"Teki kyllä, eikä hän uskaltane sitä kieltää".
"Siitä otetaan selvä", vastasi Rothsayn herttua. "En minä häntä enää rakasta; mutta hänelle on tullut suuri vahinko minun palveluksessani, ja minun tulee kunniallisesti palkita hänen apuansa".
"Hänen apuansa vai! — Voi, armollinen herra! Semmoinen apuhan, jos aikakirjat totta puhuvat, saattoi Troian häviöön ja antoi Espanjan vallan uskottomain käsiin".
"Vaiti, tyttö, pidä kieles kurissa, sanon minä", virkkoi prinssi nousten. "Meidän keskustelumme nyt loppuu".
"Vielä yksi sana, herra Rothsayn herttua", sanoi Katri innolla, ja hänen kaunis muotonsa loisti niinkuin varoittavan enkelin — "en tiedä, mikä minua yllyttää näin rohkeasti puhumaan; mutta tuli palaa sydämessäni ja leimahtaa ulos. Lähtekää tästä linnasta, tuntiakaan kauemmin viipymättä! Tää ilma tässä on teille turmiollinen. Luovuttakaa Ramorny pois tyköänne, ennen kuin tää päivä on tullut kymmentä minuuttia vanhemmaksi! Hänen seuransa on teille kovin vaarallinen".
"Mitä syytä sinulla on semmoisin puheisin?"
"Ei mitään varsinaista", vastasi Katri, häveten omaa kiivauttansa, "kenties ei yhtään mitään, paitsi että pelkään teille vaaroja".
"Perättömistä peloista ei Brucen perillinen saa huolia. — Kuulkaa, hoi! Kuka on siellä toisessa kammarissa?"
Ramorny astui sisään ja kumarsi syvään sekä prinssille että myös Katrille, jonka hän nyt luuli arvattavasti nousseen suosituisen arvoon ja siis ansaitsevan ritarillista kohteliaisuutta.
"Ramorny", virkkoi prinssi, "onko tässä talossa jotain arvokkaampaa vaimo-ihmistä, joka sopisi tään nuoren neidon seuraksi, siksi kun voimme hänet lähettää pois, mihin hän halunnee mennä?"