»Lüttich'iin, korkeasukuinen herra», vastasi Durward, »missä kreivittäret toivoivat suojaa piispa vainajalta.»
»Piispa vainajaltako!» huudahti Crévecoeur'in kreivi. »Onko sitten Ludvig Bourbon kuollut? — Eipä ole sanaakaan edes hänen sairastumisestansakaan tullut herttuan korviin! — Mihin tautiin hän kuoli?»
»Hän lepää verisessä haudassa, korkeasukuinen herra — se on, jos hänen murhaajansa edes hautaakaan ovat suoneet hänen luilleen.»
»Murhattu!» huudahti Crévecoeur'in kreivi taas. »Pyhä Jumalan äiti!
— Nuori mies, se ei ole mahdollista!»
»Minä näin sen murhan omin silmin, ja monta muuta hirmutyötä sitä paitsi.»
»Te näitte sen! Ja ette rientänyt hyvän piispan avuksi!» huudahti kreivi; »ettekö nostanut linnanväkeä murhamiehiä vastaan? — Ettekö tiedä, nuori mies, että paljas läsnäolokin tämmöistä tekoa tehtäessä ja sitä vastustamatta, on häijy rikos kirkkoa vastaan?»
»Lyhyesti kertoakseni asian», sanoi Durward, »oli piispan linna väkirynnäköllä joutunut verenhimoisen Wilhelm de la Marck'in ja kapinallisten Lüttich'in porvarien käsiin, ennenkuin se työ tehtiinkään.»
»Minusta tuntuu kuin olisi ukkosen nuoli iskenyt minuun!» virkkoi Crévecoeur. »Lüttich ilmikapinassa! — Schönwald väkirynnäköllä valloitettu! — Piispa murhattu! — Sinä surusanomain saattaja, ei ole koskaan yksi mies tuonut näin paljon pahoja kuulumisia yhtä aikaa! — Puhukaa — tiesittekö ennakolta tästä rynnäköstä — tästä kapinasta — tästä murhasta? — Puhukaa — te kuulutte jousimieskomppaniaan, johon Ludvig enimmin luottaa, ja hänen jousestaan tämä nuoli on lähtenyt lentoon. — Puhukaa taikka revitän teidät palasiksi hurjilla hevosilla!»
»Ja vaikka te näin revittäisittekin minut, korkeasukuinen herra, ei minun sydämestäni kuitenkaan revittäisi mitään ilmi, joka ei kunnialliselle skotlantilaiselle aatelismiehelle olisi sopivaa. Minä en tiedä noista konnan töistä enempää kuin tekään — minä olin niin kaukana kaikesta osanotosta niihin, että olisin niitä kaikilla voimillani vastustanut, jos vain voimani, edes kymmenenneksi osaksi, olisi ollut haluni vertainen. Mutta mitä minä voin tehdä? — Heitä oli satoja, minä yksin. Ainoana huolena oli siis minulla vain saada kreivitär Isabella pelastetuksi, ja se — Jumalan kiitos! — toki minulta onnistui. Jos olisin ollut tarpeeksi lähellä silloin kun vanha mies niin rosvomaisella tavalla surmattiin, olisin yrittänyt suojella hänen harmaata tukkaansa, tai ainakin hänen puolestaan kostanut. Ja niinkin kuin asian laita oli, lausuin inhoni kyllin kuuluvilla sanoilla ilmi, niin että ne edes estivät toisia hirmutöitä.»
»Minä uskon sanoihinne, nuori mies», virkkoi kreivi; »ei ole teidän ikänne eikä luonteenne sitä laatua, että teistä olisi tuommoisten veritöitten alkuunpanijaksi, vaikka kyllä mahdatte kelvata neitosten kavaljeeriksi. Mutta voi sitä hyvää, jalomielistä piispaa, joka murhattiin saman pöydän ääressä, missä hän niin usein oli osoittanut vieraanvaraisuutta kristityllä armeliaisuudella ja ruhtinaallisella anteliaisuudella. — Ja hänen murhaajansa, tuo konna, tuo hirmupeto — tuo rujokas, jonka sydämessä ei ole mitään muuta paitsi verenhimoa ja julmuutta — hän oli kasvanut siinä samassa salissa, missä hän tahrasi kätensä hyväntekijänsä verellä! — Mutta Burgundin Kaarle ei olisi Burgundin Kaarle — ei, itse Jumalakaan ei olisi vanhurskas Jumala, jollei tästä seuraisi yhtä ankara ja joutuisa kosto kuin tuo murhatyökin on ollut verraton julmuudessaan. Ja jollei nousisi ketään muuta kostajaa murhamiestä vastaan, niin» — tähän hän pysähtyi, tarttui miekan kahvaansa, heitti sitten suitset valloilleen, löi molemmat rautakintaiset kätensä rintaansa, niin että haarniska kilahti, ja viimein kohotti ne taivaaseen päin, ennenkuin hän taas juhlallisesti jatkoi — »niin minä — minä Filip Crévecoeur, Cordés'n herra, vannon Jumalalle, Pyhälle Lambert'ille sekä Köln'in Kolmelle Tietäjälle, etten ole huoliva muista maallisista hankkeista, ennenkuin täysin määrin olen saanut kostetuksi hyvän Ludvig Bourbon'in murhamiehille, yhdentekevä tapaanko heidät metsässä vai pelloilla, kaupungissa vai maaseudulla, vuorilla vai tasamailla, kuninkaan hovissa vai Jumalan kirkossa! Ja siitä panen pantiksi maani ja mantuni, sukuni ja seuralaiseni, henkeni ja kunniani! Niin auttakoon minua Jumala ja Lüttich'in Pyhä Lambert ja Köln'in Kolme pyhää Tietäjää!»