Näin puhuen hän yritti taas laskea käsivartensa tytön kaulaan; mutta Katri väistyi pois ja jatkoi puheensa yhä samalla järkähtymättömällä lujuudella.
"Minulla on yhtä suuri voima puolustamaan itseäni kunniallisessa taistelussa kuin teillä minua hätyyttämään hävyttömällä aikomuksella. Älkää häväiskö itseänne ja minua väkivallalla. Te voitte saada minut pyörryksiin lyömisellä, taikka myös kutsua apumiehiä ja niiden kanssa voittaa minut. Mutta muulla keinoin ette pääse tarkoituksenne perille".
"Minkälaiseksi raakalaiseksi sinä minut luulet!" sanoi prinssi. "Väkivaltaa en tahtoisi tehdä enempää kuin mitä naisihmiset vaativat, saadakseen oman heikkoutensa sillä kaunistetuksi."
Hän nousi jokseenkin liikutettuna.
"Säästäkää sitten voimanne niitä naisia varten, jotka semmoista käytöksensä kaunistusta tahtovat. Minun vastarintani on lujinta lajia, mitä ikinä arkuus kunniastaan sekä häväistyksen pelko voi aikaan saada. Voi, herra prinssi, jos aikomuksenne onnistuisi, te ette saisi mitään muuta aikaan, kuin että kaikki siteet minun ja elämän välillä — niinkuin myös teidän ja kunnian välillä olisivat ratkaistut. Minut on kavaluudella viekoitettu tänne — kenenkä petturin avulla, sitä en vielä tiedä; mutta jos häväistynä täältä lähtisin, niin lähtisin levittämään tietoa onneni hävittäjästä ympäri kristikuntaa. Minä ottaisin toivioretkeläisen sauvan käteeni, ja missä ikinä vaan ritarillisuutta pidetään arvossa, missä ikinä vaan Skotlannin nimi on tuttu, julistaisin, että sadan kuninkaan jälkeinen, jumalisen Robert Stuart'in poika, Bruce-sankarin kruununperillinen on kunnoton kunniaton mies, joka ei ansaitse ritarin kannuksia jalassaan eikä kruunua, mikä hänelle on päähän tuleva. Kaikki aatelisrouvat avarassa kristikunnassa ovat katsovat teidän nimenne liian saastaiseksi, päästääkseen sitä huulilleen — kaikki kunnon ritarit ovat pitävät teitä valapattoisena koirana, joka on rikkonut, mitä vannoi ritariksi tullessaan: suojella vaimoja ja auttaa turvattomia".
Rothsayn herttua istahti taas ja katsoi Katriin silmillä, joista vihastus ja ihastus molemmat sekaisin loistivat. "Sinä et muista kelle puhut, tyttö. Etkö tiedä, että rakkaus, jota sinulle tarjosin, on kunnia, ja että sadat vaimot, joiden helmustaakin olet lilan halpa kantamaan, siitä olisivat kiitolliset?"
"Vielä kerran sanon, herra prinssi", vastasi Katri, "säästäkää suosionne niille, jotka sitä arvossa pitävät. Taikka vielä paremmin, säästäkää aikanne ja voimanne toisiin jalompiin töihin — maanne suojelukseen ja alamaistenne onnistuttamiseen. Voi armollinen herra! kuinka mielellään riemuitseva kansa tervehtisi teitä johtajakseen! — Kuinka halukkaasti he kokoutuisivat ympärillenne, jos vaan näkisivät teidän tahtovan johtaa heitä taisteluun mahtavien sortamisia, laittomien väkivaltaa, irstaisten viettelystä sekä ulkokultaisten tyranniutta vastaan!"
Rothsayn herttua, jonka hyvät tunteet olivat yhtä helpot herättää kuin ne olivat haihtuvaiset, tuli liikutetuksi tytön innokkaasta puheesta. "Anna minulle anteeksi, että sinua pelästytin, tyttö", sanoi hän. "Sinä olet kovin jaloluonteinen hetken-aikuiseksi leluksi, joksi minä erehdyksissäni sinut aioin. Toiselta puolen, jos olisikin sukusi sinun jalon henkes sekä verrattoman kauneutes vertainen, ei minulla ole sydäntä antaa sinulle; ja sydämen antamisella vaan voipi sinut saada omaksensa. Mutta minun toivoni on tullut hävitetyksi, Katri — ainoan vaimon, jota ikinä olen rakastanut, on valtiollinen oikku minulta ryöstänyt, ja puoliso on minulle väkisin annettu, jota en sittenkään voisi olla inhoamatta, vaikka hänellä olisi se suloisuus ja lempeys, jotka avut yksin vaan saattavat tehdä jonkun naisen miellyttäväksi minun silmissäni, Terveyteni raukenee raukenemistaan, vaikka vielä olen aivan nuori; muuta neuvoa ei minulla siis ole, kuin sivumennessä poimia sieltä, täältä joku kukkanen, mikä minulle sattuu tulemaan tarjoksi lyhykäisellä matkallani syntymästä hautaan. Katso minun polttavaa poskeani — tunnustele, jos tahdot, minun levottomasti sykkivää suontani — ja surkuttele minua ja anna anteeksi, jos minä, jonka oikeudet, vaikka olen prinssi ja mies, ovat tulleet niin sorretuiksi, joskus vähemmin pidän huolta toisten ihmisten oikeuksista, antaen valtaa itsekkäälle halulle tyydyttää silmänräpäyksen-aikuista oikkua".
"Voi armollinen herra!" huudahti Katri hänelle omituisella innostuksella, "rakas herrani — niin tahdon sanoa, sillä rakashan on Brucen jälkeinen jokaiselle Skotlannin lapselle — älkää, olkaa niin hyvä, näin puhuko! Teidän mainio edelläkävijänne kärsi maanpakolaisuutta, vainoa, öisin nälkää, päivin epätasaisia tappeluita, saattaakseen maansa vapaaksi — olkaa tekin yhtä alttiiksi-antavainen, siksi että te itse pääsisitte vapaaksi. Temmatkaa itsenne irti noista miehistä, jotka teidän vallattomuuksianne auttamalla raivaavat itsellensä tien mahtavuuteen. Älkää luottako tuohon julmaan Ramornyyn! — Te ette sitä tiedä, siitä olen varma — te ette sitä voi tietää — mutta se konna, joka koetteli pakoittaa tytärtä häpeäänsä suostumaan, sillä että hän uhkaeli vanhan isän henkeä, on valmis tekemään vaikka mitä ilkeyttä — vaikka mitä pettuutta!"
"Tekikö Ramorny niin?"