Ludvig Bourbon'in lausuessa näitä ehtoja niin lujalla äänellä, kuin olisi hän yhä vielä istunut piispan istuimellaan ja vallananastaja maannut hänen jalkaansa juurella, De la Marck verkalleen ojensi itsensä suoraksi tuolillaan; ja kun piispan vaiettua ensihetken hämmästys oli siirtynyt vihan tieltä, iski hän silmää Nickel Block'ille ja kohotti sormeaan sanaakaan virkkaamatta. Teurastaja sivalsi kirveellään, aivankuin hän olisi toimittanut vain virkaansa kaupungin teurastushuoneessa, ja murhattu piispa kaatui huoahtamattakaan maahan oman piispanistuimensa juureen. Lüttichiläiset, jotka eivät olleet osanneet pelätä näin kauheata tapausta, vaan olivat luulleet keskustelun viimein päättyvän jonkinlaisella sovinnolla, kavahtivat kaikki yht'aikaa ylös, päästäen suustansa kirouksia sekä kostonhuutoja.
Mutta Wilhelm de la Marck, kohottaen hirvittävän äänensä yli kaiken melunkin kuuluvaksi, ja pudistaen ojennettua käsivarttansa sekä nyrkiksi kopristunutta kättänsä, huusi: »Hohhoo, te Lüttich'in siat! Te piehtaroitsijat Maas-joen mudassa! — Vai te uskallatte mittailla voimianne Ardennien hurjan Metsäkarjun kanssa? — Ylös, metsäkarjun poikuus!» — tällä nimellä hän usein itse, samoinkuin muutkin, nimitti sotureitaan. — »Näyttäkää noille Flanderin harjaseläville torahampaitanne!»
Kaikki hänen miehensä hypähtivät ylös kuultuansa tämän käskyn, ja kun he istuivat sekaisin äskeisten liittolaistensa keskellä ja vielä lisäksi olivat ennakolta saaneet tiedon mahdollisesta hyökkäyksestä, niin oli jokainen heistä heti temmannut naapuriansa kiinni kauluksesta, oikealla kädellä kohottaen leveäteräistä väkipuukkoa, joka lamppujen sekä kuun valossa kirkkaasti välkähti. Kaikki käsivarret kohosivat, vaan ei yksikään iskenyt; sillä uhrit olivat kovin hämmästyksissään yrittääksensäkään vastarintaa, ja De la Marck'in tarkoitus luultavasti olikin vain peloittaa porvariliittolaisiansa.
Mutta yht'äkkiä sai tämä seikka ihan toisen käänteen Qventin Durward'in kautta, joka oli paljon neuvokkaampi ja päätöksissään kerkeämpi kuin hänen ikäisensä tavallisesti, ja jonka rohkeutta sitä paitsi tänä hetkenä kiinnitti kaikki se, mikä vain suinkin olisi saattanut enentää hänen luontaista älykkäisyyttänsä ja mielenpontevuuttansa. Hänkin teki samoin kuin De la Marck'in miehet, hyppäsi Kaarle Eberson'in, heidän päällikkönsä pojan kimppuun, jonka hän helposti sai valtaansa, uhkasi väkipuukollansa nuorukaisen kurkkua ja huusi: »Semmoinenko on teidän leikkinne? No siihenpä tahdon sitten minäkin ottaa osaa!»
»Seis, seis!» huusi De la Marck — »eihän tämä ole muuta kuin leikkiä — ei muuta kuin leikkiä! — Luuletteko te, että minä tahtoisin tehdä pahaa hyville ystävilleni ja liittoveljilleni, Lüttich'in miehille! — Sotamiehet, päästäkää irti, käykää istumaan, viekää pois tuo raato» — hän potkaisi piispan ruumista jalallaan, »joka on nostanut riitaa ystävien kesken, ja huuhdelkaamme kaikki vihat uudella maljalla!»
Kaikki hellittivät uhrinsa irti, ja sotamiehet sekä porvarit seisoivat nyt ja katsoivat toinen toiseensa, ikäänkuin he eivät oikein olisi tietäneet olivatko he ystävyksiä vai vihamiehiä. Qventin käytti tämän hetken hyväkseen.
»Kuulkaa minua, Wilhelm de la Marck», lausui hän, »ja te Lüttich'in porvarit! — Ja te, nuori herra, olkaa hiljaa» — sillä Kaarle Eberson yritti tempaista itsensä irti — »ei teille tehdä vahinkoa, jollei vielä kerran tapahdu jotain tuommoista kovin terävää pilaa!»
»Kuka, paholaisen nimessä, sinä olet», kysäisi kummastunut De la Marck, »joka olet tullut tänne meidän omaan pesäämme määräämään ehtoja ja ottamaan panttivankeja? — meiltä, jotka kyllä olemme tottuneet vaatimaan muilta pantteja, vaan emme semmoisia koskaan anna kenellekään?»
»Minä olen Ludvigin, Ranskan kuninkaan palveluksessa», lausui Durward rohkeasti, »jousimies hänen skotlantilaisessa henkivartija-komppaniassaan, niinkuin te jo puheestani ja puvustani mahdatte arvata. Minut on lähetetty tänne teidän tekojanne tarkkaamaan ja kuninkaani tietoon saattamaan; mutta ihmeekseni näen tässä, että teidän tekonne pikemmin ovat pakanain kuin kristittyjen, pikemmin hullujen kuin järkimiesten tekoja! Burgundin Kaarlen sotajoukot lähtevät heti paikalla marssimaan teitä kaikkia vastaan, ja jos te toivotte Ranskalta apua, tulee teidän käyttäytyä toisella tavalla. — Mitä teihin tulee, te Lüttich'in porvarit, niin kehoitan teitä viipymättä palaamaan kotikaupunkiinne; ja jos joku rupeaisi teidän lähtöänne estämään, niin julistan estäjän minun herrani, kaikkein armollisimman Ranskan kuninkaan viholliseksi!»
»Eläköön Ranska ja Lüttich! Ranska ja Lüttich!» huusivat Pavillon'in seuralaiset ynnä myös useat muut porvarit, joiden miehuutta Qventin'in rohkeat sanat olivat karaisseet.