lahjoittaman rautakirstuni avaimet, ja jaa siinä tallella olevat kullat kahteen osaan — pistä toinen puoli johonkuhun kukkaroon omaksi tarpeekses, toinen puoli tuohon tikattuun vyöhön, jonka olen ommellut matkoja varten. Näin on meillä kumpaisellakin mistä ottaa, jos kova onni meidät erottaisi — ja siinä tapauksessa rukoilen että Luojan lähettämä tuuliaispää tempaisi lakastuneen lehden vaikka minne, vaan säästäisi tuoreen! — Käske että ratsuni kohta paikalla satuloitaisiin, ja valmistettakoon myös se valkoinen tasajuoksuri, jonka eilen ostin sinulle, siinä toivossa että saisin nähdä sinun sillä ratsastavan St. Johanneksen kirkolle, eukko- ja piika-kansat perässäs, niin iloisena morsiamena kuin suinkin mikään, joka ikinä on kirkon pyhän kynnyksen yli astunut. Mutta mitä apua näistä loruista! — Mene nyt vaan, ja muista, että pyhätmiehet aina paraiten auttavat niitä, jotka myös itse tahtovat auttaa itseään. Ei sanaakaan enää — mene vaan, sanon ma — ei nyt mitään tottelemattomuutta. Tyynellä saattaa perimies sallia pienen poikasen leikillään pidellä peräisintä; mutta — niin totta kuin sielulleni autuutta toivon! — kun myrsky riehahtaa ja laineet kuohahtavat, niin hän siihen tarttuu omin käsin. — Mene nyt, ei sanaakaan enää!"
Katri läksi ulos isänsä käskyä paraan taitonsa mukaan täyttämään. Ukko hanskuri oli kyllä lempeä luonteeltaan ja suuresti mieltynyt lapseensa, jonkatähden joskus näkyi antavan vallan ja ohjat tyttärensä käsiin; mutta jos asianhaarat tahtoivat tyystimpää kotikuria, niin hän taas, sen Katri tiesi, hyvinkin ankarasti harjoitti isän valtaa ja vaati lapsensa kuuliaisuutta.
Sillä aikaa kuin kaunis Katri näin oli toimittamassa mitä isänsä oli määrännyt, ja kuin kunnon vanha hanskuri kiireesti puki päällensä, suoriutuen matkalle, kuului yht'-äkkiä lähenevä hevosenkavioin kopina heidän ahtaalta kadultansa. Ratsumies oli peittänyt itsensä viittaansa, jonka kaulus oli vedetty niin ylös, ettei alapuoli kasvoista näkynyt; lakki samaten oli vedetty alas otsalle, ja sen leveä sulkanen peitti kasvoin yläpuolen. Ratsumies hyppäsi maahan, ja vanha Dorothea tuskin vielä oli kerjinnyt vastatakaan hänen kysymykseensä, ilmoittaen että hanskuri oli makuukamarissaan, niin vieras jo astui rappusista ylös ja tuli hanskurin huoneesen sisään. Simo hämmästyi ja säikähtyi, sillä hän luuli tämän aikaisen kävijän oikeuden palvelijaksi, joka tuli häntä tyttärineen oikeuteen viemään; mutta hänen rintansa helpoittui kohta, kun vieras oli riisunut lakin päästään ja vetänyt pois kauluksen kasvoiltansa. Sillä nyt hanskuri tunsi kauniin Perth'in kaupungin ritarillisen ylituomarin, jonka käynti, sattui se mihin aikaan hyvänsä, oli tavattoman suuri kunnia. Mutta tähän päivän aikaan se yhtähyvin oli vallan kummastuttava, ja, asianhaaroihin katsoen, myös vähän peloittava.