»Eläköön Ranska ja Lüttich! Ja eläköön tämä urhokas jousimies! Me tahdomme hänen puolellaan elää tai kuolla!»
Wilhelm de la Marck'in silmät säihkyivät, ja hän kaappasi väkipuukkonsa, ikäänkuin lennättääkseen sen tuon rohkean puhujan sydämeen. Mutta hän katsahti ensin ympäri salia ja näki soturiensa katseissa jotain, jota hänenkin täytyi ottaa lukuun. Heidän parissaan oli paljon ranskalaisia, ja kaikki he tiesivät kuinka paljon salaista raha-apua De la Marck oli saanut sen maan kuninkaalta, olipa sitä paitsi myös moni heistä kauhuissaan äskeisen väkivaltaisen, kirkonkin vihaa nostavan teon johdosta. Burgundin Kaarlen nimi soi pelottavalta, sillä tiedettiin sen miehen varmaankin koettavan viimeiseen asti kostaa tämmöisiä tekoja; ja se ajatus, että riitaantuminen lüttichiläisten kanssa sekä Ranskan kuninkaankin suututtaminen vielä päälliseksi olisi hurjinta hulluutta, teki masentavan vaikutuksen soturien rohkeuteen, jos kohta heillä olikin pää nyt aivan pyörällä. De la Marck sanalla sanoen älysi, ettei hän omaltakaan väeltään nyt enää saisi apua mihinkään uuteen väkivallantekoon, ja hilliten vimmaa, joka kuvastui hänen otsallansa ja silmissänsä, hän ilmoitti, »ettei hänellä suinkaan ollut mitään pahaa mielessä hyviä ystäviänsä lüttichiläisiä vastaan, jotka kaikki saisivat, jos niin tahtoivat, esteettömästi lähteä pois Schönwald'ista, vaikka hän kyllä olisi suonut, että he olisivat viettäneet hänen seurassaan edes yhden ainoan yökauden heidän voittonsa kunniaksi». Tähän hän sitten vielä suuremmalla mielenmaltilla kuin mitä hänellä oli tapana, lisäsi »mielellään rupeavansa seuraavana päivänä tai niin pian kuin heille sopisi keskusteluihin siitä, kuinka saalis olisi jaettava ja mihinkä toimiin oli ryhdyttävä heidän yhteiseksi puolustuksekseen. Lopuksi hän lausui vielä toivomuksen, että ainakin tämä skotlantilainen herra tekisi hänen pidoilleen sen kunnian, että hän viettäisi yötä Schönwald'issa».
Durward kiitti kutsusta, mutta sanoi lähtönsä tai jäämisensä riippuvan Pavillon'ista, jonka seuraan häntä oli erikoisesti käsketty liittymään; mutta tietysti hän oli seuraava Pavillon'ia, kun tämä jälleen tulisi käymään urhokkaan Wilhelm de la Marck'in majapaikkaan.
»Jos teidän lähtönne riippuu minun lähdöstäni», virkkoi Pavillon kiireesti ja aivan ääneensä, »niin te varmaankin lähdette Schönwald'ista silmänräpäystäkään kauemmin viipymättä — ja jollette aio tulla takaisin Schönwald'iin muuta kuin minun seurassani, niin eipä ole luultavaa, että te kovinkaan pian saatte nähdä jälleen tämän paikan.»
Puheensa loppulauseen kunnon pormestari mutisi itsekseen, peläten siitä koituvan pahaa, jos hän kaikkien kuullen päästäisi sanoiksi tunteensa, joita hän ei kuitenkaan kokonaan saanut hillityiksi.
»Pysykää aivan likellä minun takanani, rivakat nahkuripoikani», sanoi hän henkivartijoilleen, »ja lähtekäämme niin joutuisasti kuin mahdollista pois tästä varkaitten pesästä.»
Useimmat korkeampisäätyiset lüttichiläiset näyttivät olevan samaa mieltä kuin pormestari, ja tuskinpa nekään iloitsivat yhtä paljon rynnätessään Schönwald'iin kuin nyt päästessään eheinä sieltä pois. Heidän sallittiin esteettä lähteä linnasta; ja iloinenpa oli Qventinkin, kun nuo hirvittävät muurit olivat heidän selkänsä takana.
Ensi kertaa sen jälkeen kun he olivat astuneet tuohon kauheaan saliin, uskalsi Qventin kysyä nuorelta kreivittäreltä, miten hän jaksoi.
»Hyvin, hyvin», vastasi Isabella kuumeenkaltaisella kiiruulla, »aivan hyvin — älkää vain viivyttäkö matkaamme kysymyksillä — älkäämme menettäkö ainoatakaan silmänräpäystä sanoilla — paetkaamme — paetkaamme!»
Näin puhuessaan hän yritti jouduttaa askeleitansa; mutta se onnistui häneltä niin huonosti, että hän olisi uupumuksesta vaipunut maahan, jollei Durward olisi tukenut häntä. Nuori skotlantilainen nosti hänen suojaansa annetun rakkaan holhokin syliinsä samalla hellyydellä kuin äiti, kun tämä pelastaa lapsensa vaarasta. Ja kun neito, ajattelematta mitään muuta paitsi pelastusta, kiersi toisen käsivartensa Durward'in kaulaan, niin nuorukainen ei olisi tahtonut luopua ainoastakaan tämän yön vaarasta, koska loppu oli muodostunut tämmöiseksi.