»Herra Crévecoeur'in kreivi», sanoi Durward tyynellä, mutta lujalla äänellä, »saisinko luvan, ennenkuin keskustelumme jatkuu, kysyä teiltä, olenko vapaa vai täytyykö minun pitää itseäni vankina?»
»Se on sukkela kysymys», vastasi kreivi, »johon tätä nykyä en voi vastata muuten kuin toisella kysymyksellä. — Mitä te luulette, onko Ranskan ja Burgundin välillä nyt sota vaiko rauha?»
»Se», vastasi skotlantilainen, »tulisi teidän, herra kreivi, tietää paremmin kuin minun. Minä olen ollut kaukana Ranskan hovista, enkä ole saanut sieltä mitään kuulumisia.»
»Katsokaas», virkkoi kreivi, »huomaatteko nyt, että on paljon helpompi kysyä kuin vastata. Enpä minä itsekään, vaikka olen ollut Peronnessa herttuan seurassa tämän viikon ja kauemmankin aikaa, voi ratkaista sitä arvoitusta paremmin kuin te; ja kuitenkin, herra knaappi, sen kysymyksen vastauksesta juuri riippuu se seikka, oletteko te sotavanki vai vapaa mies. Ensi aluksi tulee minun pitää teitä edellisenä. — Mutta, jos te todella rehellisesti olette ollut minun sukulaiseni apuna, ja jos te vastaatte suoraan niihin kysymyksiin, jotka nyt aion teille esittää, niin on se oleva teille eduksi.»
»Croyen kreivitär», vastasi Durward, »voi parhaiten sanoa olenko ollut hänelle miksikään avuksi, ja hänen päätettäväkseen jätän sen asian. Vastauksistani saatte itse päättää, kunhan ensin olette kysymyksenne esittänyt.»
»Hm — ylpeydestä ei puutetta!» mutisi Crévecoeur'in kreivi; »niinhän tulee ollakin sen, jolla on neidon antama suosiolahja hatussaan ja joka mielestään on velvollinen päästämään suuria sanoja suustansa tuon kalliin silkkirievun ja hopearipsakkeen kunniaksi. — No, arvoisa herra, enpä luule kuitenkaan siitä olevan mitään alennusta arvollenne, jos vastaatte minulle, kuinka kauan aikaa olette ollut neiti Isabella de Croyen seuralaisena?»
»Kreivi Crévecoeur», sanoi Durward, »jos vastaan tähän kysymykseen, joka esitetään melkein loukkaavalla äänellä, niin teen sen ainoastaan siksi, ettei vaitioloni antaisi aihetta vielä loukkaavampiin johtopäätöksiin neidosta, jolle ei meidän kumpaisenkaan ole lupa tehdä vääryyttä. Olen ollut Isabella neidon saattomiehenä siitä saakka, kun hän Ranskasta läksi tänne Flanderiin.»
»Hoh, hoo!» sanoi kreivi; »siitä saakka siis, kun hän pakeni Plessis-les-Tours'ista? — Te, skotlantilaisen henkivartijakomppanian jousimies läksitte tietysti Ludvig kuninkaan nimenomaisesta käskystä häntä saattamaan?»
Durward ei arvellut olevansa suuressakaan kiitollisuudenvelassa Ranskan kuninkaalle, joka, suunnitellessansa sitä vehkettä, että Wilhelm de la Marck väkisin ryöstäisi Isabellan, arvattavasti oli pitänyt nuoren skotlantilaisen kaatumista puolustustaistelussa luultavana; mutta hänellä ei mielestään kuitenkaan ollut oikeutta pettää Ludvigin todellista tai teeskenneltyäkään luottamusta, ja hän vastasi siis Crévecoeur'ille, että hänellä oli ollut kyllin siinä, että hänen päällikkönsä oli antanut hänelle semmoisen käskyn, jonka vuoksi hän ei ollut kysynytkään mitään muuta.
»Se vastaus onkin aivan riittävä», virkkoi kreivi. »Tiedämmehän me, ettei kuningas sallisi upseeriensa lähettää hänen henkivartijoitaan vanhan ajan sankarien tavoin keikailemaan ja vaeltavien prinsessain hevosia suitsista taluttamaan, jollei hänellä olisi ollut valtiollisiakin vehkeitä mielessään. Vaikeaksipa tulee Ludvig kuninkaan tästä lähtien vielä niin rohkeasti kieltää, ettei hän muka tiennyt mitään Croyen neitojen pakenemisesta Ranskasta, koska nyt näemme yhden hänen omista henkivartijoistaan olleen heidän saattomiehenään. — Ja minnekä, herra jousimies, teidän matkanne oli määrätty?»