"Tuskin olette te, armollinen herra, kerjinneet puhua ilmi, mitä te soisitte, niin jo ovat Tay-joen haltija-neidot teille yhtä suosiolliset kuin rannankin kaunokaiset. — Kuulkaa — se on harpun ääni".
"Harppu!" virkkoi Rothsayn herttua kuullellen. "Niin onkin, ja mestarin tavalla sitä soitetaan. Tunnustelenpa tuota raukeavaa loppu-ääntä ikään kuin tutuksi. Laskekaa sitä laivaa kohti, mistä musiikki kuuluu".
"Se on Henshaw-ukko", sanoi Ramorny, "joka vastavirtaa soutelee. —
Laivuri hoi!"
Venemiehet vastasivat huhumiseen ja toivat veneensä prinssin aluksen viereen.
"Ohhoh! vai vanha tuttavani se on!" virkkoi prinssi, puvusta sekä muodosta tuntien franskalaisen harpputytön Loviisan. "Olenpa sinulle luullakseni hiukan velkaa, siitä että sinua minun tähteni kumminkin peloitettiin St. Valentinin päivänä. Tule nyt vaan tänne veneeseni harppuinesi, rakkeinesi, laukkuinesi päivinesi — minä vien sinut erään rouvan palvelukseen, missä sinun rakkiaskin elätetään paljailla kapunipaisteilla sekä Kanarianviineillä".
"Ajatelkaa toki vähän, armollinen prinssi — —" sanoi Ramorny.
"En huoli nyt ajatella mitään muuta kuin huvitustani, Ramorny. Ole sinä niin hyvä ja ajattele samalla tavalla".
"Erään rouvan palvelukseenko te todellakin hankkisitte minulle sijan?" kysyi harppu-tyttö. "Ja missäs hän sitten asuu?"
"Falkland'issa".
"Vai niin, olenpa minä siitä korkeasukuisesta rouvasta jo kuullutkin!" virkkoi Loviisa. "Ja tahdotteko te todella hankkia minulle paikan kuninkaallisen puolisonne palveluksessa?"