"Voi", sanoi abotti, "kenenkä omaatuntoa se sitten on painava tuomiopäivänä? Kuka teidän miekkavyöllisistä ritareistanne tahi rikkaista porvareistanne on sitten astuva kuninkaansa ja sen rangaistuksen väliin, johon kuningas siellä tulee tuomittavaksi, siitä kun hän hengellisissä asioissa on totellut heidän maallista valtio-viisauttansa? Muista se, mahtava kuningas, että jos seisoisikin valtakuntasi koko ritaristo täydessä sotavimmassa edessäs, suojellakseen sinua punaisesta leimauksesta, niin he häviäisivät tuhaksi, niinkuin kärventyvä härmä pätsin hehkussa."
"Hyvä abotti isä", virkkoi kuningas, jonka pelkurimaiseen mieleen tämmöiset puheet harvoin olivat vaikuttamatta, "te todellakin olette kovin ankara tässä asiassa. Tuo onneton Wardlaw'in estäminen arkkipiispanpaikasta tapahtui sillä aikaa kun viimeksi olin kipeänä, jolloin Douglas'in kreivi sijaiskuninkaana hallitsi Skotlantia. Älkää siis syyttäkö minua siitä mitä tapahtui ajalla, jolloin olin kykenemätön valtakunnan asioita itse johtamaan ja jolloin minun oli täytynyt jättää valtani toiselle."
"Alamaisellenne, herra kuningas, tämä selitys on riittäväinen", vastasi abotti. "Mutta jos se este tehtiin kreivi Douglas'in sijaiskuninkuuden aikana, niin on Pyhän Isämme Paavin lähettiläs kuitenkin kysyvä, miksi ei sitä kohta paikalla poistettu, niin pian kuin kuningas jälleen oli ottanut hallitus-ohjat omiin käsiinsä? Mustalla Douglas'illa on suuri voima, suurempi kenties kuin mitä alamaisella sopisi olla kuninkaansa valtakunnassa. Mutta ei hänellä kuitenkaan ole voimaa käydä teidän ja teidän omantuntonne väliin, herra kuningas, eikä vapauttaa teitä niistä velvollisuuksistanne Pyhää Kirkkoa kohtaan, joihin teidän kuninkaallinen arvonne teidät sitoo."
"Isä", sanoi Robert jotenkin närkästyneenä, "te olette liian jyrkkäpuheinen tässä asiassa; kumminkin pitäisi teidän odottaa kohtuullista aikaa, siksi kun me olemme kerjinneet keksiä tähän jotain apukeinoa. Samallaisia selkkauksia on ennenkin useampia kertoja tapahtunut teidän edeltäjienne aikana. Eipä meidän autuas kuninkaallinen esi-isämme, Pyhä Taavettikaan, luopunut kuninkaallisesta oikeudestaan tässä suhteessa, ennen kuin ensin oli koettanut pitää puoltansa ja suojella sitä, vaikkapa vaan hän sen kautta joutuikin eripuraisuuteen itse Pyhän Isän Paavin kanssa."
"Vaan siinäpä asiassa se suuri ja hyvä kuningas ei ollutkaan pyhä eikä jumalinen", vastasi abotti, "ja senvuoksi hän joutuikin tappiolle sekä vihollistensa ryöstettäväksi, koska oli paljastanut miekkansa Pyhän Pietarin, ja Pyhän Paavalin sekä Beverleyn Pyhän Johanneksen lippuja vastaan, tuossa sodassa, joka siitä sai Lippusodan nimen. Ja hyvä oli hänelle, että hänen syntinsä sai rangaistuksensa täällä maan päällä, eikä vaan tullut kirjoitetuksi tilikirjaan, joka tulee luettavaksi pitkänä, kauhistuttavana tuomiopäivänä."
"Hyvä on, kunnon abotti, hyvä on — nyt on kylläksi puhuttu siitä asiasta. Pyhälle Isälle Paaville Jumalan avulla ei pidä tulla syytä valittaa minusta. Neitsyt todistakoon sanani todeksi! — minä mielummin luopuisin tästä kruunustani kuin tahtoisin raskauttaa omaatuntoani vääryydellä Äitiämme Kirkkoa vastaan. Kyllähän minä aina olen pelännyt, että Douglas'in kreivi liian paljon pitää silmällä tämän nykyisen, aikaisen, katoovaisen elämän turhuutta sekä maallisia asioita, voidakseen, niin kuin hänen pitäisi, oikein muistaa tulevaa maailmaa tarkoittavia velvollisuuksia."
"Aivan nykyisinpä hän", sanoi abotti, "on tuhannen miehen seuran kanssa väkisin poikennut majaan Aberbrothock'in luostariin ja pakoittanut abotin hankkimaan koko sen mies- ja hevos-joukon tarpeet. Kreivi näet sanoi, että muka hänellä on oikeus vaatia vieraanvaraa tässä paikassa, jonka perustamisessa hänenkin esi-isänsä olivat osalliset. Tosiaankin olisi parempi antaa siltä suvulta saadut lahjoitusmaat jälleen takaisin, kuin kärsiä semmoista ryöstöä, joka on enemmin Vuoriston kerjääjäin ja kärttäjäin hillittömän vallattomuuden kuin kristitylle vapaaherralle sopivan käytöksen kaltainen."
"Mustat Douglas'it", huokasi kuningas, "ovat sukua, joka ei salli 'ei'tä. Mutta olenpa, herra abotti, kenties itsekin samallainen väkinäinen vieras. Sillä minun oloni täällä on ollut pitkällinen, ja minun seurajoukkoni, vaikka paljoa pienempi kuin Douglas'ien, on kuitenkin niin lukuisa, että niiden jokapäiväinen elättäminen on teille rasitukseksi. Olen kyllä käskenyt lähettää ruoan-hankkijoita ulos, helpoittaakseni teidän rasitustanne niin paljon kuin mahdollista; mutta jos teille on meistä vastusta, niin olisi soveliasta, että me hyvissä ajoin siirtyisimme muualle."
"Pyhä Neitsyt varjelkoon!" vastusti abotti, jolla, vaikka hän oli vallanhimoinen, ei ollut mitään halpaa saituutta luonteessaan; hän oli päinvastoin tuhlaavainenkin jalomielisessä vieraanvarain suomisessa. "Tottahan tää Dominikolais-luostari voi hallitsijalleenkin suoda vieraanvaraa, samoin kuin se suopi jokaiselle matkalaiselle, mitä säätyä tahansa, joka semmoista tahtoo ottaa meidän suojeluspyhämme palvelijain kädestä. Ei, minun armollinen kuninkaani — tulkaa tänne vaikka kymmenen vertaa suuremman seurajoukon kanssa, ei niiden sittenkään tarvitse olla kaura-vakan, olkilyhteen, leipäpalan tai ruoka-naulan puutteessa, vaan meidän luostarimme on ne hankkiva. Eri asia on, että kirkon tuloja, jotka ovat niin paljon suuremmat kuin mitä munkit tarvitsevat tai hallitsevat, käytetään vieraanvarain suomiseen kuninkaalliselle majesteetille kohtuullisuuden ja velvollisuuden mukaan; eri asia taas on, kun ne joutuvat ryöstösaaliiksi raakain, väkivaltaisten miesten käsiin, joiden ryöstönhimon ainoana rajana on heidän voimansa raja."
"Hyvä on, kunnon abotti", sanoi kuningas. "Ja nyt kääntääksemme ajatuksemme hetkiseksi pois valtio-asioista, voitteko te, arvoisa isä, antaa minulle tietoa kuinka tään Perth'in kaupungin hyvät porvarit ovat aloittaneet Valentinin-päivänsä? — Naisia nauratellen, iloa lyöden ja rauhallisesti, toivon ma."