»Oikein puhut», virkkoi kuningas; »mutta kuitenkin kuuluu sinun virkavelvollisuuksiisi vartioida, ettei mikään estä minun oikean tuomioni täyttämistä.»
»Sen teen, vaikkapa koko Peronnen kaupunki ryntäisi tänne estämään», sanoi Le Balafré. »Älkää, kuninkaallinen majesteetti, epäilkö uskollisuuttani kaikessa, mikä sopii yhteen minun omantuntoni kanssa, ja sen, minun mukavuudekseni ja teidän hyväksi hyödyksenne, voin vannoa olevan sangen väljän — kumminkin olen teidän palveluksessanne, armollinen herra, tehnyt yhtä ja toista, jonka johdosta arvelen, että mielemmin olisin tahtonut niellä pari tuumaa omasta väkipuukostani, kuin tehdä ne teot jonkun muun puolesta.»
»Annetaan niiden asioiden olla», virkkoi kuningas, »ja kuules nyt vaan. — Kun Galeotti on tullut sisään ja ovi on hänen jälkeensä sulkeutunut, niin ota aseesi ja vartioitse ovea sisäpuolelta. Älä päästä ketään sisään — se on kaikki mitä vaadin. Mene nyt saliin ja lähetä yliprovossi luokseni.»
Le Balafré meni ulos, ja minuutin kuluttua astui Tristan Erakko salista makuukamariin.
»Tervetultuasi, kummi», sanoi kuningas; »mitäs arvelet tilastamme?»
»Että olemme samassa tilassa kuin kuolemaan tuomitut ainakin», vastasi yliprovossi, »ellei herttua lykkää tuomion täytäntöä toistaiseksi.»
»Lykättäköön se tai ei, mutta hänen, joka meidät on tähän satimeen viekoitellut, tulee ensiksi lähteä toiseen maailmaan meille majaa valmistamaan», sanoi kuningas julmalla, pelottavalla naurulla. »Tristan, sinä olet monta kelpo oikeudentyötä toimittanut, ja finis[1] — funis arvelinkin sanoa — coronat opus[1] — sinun tulee loppuun saakka olla apunani.»
[1] Sanaleikki; latinalaisen sananparren sijaan; finis coronat opus = loppu työn kruunaa, sopii sanoa; funis = nuora.
»Niin teen, kun teenkin, herrani ja kuninkaani», vastasi Tristan, »minä en ole mikään koreapuheinen mies, mutta kiitollinen olen. Olen valmis täyttämään velvollisuuteni niin hyvin näiden muurien sisäpuolella kuin muuallakin; ja niin kauan kuin minä elän, on teidän kuninkaallisesta suustanne lähtevä tuomio oleva yhtä voimallinen ja tuleva yhtä tyystin puustaavin mukaan täytetyksi kuin silloin, kun te istuitte omalla valtaistuimellanne. Seuraavassa silmänräpäyksessä tehtäköön minulle mitä tahansa — yhdentekevä minulle!»
»Sitäpä minä juuri toivoinkin sinulta, kummi kultani», sanoi Ludvig; »mutta onko sinulla tarpeeksi apua? — tuo kavaltaja on väkevä ja vahva ruumiiltaan, ja on epäilemättä huutava apua. Skotlantilainen ei lupaa mitään muuta kuin vartioida ovea, ja hyvä että hänet siihenkin olen mielistelylläni ja leikkipuheillani saanut. Olivier'ista ei ole muuksi kuin valehtelijaksi, imartelijaksi ja vaarallisten neuvojen antajaksi, ja — Ventre Saint Dieu![1] — pikemminpä hän joskus vielä saanee hirsinuoran omaan kaulaansa kuin auttaa toista hirttäessä. Onko sinulla, mitäs arvelet, kyllin väkeä ja välikappaleita tyystin ja tarkan työn aikaansaamiseksi?»