»Voi noita varomattomia hupsuja!» sanoi kuningas. »Jos he siten ovat laiminlyöneet oman suojeluksensa, eivät he edes ansaitse minun apuani. Olkoon menneeksi, en minä heidän tähtensä riitaa nosta.»
»Seuraavalla ehdolla pelkään on kiinteämmät juuret teidän sydämessänne, kuninkaallinen majesteetti», virkkoi Des Comines.
»Haa!» vastasi kuningas. »Te tarkoitatte tuota riivattua avioliittoa! — En minä voi suostua siihen, että kihlaus tyttäreni Johannan ja serkkuni, Orleans'in herttuan välillä tulisi puretuksi — sen kautta Ranskan kruunu tulisi ryöstetyksi jälkeisteni käsistä sekä omistanikin. Sillä tuo heikko lapsi, minun poikani, on lakastunut kukka, joka on kariseva maahan hedelmää tekemättä. Tämä avioliitto Johannan ja Orleans'in herttuan välillä on ollut minulla mielessä kaiket päivät, unelmissani kaiket yöt — minä sanon sinulle, Filip Des Comines, siitä en voi luopua! — Paitsi sitä on armotonta vaatia minun omin käsin hävittämään sekä oman viisaan valtiotuumani että toinen toistansa varten kasvatetun pariskunnan onnen.»
»Ovatko he sitten niin kovin kiintyneet toisiinsa?» kysyi Des Comines.
»Toinen heistä kumminkin», vastasi kuningas, »se, josta olen velvollinen enimmin huolta pitämään. Mutta te hymyilette, herra Des Comines — te ette usko rakkauden voimaan.»
»Päinvastoin», sanoi Des Comines, »älkää pahaksi panko, että niin sanon, mutta uskomattomuus tässä asiassa on niin kaukana minusta, että olin juuri kysymäisilläni, olisiko teistä ehkä helpompi suostua tuohon ehdotettuun avioliittoon Orleans'in herttuan ja Isabella de Croyen välillä, jos voisin ilmoittaa teille, että kreivittären sydän on niin kiintynyt toiseen mieheen, ettei tästä aiotusta avioliitosta luultavasti koskaan tule mitään?»
Ludvig kuningas huoahti. »Voi!» sanoi hän, »hyvä kunnon ystäväni, mistä haudasta olette ottanut tuommoisen kuolleen miehen lohdutuksen? Vai tytönkö sydän! — Totta puhuakseni, olettakaamme vaikka, että Orleans'in herttua ei voisi kärsiä Johanna tytärtäni, niin täytyisihän hänen kuitenkin, jollei tämä pahasolmuinen paholaisenverkko olisi tullut väliin, naida hänet. Tästä voitte arvata kuinka vähän luultavaa on, että tuolla tyttösellä olisi mahdollisuutta vastustaa samanlaista pakotusta, varsinkin kun sulhaseksi pyrkijä on ranskalainen kuninkaallinen prinssi. — Voi, herra Des Comines! — Vähän pelkoa on siitä, että hän hylkäisi semmoisen kosijan: Varium et mutabile femina (Häilyvainen ja vaihtelevainen on nainen), herra Des Comines.»
»Kukapaties te, kuninkaallinen majesteetti, ette kuitenkaan tässä suhteessa täysin käsitä tämän nuoren neidon itsepäistä rohkeutta. Hän on jäykkää, uppiniskaista sukua, ja Crévecoeur'iltä olen onkinut tietooni, että tyttönen on romanttisesti rakastunut erääseen nuoreen knaappiin, joka, totta tunnustaakseni, on ollut hänelle suureksi avuksi matkalla.»
»Haa!» huudahti kuningas — »Qventin Durward nimiseen henkivartijakuntani jousimieheenkö?»
»Siihen samaiseen, niinpä luulen», vastasi Des Comines; »hän otettiin vangiksi yhdessä kreivittären kera, jonka kanssa hän melkein kahden kesken matkusteli.»