Kunnon Hans otti helminauhan ja suuteli talonpoikaisella kömpelyydellä, mutta vilpittömällä hartaudella, sitä kaunista kättä, joka näin hienotunteisella tavalla palkitsi hänen oman vaivansa ja vaaransa.
»Hm! merkkejä ja muistolahjoja!» virkkoi kreivi. »Onko teillä vielä mitään käskemistä, ihana serkkuni! — Meidän olisi jo aika lähteä matkalle.»
»Se vain», sanoi kreivitär, ja sanat eivät tahtoneet päästä hänen huuliensa yli, »että te olisitte niin hyvä ja ottaisitte suosioonne tämän — tämän nuoren herran.»
»Hm!» sanoi Crévecoeur luoden taas samanlaisen tuikean katsahduksen Qventin'iin kuin taannoin Hans'iin, mutta tällä kertaa silmännähtävästi vähemmällä mielihyvällä. »Hm!» sanoi hän matkien kreivittären hämillistä puhetta. — »Vai niin! — tämä on toisenlaisesta raudasta tehty miekka. — Ja mitä, olkaa niin hyvä ja selittäkää, kaunis serkku, mitä tämä — tämä hyvin nuori herra on tehnyt, koska hän on ansainnut tämmöisen puolustuspuheen teiltä?»
»Hän on pelastanut minun henkeni ja kunniani», sanoi Isabella punastuen häpeästä ja harmista.
Qventin punastui myös harmista, mutta hyvin viisaasti tuumi mielessänsä, että harmin osoittaminen pahentaisi vain asiaa.
»Vai henkenne ja kunnianne? — Hm!» sanoi taas Crévecoeur'in kreivi. »Näyttääpä minusta, serkkuseni, että olisi ollut parempi, jollette olisi saattanut itseänne siihen tilanteeseen, missä oli pakko joutua tämmöiseen kiitollisuudenvelkaan tälle hyvin nuorelle herralle. — Mutta olkoon menneeksi. Tämä nuori herra kulkekoon vain meidän seurassamme, jos hänen säätyarvonsa on senlaatuinen, ja kyllä minä pidän huolta siitä, ettei hänelle mitään pahaa tapahdu. — Mutta tästä lähin otan teidän henkenne ja kunnianne suojelemisen omaksi virakseni, ja keksin kenties hänelle soveliaamman viran kuin kuljeksimisen vaeltavien prinsessain knaappina.»
»Herra kreivi», virkkoi Durward, joka ei enää malttanut olla ääneti, »jotta ette tuntemattomasta miehestä puhuisi halveksivammalla tavalla kuin mitä perästäpäin itse arvelisitte olleen sopivata, pyytäisin saada ilmoittaa teille, että olen Qventin Durward, skotlantilaisen henkivartijakomppanian jousimies, jonka mynsträyskirjoihin, niinkuin kyllä tiedätte, eivät muut kuin aatelisherrat ja kunnianmiehet pääse.»
»Suurkiitos ilmoituksestanne, paljon kiitoksia, herra jousimies», jatkoi Crévecoeur samalla pilkallisella tavalla. »Mutta olkaa nyt hyvä ja ratsastakaa minun kanssani joukkomme etupäähän.»
Qventin lähtiessänsä liikkeelle kreivin käskystä, jolla nyt oli valta, joskaan ei oikeus, käskeä häntä, huomasi että neiti Isabellan silmät seurasivat häntä huolestuneella, joskin ujolla osanotolla, melkeinpä hellyydellä, ja tämä näky nostatti vedet hänen silmiinsä. Mutta hän muisti kuitenkin, että hänen täytyi esiintyä miehenä Crévecoeur'in kreivin edessä, joka kenties vähimmin kaikista Ranskan ja Burgundin ritareista oli taipuvainen muuhun kuin nauruun kuullessaan puhuttavan lemmentuskasta. Hän päätti siis itse nyt ruveta puhuttelemaan kreiviä odottamatta että tämä hänelle jotain virkkaisi. Ja puhuessaan hänellä oli aikomus selvään osoittaa, että hän vaati parempaa kohtelua sekä suurempaa kunnioitusta; sillä kreivi, joka oli pahastunut siitä, että näin paljon alhaisempiarvoinen henkilö oli voittanut hänen korkeasukuisen ja rikkaan serkkunsa luottamuksen, ei näyttänyt tahtovan kohdella häntä arvon mukaan.