"Toivonpa, ettette, herttuallinen armo, määrää hänelle kovin kovaa katumustyötä", vastasi ritari.
"Kyllä mar' minä jo aikaa sitten olisin ruvennut hänelle rippi-isäksi, vaan hän on aina ollut niin arka".
"Ei ollut tilaisuutta, armollinen herra", sanoi Ramorny, "ja tiukassa on nytkin aika".
"Olenhan minä aina liiankin kärkäs hulluttelemaan; vaan isäni — —"
"On hyvissä turvissa", sanoi Ramorny, "ja vapaudessakin niin paljon kuin hän voi olla. Te, armollinen herttua, sitä vastaan — —".
"Minun aina täytyy olla kahleissa, milloin aviollisissa, milloin oikeissa rautaisissa — kyllähän tiedän. — Tuossahan nyt on Douglas tulossa, taluttaen tytärtänsä, joka on yhtä ylpeä ja ruma kuin hän itsekin, puhumattakaan vanhuudesta".
"Ja Falkland'issa istuu yksinäisyydessään kaunein kaikista Skotlannin neidoista", virkkoi Ramorny. "Täällä on kova kuri ja paha paasto, siellä vapaus ja huvitus".
"Sinä olet voittanut, viisas neuvonantajani", sanoi Rothsay; "mutta, huomaa se, tää on oleva viimeinen hullutukseni".
"Niin minäkin toivon", vastasi Ramorny; "sillä, kerran päästyänne vapaaksi, te voitte hyvin sopia isänne kuninkaan kanssa".
"Minä tahdon kirjoittaa hänelle, Ramorny — tuokaa kirjoitusneuvoni. —
Vaan ei, en saa ajatuksiani kokoon sanoiksi — kirjoita sinä".