»Entäs jollen huolisikaan tulla, kun kutsut ovat lähetetyt minulle näin myöhään yöllä tuommoisen lähettilään kautta?» arveli Galeotti.
»Siinä tapauksessa teemme teille matkan mukavammaksi ja kannamme teitä», tokaisi Le Glorieux. »On mulla täällä puoli tusinaa vahvoja Burgundin poikia oven takana, jotka Crévecoeur'in herra siltä varalta pani minulle mukaan. Sillä katsokaas, minun ystäväni Burgundin Kaarle ja minä emme ole Ludvig serkkumme päästä kokonaan ryöstäneet pois kruunua, jonka se pölkkypää saattoi meidän kynsiimme, vaan olemme sitä vain hiukkasen viilanneet ja leikanneet; ja vaikka se näin on tullut pieneksi niinkuin hetale, on se kuitenkin yhä vielä pelkkää kultaa. Suoraan sanoen, hän on vielä itsevaltias hallitsija oman väkensä parissa, johon tekin kuulutte, ja Kaikkein Kristillisin Kuningas Peronnen linnan vanhassa juhlasalissa, jonne teidän, hänen uskollisena alamaisenaan, nyt heti paikalla tulee mennä.»
»Kylläpä minä tulen, hyvä herra», sanoi Martius Galeotti, ja läksi Le Glorieux'n seurassa — luultavasti senvuoksi, ettei hän nähnyt mitään poispääsön keinoa.
»Niin, hyvä herra», virkkoi narri matkalla linnaan, »siinä te teitte oikein. Sillä me kohtelemme serkkuamme niinkuin on tapana vanhaa, häkkiin suljettua, nälkäistä leijonaa; me viskaamme hänelle aina aika ajoin vasikan syötäväksi, siksi että vanhat leukasaranat eivät joutilaisuudessa ruostuisi.»
»Luuletteko te», kysyi Galeotti, »että kuningas aikoo tehdä minulle jotain pahaa hengen tai ruumiin puolesta?»
»Senpä te voitte paremmin ennakolta arvata kuin minä», vastasi hovinarri; »sillä vaikka yö on pilvinen, osannette te kuitenkin sumunkin läpi nähdä tähdet. Minä en tiedä mitään siitä asiasta, en yhtään mitään — mutta ainahan äitini varoitteli minua, että kavahtaisin lähestyessäni satimeen sattunutta vanhaa rottaa, sillä silloin ne aina ovat kaikkein pahimmat puremaan.»
Tähtienennustaja ei kysynyt sen enempää, mutta Le Glorieux, ammattinsa tavan mukaan, lasketteli yhä edelleen outoja, sekavia puheitaan, joista oli puolet hulluutta, puolet pilaa, kunnes hän oli jättänyt filosofin vahdin käsiin Peronnen linnan portin edustalla; sieltä Galeotti vietiin vahtipaikasta toiseen, kunnes viimein päästettiin kreivi Herbert'in torniin.
Hovinarrin viittaukset eivät olleet turhaan sattuneet Galeottin korviin, ja hän sai niihin vielä lisää vahvistusta Tristan'in ulkomuodosta ja kohtelusta, joka, saattaessansa hänet kuninkaan makuuhuoneeseen, oli käytökseltään väijyskelevä, yrmeä ja pahanenteinen. Tähtienennustaja oli tarkka huomaamaan kaikkea, mitä maan päällä tapahtui, yhtä hyvin kuin taivaan kappaleittenkin liikuntoja; hänen silmänsä sattui sentähden heti väkipyörään ja nuoraan; ja kun jälkimäinen heilahteli, päätti hän siitä, että hänen äkillinen tulonsa oli kesken työtä häirinnyt jotakuta, joka oli par'aikaa sitä paikoilleen sovitellut. Kaiken tämän nähtyään hän ponnisti nyt koko sukkeluutensa keksiäkseen pelastuskeinon uhkaavasta vaarasta, ja päätti myös samalla, jos hän huomaisi pelastuksen mahdottomaksi, pitää puoliansa viimeiseen hengenvetoon asti ketä päällekarkaajaa vastaan tahansa.
Tällä lujalla päätöksellä sekä senmukaisella katsannolla ja astunnolla hän astui nyt Ludvigin eteen; hän ei ollut ollenkaan hämillään, vaikka asiat olivat tapahtuneet aivan toisin kuin mitä hän oli ennustanut, eikä hänen rohkeutensa myöskään ollut masennuksissa kuninkaan vihastuksen ja sen mahdollisten seurausten pelosta.
»Kaikki hyvät tähdet olkoot suosiolliset teille, armollinen herra kuningas!» lausui Galeotti, kumartaen itämaiseen tapaan. »Ja onnettomat tähtienyhtymiset älkööt vaikuttako minun kuninkaalliseen herraani!»