[1] Voimasana.
»On minulla täällä Trois-Eschelles ja Petit-André mukanani», vastasi Tristan, »virassaan niin vikkeliä molemmat, että he saisivat yhden miehen kolmesta hirtetyksi, ennenkuin molemmat toiset sen kerkiäisivät huomatakaan. Ja me olemme kaikki päättäneet viimeiseen asti olla teille, armollinen herra, uskolliset, sillä me tiedämme, että meillä teidän mentyänne tulee olemaan juuri yhtä vähän aikaa vetää henkeämme kuin kellä tahansa, joka on joutunut meidän kynsiimme. — Mutta kuka tässä nykyisessä tilassamme on otettava käsiteltäväksi, jos armollisesti tahtoisitte sen sanoa, kuninkaallinen majesteetti? Minä tahtoisin olla ihan varma miehestäni; sillä välistä, herrani ja kuninkaani, te muistutatte minua siitä, että toisinaan olen hiukan erehtynyt ja oikean pahantekijän sijasta pannut roikkumaan jonkun kunnon maanmoukan, joka ei ole teitä millään lailla pahoittanut.»
»Aivan oikein», virkkoi kuningas. »Olkoon siis sinulle tiedoksi, Tristan, että tuomittu mies on Martius Galeotti. — Sinä hämmästyt, mutta onpa kun onkin asia niinkuin sanon. Se ilkimys on houkutellut meidät kaikki tänne valheellisilla, petollisilla neuvoillansa, siksi että me aivan suojattomina joutuisimme Burgundin herttuan käsiin.»
»Mutta eipä toki kostamattomina!» sanoi Tristan. »Jospa se olisikin vihoviimeinen tekoni tässä elämässä, niin pistäisin häntä niinkuin kuolemaatekevä ampiainen, vaikka minut tallattaisiinkin heti sen jälkeen mäsäksi!»
»Kyllä minä sinun uskollisuutesi tunnen», sanoi kuningas, »ja tiedän myös kuinka suuri huvitus sinulla, niinkuin kunnon miehellä ainakin, on velvollisuutesi täyttämisestä; sillä hyvä teko, niinhän koulumiehet sanovat, on jo itsessäänkin oma palkkansa. Mutta lähde ja varusta uhripapit, sillä uhri on tulossa.»
»Tahdotteko te sitä tehtäessä olla läsnä, armollinen herra?» kysyi
Tristan.
Ludvig ei huolinut tästä tarjouksesta; hän vain käski yliprovossin pitää kaikki varalla, niin että hänen käskynsä tulisi tyystin täytetyksi, samassa kun tähtienennustaja olisi makuuhuoneesta tullut ulos. »Sillä», lisäsi kuningas, »minä tahdon vielä kerran nähdä sen ilkiön, juuri vain nähdäkseni miltä hän on näyttävä kuninkaansa edessä, jonka hän on saattanut tähän paulaan. Minusta on hauska nähdä kuinka uhkaavan kuoleman pelko on poistava punan tuosta verevästä poskesta ja tummentava tuon silmän, joka valehdellessaan niin ystävällisesti loisti. — Voi, jospa täällä nyt olisi se toinenkin, joka neuvoillaan avusti tämän petturin ennustuksia! Mutta jos vain elävin hengin pääsen täältä — niin kavahtakaa purppurahattuanne, herra kardinaali! Roomastakaan teille tuskin lienee apua — olkoon se sanottu pyhän Pietarin suosiolla ja perinlaupiaan Cleryn Neitsyen luvalla. — No, miksikä viivyskelet? Mene varustamaan apulaisesi. Se ilkimys taitaa heti paikalla tulla. Suokoon vain Jumala, ettei hän säikähtyisi ja jäisi tulematta! — Se vasta olisi pettymys. Mene, Tristan — ethän ennen ollut niin hidas, kun jotain oli toimitettavana.»
»Päinvastoin, älkää pahaksi panko, armollinen kuningas, on teillä aina tapana sanoa, että olen kovin hätäinen, ja että monasti olen väärin ymmärtänyt teidän tarkoituksenne ja kaapannut väärän henkilön kynsiini. Olkaa siis nyt hyvä, kuninkaallinen majesteetti, ja antakaa minulle, sanoessanne Galeottille jäähyväiset, joku merkki, onko työ tehtävä vai ei. Olen nähnyt teidän, armollinen herra, joskus muuttavan mieltänne kerran, jopa kahdestikin, ja sitten olette torunut minua liiasta kiireestä.»
»Sinua epäluuloista luontokappaletta!» vastasi kuningas. »Minä en nyt muuta mieltäni, sen sanon sinulle. Mutta, jotta vastaansanomisesi loppuisivat, niin huomaa — jos tuolle konnalle hyvästijättäessäni sanon: 'Elää toki Jumala tuolla ylhäällä!' silloin anna vain huilata. Mutta jos sanon: 'Mene rauhassa!' niin tiedät siitä, että mieleni on muuttunut.»
»Minun pääni ori. jokseenkin tyhmä muissa paitsi omaan virkaani kuuluvissa asioissa», virkkoi vielä Tristan Erakko. »Antakaa minun toistaa läksyni. — Jos te sanotte hänelle: 'Mene rauhassa!' käynkö silloin hänen kimppuunsa?»