»Eipä muun vuoksi, kuin että Köln'iin kulkevat toivioretkeläiset — semmoisiahan krevittäret ovat olevinaan —» virkkoi Hairaddin, »tavallisesti eivät kulje Maas-jokea pitkin Lüttichiin asti, ja ettei siis arvella kreivittärien valitseman tien oikein hyvin sopivan yhteen sen paikan kanssa, mihin he ovat menevinään.»
»Jos meiltä sitä kysytään», sanoi Durward, »niin voimme sanoa, että huhut pahanilkisen Geldern'in herttuan eli Wilhelm de la Marck'in, noiden nylkyrien ja lanzknecht'ien liikkumisesta joen oikeanpuolisella rannalla ovat saattaneet meidät pysyttelemään vasemmalla puolella ja aiotusta tiestämme poikkeamaan.»
»Tehkää niinkuin tahdotte, hyvä herra», vastasi mustalainen; »minä puolestani yhtä mielelläni opastan teitä Maas-joen vasempaa kuin oikeanpuolista rantaa pitkin. — Kuninkaalle saatte itse sitten selittää tekonne.»
Durward, vaikka häntä hiukan kummeksuttikin, oli kuitenkin samalla sangen iloinen siitä, että Hairaddin niin mielellään, tai ainakin vastaanpanematta, suostui muuttamaan tietä; sillä hän tarvitsi mustalaisen opastusta, ja oli pelännyt, että Hairaddin, kun hänen petoshankkeensa täten tehtiin tyhjäksi, suuttuisi siitä silmittömästi. Mustalaisen karkoittamisella olisi sitäpaitsi suoraan saatettu Wilhelm de la Marck heidän tielleen, sillä Hairaddin olisi vienyt hänelle sanan; sitä vastoin Durward toivoi, jos mustalainen pysyisi heidän seurassaan, voivansa estää, ettei Hairaddin hänen huomaamattansa saisi puhutella outoja ihmisiä.
Poiketen siis alkuperäisesti aiotulta tieltänsä, kulki pieni matkaseurueemme leveän Maas-joen vasempaa rantaa pitkin niin joutuisasti ja onnellisesti, että he jo seuraavana aamuna varhain saapuivat matkansa määrään. He saivat tietää, että piispa oli muuttanut kauniiseen Schönwald-linnaansa, noin parin virstan päähän Lüttich'istä. Syyksi hän itse väitti huonoa terveyttänsä; mutta todellisena syynä mahtoi olla se, että hän pelkäsi kaupungin suurilukuisen ja levottoman kansan äkkiä nousevan kapinaan.
Juuri kun he lähenivät linnaa, näkivät he piispan juhlallisessa saatossa palaavan kaupungista, missä hän oli pitänyt messua. Hänen takanansa kulki pitkä komea jono pappeja, siviilivirkamiehiä sekä sotureita, kaikki sekaisin' tai, käyttäen vanhan runosepän sanoja:
»Moni ristinkantaja edessään, moni keihäsmies takanaan.»
Tämä juhlasaatto näytti sangen komealta, kun se, polvitellen leveän Maas-joen viheriöiviä rantoja pitkin, viimein katosi, aivankuin johonkin kitaan, piispan linnan suuresta gotilaistyylisestä portista sisään. Mutta tultuaan vielä likemmäksi matkalaisemme huomasivat kaikenlaisia merkkejä linnan ympärillä, joista kävi selville, ettei täällä arveltu oltavan täydessä turvassa, ja jotka eivät olleet ollenkaan sopusoinnussa tuon äskeisen komeuden ja mahtavuuden kanssa. Suuret parvet piispan sotaväkeä oli huolellisesti asetettu vahtiin palatsin ympärille ja sen lähistöön; ja tämä kirkon miehen asunnolle outo näky ilmaisi, että kunnioitettava piispa pelkäsi jotain vaaraa, koska hän oli katsonut tarpeelliseksi ryhtyä kaikkiin näihin sotaisiin suojelusvarustuksiin.
Croyen kreivittäret, sen jälkeen kun Durward oli käynyt ilmoittamassa heidän tulostaan, saatettiin kaikella kunnialla juhlasaliin, missä piispa, koko pieni hovikunta ympärillään, vastaanotti heidät mitä ystävällisimmällä tavalla. Hän ei sallinut heidän suudella kättänsä, vaan lausui heidät tervetulleiksi sanoilla, jotka puoleksi ilmaisivat ruhtinaan ritarillista kohteliaisuutta kauniita naisia kohtaan, puoleksi sielunpaimenen pyhää rakkautta laumansa sisaria kohtaan.
Ludvig Bourbon, Lüttich'in hallitseva piispa, oli todella jalomielinen, hyväsydäminen herra. Hänen elämänsä ei ollut tosin aina pysytellyt tarkasti hänen papillisen arvonsa rajojen sisäpuolella; mutta sittenkään hän ei ollut koskaan tuottanut häpeää sukunsa rehelliselle, kunnialliselle luonteelle.