"Teidän vapaaksipääsemisestännehän minä vaan rohkeninkin puhua", vastasi Ramorny. "Jos teinä olisin, armollinen herttua, niin istahtaisin tuohon kelpo veneesen tuossa, joka uipi Tay-joella, ja pujahtaisin hiljakseen pois Fifen lääniin, missä teillä on paljon ystäviä, ja missä te voitte uskaltaa ottaa Falkland'in linnan haltuunne. Se on kuninkaallinen linna; ja vaikka tosin kuningas on sen teidän sedällenne lahjoittanut, niin te kuitenkin, herttuallinen armo — vaikka teillä ei olisikaan valtaa sitä lahjaa aikananne peruuttaa — toki saattanette uskaltaa vapaasti käyttää niin likeisen sukulaisenne kartanoa".
"Hän on kyllin vapaasti käyttänyt minun omaisuuttani", sanoi herttua, "niinkuin Renfrew'in hovimestari saattaisi todistaa. Mutta maltas, Ramorny — maltas! — Muistanpa minä Errol'in kreivin puhuneen, että rouva Margareta Douglas, jota ihmiset Rothsayn herttuan puolisoksi sanovat, on Falkland'issa! En tahtoisi olla yksissä paikoissa tuon rouvan kanssa enkä myös häväistä häntä pois-ajamalla".
"Se rouva oli siellä, herttuallinen armo", vastasi Ramorny, "vaan minulla on varma tieto, että hän on mennyt isällensä vastaan".
"Haa! Douglas'inko vihaa minua vastaan vielä enemmän kiihoittamaan? Vai kenties rukoilemaan minulle armoa, sillä ehdolla että matelen polvillani hänen sänkynsä luokse, niin kuin toivioretkeläiset kertovat emir'ien sekä amiral'ien tekevän, joille saraceniläinen sultaani suopi tyttärensä puolisoksi? Ramorny, minä tahdon noudattaa tuota Douglas'in omaa puheenpartta: 'Parempi on kuulla leivosen liritystä kuin hiiren piipitystä'.[37] Minä tahdon pitää sekä jalkani että kätenikin vapaina kahleista".
"Ei ole siksi tarpeeksi mitään sopivampaa paikkaa kuin Falkland", vastasi Ramorny. "Minulla on tarpeeksi kelpo sotamiehiä linnan puolustukseksi; ja jos te, armollinen herttua, tahdotte sieltä pois lähteä, niin pääsette lyhyellä ratsastuksella meren rantaan kolmelle haaralle".
"Sinä puhut hyvin. Mutta me kuolemme ikävään siellä. Ei mitään ilonpitoa, ei musiikkia, ei tyttösiä — haa!" sanoi kevytmielinen prinssi.
"Te erehdytte, armollinen herttua. Sillä vaikka rouva Margareeta Douglas onkin, niinkuin laulujen vaeltavat prinsessat, lähtenyt pyytämään apua uljaalta isältänsä, onpa, voin sanoa, suloisempi tai kumminkin nuorempi neito nyt Falkland'issa taikka tulossa sinne. Ettehän te, armollinen herttua, toki liene unohtaneet Perth'in kaupungin Kaunotarta?"
"Unohtanutko kauneinta neitoa koko Skotlannissa! — Enpä, yhtä vähän kuin sinä lienet unohtanut kätesi, joka sinulla oli tuossa tappelussa Curfew-kadun varrella St. Valentin'in aattoyönä".
"Sitä kättäkö, joka minulla oli. — Sitä kättä, jonka menetin, arvelitte kai sanoa, armollinen prinssi. Niin varmaan kuin se käsi ei ole koskaan enää kasvava kiinni tynkkähänsä, on Hanskurin Katri nyt Falkland'issa tahi tulee pian sinne. En tahdo imarrella teitä, herra prinssi, ja sanoa, että hän teitä odottaa — totta puhuen hän luulee pääsevänsä rouva Margareetan suojan alle".
"Tuota pientä petturia!" sanoi prinssi. "Vai hänkin on kääntynyt minua vastaan. Hän ansaitsee rangaistusta, Ramorny".