XXVII
RÄJÄHDYS
Hämmästys mykkä, pelko äänetön valtaavi mielen, koska silmähän huikaistuneesen kaukaa välkähtää salama, pilvijängät repäisevä.
Thomson'in kesä.
Edellinen luku, niinkuin sen nimestäkin saattoi huomata, oli aiottu katsahdukseksi taaksepäin, minkä avulla lukija saisi täydellisen käsityksen Ranskan kuninkaan ja Burgundin herttuan keskinäisestä välistä tällä hetkellä, jolloin edellinen oli pannut toimeen tuon hämmästyttävän päätöksensä ja uskonut henkensä tulisen, vimmatun vihollisensa käsiin. Usko tähtien ennustuksiin, jotka muka sanoivat tämmöisen teon tuottavan etuja, ja vielä enemmän luottamus omien hengenvoimiensa etevyyteen verrattuina Kaarlen hengenvoimiin, olivat saattaneet Ludvigin tähän päätökseen, jota ei minkään muun syyn nojalla voisi selittää. Sillä muuten tämä teko tuntui sitä ajattelemattomammalta ja käsittämättömämmältä, koska juuri tänä myrskyisenä aikana oli useammista esimerkeistä nähty, että turvallisuudenvakuutukset, vaikka ne olisivat miten pyhillä valoilla tahansa vahvistetut, eivät olleet miksikään suojaksi niille, joille ne olivat annetut. Herttuan isänisän murha Montereaun sillalla, Ludvigin isän läsnäollessa, kokouksessa, jota juhlallisesti oli sovittu pitää rauhan ja anteeksiannon aikaansaamiseksi, oli peloittavana esimerkkinä, jota herttua kenties oli taipuvainen seuraamaan.
Mutta Kaarle, vaikka hän oli raaka, tulinen, tuittupäinen ja myöntymätön, ei kuitenkaan, paitsi vihan hetkinä, ollut sanansasyöjä eikä mielenjaloutta vailla, sillä semmoiset teot ja puutteet ovat tavallisesti kuvaavia kylmäverisemmille ihmisille. Hän ei viitsinyt osoittaa kuninkaalle enempää kohteliaisuutta, kuin mitä hyvä tapa vaatii isännän vieraalleen osoittamaan; mutta hänellä ei ollut vähintäkään aikomusta rikkoa vieraanvaraisuuden pyhiä sääntöjä.
Kuninkaan tulon jälkeisenä aamuna pidettiin yleinen Burgundin herttuan sotaväen tarkastus; ja tämä sotavoima oli niin suuri ja niin erinomaisen hyvin varustettu, että herttua kenties ei paheksunutkaan tätä tilaisuutta, jolloin hän saattoi tuoda sen mahtavan kilpaveljensä silmien eteen. Ja kun hän kohteliaalla lauseella, niinkuin vasallin sopi kuningastaan puhutellessa, sanoi näiden sotajoukkojen olevan kuninkaan sotajoukkoja, eikä hänen omiansa, saattoikin hänen ylähuulensa röyhkeästä vääntymisestä sekä hänen silmiensä ylpeästä välkähdyksestä huomata hänen hyvinkin tietävän, että nämät sanat olivat tyhjää mielistelyä ja että tämä jalo armeija, seuraten kokonaan hänen omaa mieltänsä, olisi yhtä altis marssimaan Parisiakin vastaan kuin jonnekin muuanne. Ludvigille mahtoi sitä paitsi olla vieläkin suurempi kiusa siitä, kun hän sotarinnassa keksi useampien ranskalaisten aatelisherrojen lippuja, joiden omistajat eivät olleet vain Normandiasta ja Bretagnesta kotoisin, vaan toisistakin välittömästi kuninkaan vallanalaisista maakunnista ja jotka erilaisten tyytymättömyyden syitten tähden olivat yhtyneet Burgundin herttuan joukkoon.
Umpimielisenä niinkuin ainakin Ludvig ei ollut huomaavinaankaan näitä tyytymättömiä, vaikka hän todenteolla mielessänsä juuri mietiskeli kaikenlaisia keinoja, joilla hän kenties voisi saada heidät jälleen luovutetuiksi Burgundin lipusta ja palautetuiksi omaan palvelukseensa. Siksi hän päätti Olivier'in sekä toistenkin apulaistensa; kautta salaa kuulustella niiden mieltä, joita hän piti tähdellisimpinä.
Itse puolestansa hän ahkerasti, vaikka samalla varovaisesti, koetti taivuttaa puoleensa herttuan ylimpien virkamiesten ja neuvonantajien suosion, käyttäen tavallisia keinojansa, ystävällistä, tiheää puhuttelua, taitavaa mielistelyä ja runsaita lahjoja. Näillä hän ei suinkaan — niin hän yhä vakuutti — tahtonut luovuttaa heidän uskollisuuttansa heidän jalosta herrastaan, vaan ainoastaan saada heidän apuansa rauhan ylläpitämiseksi Ranskan ja Burgundin välillä, mikä tarkoitus itsessäänkin oli hyvä ja silminnähtävästi eduksi molemmille valtakunnille sekä niiden hallitsijoille.
Niin mainion ja viisaan kuninkaan puhuttelu yksistäänkin oli sangen houkutteleva; lupaukset vaikuttivat myös paljon, ja suorat lahjat, joita burgundilaiset herrat sen ajan tavan mukaan saivat omantunnonvaivoitta ottaa vastaan, vaikuttivat vielä enemmän. Metsäkarjunpyyntiretkellä, jolle nyt lähdettiin, herttua, joka aina kävi kiivaasti jokaiseen käsillä olevaan asiaan, oli se työtä tai huvitusta, antautui kokonaan metsästyshimonsa valtaan; täten Ludvig, koska hänen läsnäolostaan ei ollut mitään estettä, haki ja sai tilaisuutta puhutella kahden kesken ja salaa useampia niistä herroista, joilla sanottiin olevan suurimman vaikutusvallan Kaarleen. Niistä D'Hymbercourt ja Comines eivät myöskään jääneet unohduksiin; ja näille molemmille eteville miehille tehtyihin ehdoituksiinsa kuningas taitavasti sekoitti sopivia mielistelyjä, kehuen edellisen urhoutta sekä sotataitoa, ja jälkimäisen syvää viisautta ja kirjallisia avuja.