Myöhempinä aikoina, vanhemmaksi tultuansa, oli piispa kuitenkin muuttanut tapansa sellaisiksi, että ne sopivat paremmin kuin entiset papiston jäsenille; naapurihallitsijat suosivat häntä jalona hengellisenä miehenä, joka oli antelias ja loistoa rakastava tavallisessa elämässään, joskaan ei niin ankara kuin papin olisi pitänyt olla ja vaikka hän hallitsikin välinpitämättömällä huolettomuudella, joka pikemmin yllytti kuin piti kurissa hänen varakkaitten ja levottomien alamaistensa kapinallista mieltä.
Piispa oli niin harras Burgundin herttuan liittolainen, että Lüttich'in hiippakunta melkein kuului molempien herrojen yhteisen hallituksen alle; piispa hyvänsävyisellä myöntyväisyydellä salli herttuan sekaantua asioihin, joita hänen olisi ollut helppo vastustaa, ja herttua puolestaan piti kaikissa tilaisuuksissa piispan puolta hänelle ominaisella itsepäisyydella ja tulisella kiihkolla. Kaarle Rohkealla oli tapana sanoa Lüttich'iä omaisuudekseen sekä piispaa veljekseen — veljeksiksi heitä sopikin tavallaan nimittää, koska herttuan ensimäinen vaimo oli ollut piispan sisar. Niin myös oli Kaarlella tapana sanoa, että se, joka kävi Ludvig Bourbon'ia ahdistamaan, sai Burgundin Kaarlen kimppuunsa; ja tämä uhkaus, kun otettiin huomioon minkäluontoinen ja kuinka mahtava herra sen oli lausunut, pystyikin kaikkiin muihin, paitsi tuohon upporikkaaseen ja tyytymättömään Lüttich'in kansaan, jonka pään ylellinen rikkaus oli pannut pyörälle.
Piispa, niinkuin jo mainittiin, vakuutti Croyen kreivittärille käyttävänsä heidän hyväkseen vaikutusvaltaansa Burgundin hovissa, ja sanoi toivovansa, että hänen sanansa vaikutus voisi nyt olla sitä voimakkaampi, koska Campo-basso, sen jälkeen kuin muutamat salaseikat olivat tulleet ilmi, oli pikemmin alennut kuin ylennyt herransa suosiossa. Piispa lupasi myös neidoille kaiken sen suojan, minkä hän suinkin saattoi heille antaa; mutta tätä vakuutusta seuraava huokaus näytti ilmaisevan, että hänen voimansa oli heikompi kuin mitä hän sanoillaan olisi tahtonut myöntää.
»Kaikissa tapauksissa, rakkaat tyttäreni», virkkoi piispa, sekoittaen sanoihinsa niinkuin äskenkin tervehtiessään, hiukan hengellistä mahtavuutta Bourbon-suvun perinnölliseen ritarillisuuteen, »Jumala varjelkoon minua jättämästä karitsaa pahanilkisen suden kitaan ja korkeasukuisia neitoja häijyjen miesten sorrettaviksi. Minä olen rauhan mies, vaikka asunnossani nyt kuuluukin aseitten kalske; mutta olkaa varmat, että minä pidän huolta teidän turvallisuudestanne aivan kuin omastani. Ja jos asiat täällä joutuisivat vielä rauhattomammalle kannalle — toivonpa kuitenkin mielten pikemmin asettuvan kuin entistään kiihtyvän — niin lähetän teidät täydessä turvassa Saksanmaalle; sillä ei edes minun veljeni ja suojelijani, Burgundin Kaarlen käsky voi saada minua pakoittamaan teitä mihinkään, mikä teille olisi vastenmielistä. En voi, niinkuin te tahtoisitte, lähettää teitä johonkuhun luostariin; sillä — voi päiviäni! — Belial'in pojilla on niin suuri valta lüttichiläisten joukossa, etten tiedä ainoatakaan turvapaikkaa, johon minun valtani ulottuisi linnani muurien ja sotaväkeni suojan ulkopuolella. Mutta tänne olette sydämellisesti tervetulleet, ja teidän saattomiehillennekin suodaan kunniallisesti vieraanvaraisuutta, varsinkin tuolle nuorukaiselle, jonka te niin hartaasti suljette suosiooni ja jolle erittäin annan siunaukseni.»
Qventin lankesi, niinkuin velvollisuus vaati, toiselle polvelleen, ottaakseen vastaan piispan siunauksen.
»Te itse», jatkoi piispa, »asukaa täällä minun sisareni Isabellan luona, joka on Trier'in kanonissa, ja se saattaa kaikella kunnialla tapahtua niinkin hilpeän nuorenmiehen katon alla, kuin Lüttich'in piispan.»
Kun hän oli nyt päättänyt tervetuliaispuheensa, saattoi hän naiset kohteliaasti sisarensa huoneisiin, sillä välin kun hänen hovimestarinsa, joka diakonina hoiti jonkinmoista maallisen ja hengellisen virkamiehen välistä tointa, otti Qventin'in huostaansa niin suurella vieraanvaraisuudella kuin hänen herransa oli käskenyt hänen noudattaa.
Croyen kreivitärten muut seuralaiset jätettiin alhaisemman palvelusväen haltuun.
Näiden toimenpiteitten aikana ei Qventin saattanut olla huomaamatta, että mustalaisen läsnäolo, joka maaseutuluostareissa oli niin suuresti loukannut, ei tämän rikkaan ja, sopisipa sanoa, maallisen prelaatin talossa synnyttänyt mitään vastustusta, ei edes minkäänlaista huomiotakaan.