"Voi Heikki Seppä — Heikki Seppä'" sanoi lakintekijä ja hänen puheensa loppui syvään huokaukseen, melkein ohkaukseen.
"No mikäs nyt hätänä?" kysyi hänen ystävänsä. "Mikäs se sinua nyt taas tuskauttelee?
"Aavistuttaapa minua melkein, veikko kultaseni, Heikki Seppä, että se roisto pakeni senvuoksi kun pelkäsi sinua, eikä minua!"
"Mitä vielä!" vastasi seppä. "Hän näki kaksi miestä tulevan ja pakeni — kukapa voipi sanoa, toistako vai toista hän pakeni? — Ja paitsi sitä hän omasta kokemuksestaan nyt jo tuntee, kuinka sinä olet väkevä ja nopsa. Näimmehän me kaikki kuinka sinä, vaikka pitkälläsi, ponnistelit ja potkielit".
"Niinkö tein?" sanoi Proudfute parka. "Kas kun en sitä itse muista — mutta siinä tempussa olenkin kaikkein väkevin — minä olen aika härkä mitä sääriin tulee. Mutta näkivätkö he sen kaikki?"
"Kaikki tyyni juuri yhtä hyvin kuin minäkin", vakuutti seppä, ponnistellen naurunhaluansa vastaan.
"Mutta tahdotkos sinä heille sitä seikkaa muistuttaa?"
"Se on tietty että tahdon", vastasi Heikki, "ja aion myös samassa puhua tästä äsköisestä hurjasta päällekarkauksestas. Kuule vaan mitä pormestari Craigdallielle kerron ja käytä se hyväkses".
"Enpähän minä juuri tarvitsisikaan toisen miehen todistusta puolestani, sillä minä olen luonnostani yhtä urhoollinen kuin useimmat muutkin miehet Perth'issä — mutta — vaan —" siihen keskeytyi sankarin puhe.
"Mutta mitä vaan?" kysyi uljas seppä.