»Olen oppinut hiukan tämän maan viisautta», sanoi Hairaddin. — »Kun olin pieni poika, ajoivat kerran ihmispyytäjät meidän heimoamme. Nuoli puhkaisi äitini pään, ja hän kuoli. Minä olin käärittynä hänen vaippaansa hänen selässään, ja jouduin täten vainoojien käsiin. Eräs pappi pyysi minut provossin jousimiehiltä ja kasvatti minua pari, kolme vuotta, neuvoen minulle frankkien oppeja.»
»Mitenkä sitten sattui, että hänestä erosit?» kysyi Durward.
»Varastin rahaa häneltä — ryöstin myös hänen nurkkajumalansa, jota hän palveli», vastasi Hairaddin aivan huolettomasti. »Hän sai siitä selvän ja pieksi minua — minäpä iskin puukkoni hänen rintaansa, pakenin pois metsiin ja elin taas oman kansani yhteydessä.»
»Konna!» sanoi Durward, »hyväntekijäsikö sinä murhasit?»
»Kuka käski hänen rasittaa minua hyvillä töillänsä? — Mustalais-poika ei ollut mikään kasvattipentu, joka olisi aina hännystellyt isäntänsä kintereillä ja nöyrästi antanut selkänsä hänen piestäväkseen muutamien ruuantähteitten vuoksi! — Minä olin vangittu sudenpoika, siksi ensitilassa katkaisin kahleeni, raatelin isäntäni ja karkasin korpiin takaisin.»
Taas vallitsi hetken äänettömyys, jonka kuluttua Durward, ottaaksensa vielä tarkemmin selkoa epäluulonalaisen oppaansa luonteesta sekä aikeista, kysyi Hairaddin'iltä: »Onko totta, että sinun kansasi, vaikka se onkin oppimaton, väittää tietävänsä tulevia tapauksia, jota tietoa ei ole suotu edes sivistyneempien kansojen viisaille oppineille tai papeille?»
»Kyllähän me niin väitämme», sanoi Hairaddin, »ja syystäkin.»
»Kuinka olisi mahdollista, että näin kallis lahja olisi suotu näin kurjalle kansalle?»
»Voinko minä sen selittää?» vastasi Hairaddin. »Mutta voinpa kuitenkin, kunhan te ensiksi selitätte, miksi koira saattaa saada selvän ihmisen jäljistä, vaikka jalompi luontokappale, ihminen, ei kykene selvää ottaa koiran jäljistä. Tuo taito, joka teitä niin ihmetyttää, on meissä vaiston kaltainen. Kasvojen ja käsien piirteistä me selitämme kyselijän vastaisen kohtalon yhtä varmasti kuin te keväällä pimu kukkasesta osaatte päättää, minkälainen hedelmä siinä syksyllä on riippuva.»
»Minä en usko teidän taitoonne ja tahtoisinpa uhallakin nähdä siitä todistuksen.»