"Kahden keskenkö March'in kreivin kanssa?" kertoi kuningas, joka, kun hän vielä oli puoleksi selviämättä, säikähtyi tuon mahtavan herran nimestä, jota hän täydellä syyllä voi luulla saattaneensa verivihollisekseen.
"Niin juuri, minun armollinen kuninkaani, kahden kesken tään Dunbar'in Yrjö-raukan kanssa, josta moni on tahtonut saada teitä pahaa ajattelemaan, vaikka kyllä vielä saadaan nähdä, että hän on teidän kuninkaalliselle personallenne uskollisempi kuin he."
"Tosiaankin, serkkuseni, teille on liian suuri vääryys tullut tehdyksi; ja, uskokaa minua, kyllä minä koetan parantaa — —"
"Jos niin on mielenne, armollinen kuningas, se vielä voidaan saada parannetuksi", keskeytti häntä kreivi, tarttuen kiinni niihin toivoihin, joita hänen kunnianhimonsa nyt kuvasi hänen eteensä. "Prinssi ja Margareta Douglas ovat likeistä sukua keskenään — Romasta tulleen naimisluvan annossa ei ole otettu kaikista laillisista menoista vaaria — heidän avioliittonsa ei voi olla laillinen — paavi, joka teidän kaltaisenne jumalisen kuninkaan mieliksi varmaan on paljon tekevä, voi edellisen kihlauksen tähden purkaa tään epäkristillisen avioliiton. Ajatelkaa asiaa tyystin, kuninkaallinen majesteetti", jatkoi kreivi, jonka mielestä tää arvaamaton tilaisuus, saada omin suin puhua puolestansa, oli herättänyt vireille uusia, kunnianhimoisia toivoja, "ajatelkaa asiaa tyystin, ennen kuin päätätte kumman te valitsette, Douglas'in vaiko minut. Hän on mahtava ja voimallinen, sen myönnän. Mutta Skotlannin avain riippuu Dunbar'in Yrjön vyöstä, ja hän voisi tuoda Englantilais-armeijan hamaan Edinburg'in porttien edustalle asti, ennen kuin Douglas Cairntablen rajoilta kerkiäisi tulla vastarintaa tekemään. Teidän kuninkaallinen poikanne rakastaa minun hyljättyä tytär-parkaani, ja ylpeä Margareta Douglas on hänelle inhoksi. Voittehan te, armollinen herra, nyt itsekin nähdä kuinka halpana hän sitä puolisoansa pitää, koska hän appensa omien silmien edessä laskee leikkiä tavallisen laulutytön kanssa."
Kuningas oli tähän asti, kuullessaan kreivin esiintuomia syitä, ollut puolipyörryksissä, aivan kuin pelkurimainen ratsumies, kun häntä tulinen hevosensa tempaa kanssansa, ja kun hän sen vauhtia ei voi hillitä eikä johtaa. Mutta nämät viimeiset sanat herättivät hänessä taas muiston siitä vaarasta, joka nyt juuri hänen poikaansa uhkasi.
"Niin oikein, se on totta — minun poikani — ja Douglas. Oi, serkku kulta, estäkää vaan verenvuodatusta, niin teemme kaikki teidän mielenne mukaan. — Kuulkaa tuota melua tuossa! — Se oli miekkojen kalsketta!"
"Niin totta kuin minulla on kreivillinen kruunu — niin totta kuin olen rehellinen ritari — te olette aivan oikeassa!" sanoi kreivi, katsahtain ikkunan kautta ulos luostarin pihaan, joka nyt oli täynnä aseellisia miehiä sekä paljastettuja aseita, ja josta raudan kalske kuului. Portin pitkän holvikäytävän alkupäässä oli suuri soturein tunge, ja kahakka näkyi alkaneen niiden välillä, jotka tahtoivat porttia kiinnisulkea, ja niiden, jotka sisään tungeksivat.
"Minä lähden heti paikalla", virkkoi March'in kreivi, "ja saan pian tämän äkillisen melun asettumaan. — Mutta kaikessa nöyryydessä pyytäisin teitä, kuninkaallinen majesteetti, ajattelemaan, mitä olen ollut niin rohkea ja ehdoittanut."
"Kyllä, kyllä, serkku kulta", vastasi kuningas, tuskin tietämättään mitä hän lupasi. "Estäkää vaan kahakka ja verenvuodatus."