»Minusta näyttää», vastasi kuningas, »että, jos vain kerrankin katsahdat ympärillesi tässä huoneessa ja jos ajattelet missä rakennuksessa se on ja kuinka ankaran vartioimisen alla, niin sinun viisautesi jo huomaisi, että minulle suosiolliset tähdet ovat pettäneet minut ja että onnettomat tähtienyhtymiset ovat jo saaneet pahinta aikaan. Eikö sinua yhtään hävetä, Martius Galeotti, kun näet minut täällä vankina ja kun tiedät kenenkä vakuutukset ovat houkutelleet minut tänne?»
»Ja eikö sinua hävetä, kuninkaallinen herrani», vastasi filosofi, »sinua, joka niin joutuisin askelin edistyit tieteessä, jonka käsitys oli niin kerkeä ja ahkeruus niin suuri — eikö sinua hävetä, kun näin peräydyt, säikähtyen onnen ensimäistä nurjaa silmäystä, aivankuin pelkuri ensimäistä miekan kalskahdusta? Sinä tahdoit päästä noiden salatietojen osallisuuteen, jotka kohottavat ihmiset elämän kaikkien himojen, vastoinkäymisten, tuskien ja surujen yli; sinä pyrit tilaan, johon ei voi päästä, jollei voita muinaisten stoalaisfilosofien mielenlujuutta — ja nyt sinä jo väistyt heti, kun kova onni kerrankin vain ahdistaa, ja hylkäät sen loistoisan kruunun, jota läksit tavottelemaan, väistyen oikealta tieltä niinkuin vikuri hevonen haamuntapaisten, olemattomien pahojen pelosta!»
»Haamuntapaisten, olemattomien pahojen pelosta! Oletpa aika hävytön!» huudahti kuningas. »Onko tämä vankihuone olematon? — Ja minun vihatun viholliseni, Burgundin herttuan vartijain aseet, joiden voit kuulla kilahtelevan tuolla portilla, ovatko ne tyhjiä haamuja? — Mitä, sinä kavaltaja, ovat sitten elämän todelliset pahat, jos vankeus, vallanluovutus, hengenvaara ovat olemattomia?»
»Tietämättömyys — tietämättömyys, minun veljeni, ja väärät luulot», vastasi ennustaja suurella lujuudella, »ne ainoastaan ovat todellisia pahoja. Usko minua, kuningas täydessä valtansa voimassa on, jos hän rypee henkensä tietämättömyydessä ja väärissä luuloissa, vähemmän vapaa kuin viisas mies vankihuoneessa, todellisten rautaisten kahleitten kahlehtimana. Siihen todelliseen onneen minun velvollisuuteni on opastaa sinua — ja sinun velvollisuutesi on noudattaa opastustani.»
»Vai mokomaan filosofiseenko vapauteen aioitkin opetuksillasi minua opastaa?» virkkoi kuningas sangen katkerasti. »Soisinpa, että jo olisit virkkanut minulle Plessis'ssä, että valta, jota minulle anteliaasti lupasit, tarkoitti vain omien intohimojeni vallitsemista; että menestys, jota niin varmasti minulle ennustit, oli edistymistä filosofiassa; ja että minä voisin tulla yhtä viisaaksi ja oppineeksi kuin joku maita, mantereita kuljeksiva italialainen silmänkääntäjä! Tottahan olisin voinut saada sen henkisen vallan huokeammallakin hinnalla, kuin menettämällä loistavimman kruunun koko kristikunnassa ja joutumalla Peronnen vankilaan! Mene, mies, äläkä luule, että jäät ansaittua rangaistustasi vaille. — Eläähän toki vielä Jumala tuolla ylhäällä!»
»En tahdo vielä jättää teitä oman onnenne nojaan», virkkoi Galeotti, »ennenkuin olen sokaistujen silmienne edessä saattanut jälleen täyteen loistoonsa minun maineeni, joka on kirkkaampi kuin kirkkain helmi teidän kruunussanne ja jota jälkimaailma vielä on ihmettelevä, kun koko Capet'n sukukunta on jo aikoja sitten tomuna haihtunut unohduksiin St. Denis'n hautaholveissa.»
»Puhu sitten suusi puhtaaksi», sanoi Ludvig; »sinun julkirohkeutesi ei voi saada minun mieltäni eikä päätöstäni muuttumaan. — Mutta koska voi olla, että tämä on viimeinen tuomio, jonka kuninkaana saan langettaa, niin en tahdo tuomita sinua kuulematta puolustustasi. Puhu sitten — vaikka parasta mitä voit puhua, on se, että lausut täyden totuuden. Tunnusta, että minä olen ollut petetty houkka, sinä petturi, että kehuttu tietosi on tyhjää lorua, että meidän ylitsemme tuikkivat tähdet voivat yhtä vähän vaikuttaa meidän kohtaloomme, kuin niiden säteet, jotka joen pinnalla kimaltelevat, voivat muuttaa virran juoksua.»
»Ja mitä sinä», vastasi tähtienennustaja rohkeasti, »tiedät noiden autuaitten valonlähteitten salaisesta vaikutuksesta? Voitko väittää, että niillä muka ei ole voimaa vaikuttaa vesien juoksuun, vaikka tiedät että heikoinkin kaikista taivaankappaleista — heikoin siitä syystä, että se on lähinnä meidän matoista maatamme — pitää valtansa alla — mitä se välittäisikään tuommoisista joutavista jo'ista kuin tämä Somme täällä — itse mahtavan valtameren liikkeet, jonka vedet vuoksena laskevat ja luoteena nousevat sitä myöten kuin kuun pyörä paisuu ja supistuu, ja tottelevat jokaista kuun käskyä aivankuin orjat sultaanin puolison viittausta? Ja nyt, Ludvig Valois, vastaa vuorostasi minun vertaukseeni — tunnusta, etkö ole mielettömän matkalaisen kaltainen, joka suuttuu perämiehelle siksi, että tämä ei voi ohjata laivaa satamaan, joskus kokematta vastaisten tuulten ja virtojen voimaa? Minä tosin ennustin sinulle, että aiottu retkesi luultavasti oli hyvin menestyvä, mutta Jumalan käsi yksin saattoi saattaa sinut tänne; ja jos tämä tie on rosoinen ja vaarallinen, niin onko minun vallassani muuttaa se sileämmäksi ja turvallisemmaksi? Missä nyt on eilinen viisautesi, joka niin hyvin opetti sinut käsittämään, että Jumala usein johdattaa kulkumme eduksemme, joskin vasten tahtoamme?»
»Sinä muistutat — sinä muistutat nyt mieleeni», sanoi kuningas närkästyneenä, »yhden ilmeisen valheesi. Ennustithan tuon skotlantilaisen toimittavan tehtävänsä niin, että siitä koitusi minulle etua ja kunniaa; ja nyt tiedät asian käyneen siten, ettei minulle olisi voinut sattua mitään suurempaa vahinkoa kuin ryhtymällä tähän asiaan, joka on tehnyt niin rajun vaikutuksen Burgundin Hullun Härän tulistuneisiin aivoihin. Se oli siis ilmeinen valhe — siitä et voi päästä yli etkä ympäri — siinä et voi viitata mihinkään vastaisuudessa tapahtuvaan virran kääntymiseen, jota minun muka tulisi kärsivällisesti odottaa; hupsun tavoin istuen rannalla, kunnes muka vedet lakkaisivat virtaamasta. Siinä sinun taitosi on sinut pettänyt — sinä olit siksi tyhmä, että lausuit ennustuksen erityisestä asiasta, joka nyt on nähty ja todistettu ilmivalheeksi.»
»Mutta se kääntyy vielä totiseksi todeksi» vastasi tähtienennustaja rohkeasti. »En toivo ikänä mitään loistavampaa tiedon voittoa tietämättömyyden yli, kuin mitä tuo ennustus ja sen täytäntö on tuottava. Minä ennustin sinulle, että hän tulisi olemaan uskollinen kaikissa kunniallisissa tehtävissä — eikö hän ole sitä ollut? — Minä ennustin, että hänen omatuntonsa oli estävä häntä edistämästä viekkaita vehkeitä — eikö se ole ollut totta? Jos sitä epäilette, herra kuningas, niin menkää kysymään mustalaiselta, Hairaddin Maugrabin'iltä.»