»Sitä enemmän olemme sillitynnyrin kaltaisia», tokaisi Le Glorieux joukkoon, »joka onkin flanderilaisen armeijan luonnollisin vertauskuva.»
Hovinarrin puhe saattoi herttuan nauramaan ja kenties sai pitemmän riidan hänen ja loukatun sotapäällikön välillä vältetyksi.
Suurella vaivalla saatiin pieni, jollekulle rikkaalle lüttichiläiselle kuuluva huvila tyhjennetyksi muista majaanpyrkijöistä ja varustetuksi herttuaa sekä hänen läheisintä seuraansa varten; ja D'Hymbercourt ynnä Crévecoeur kokosivat viimein myös läheisyyteen pienen vahtijoukon, noin neljäkymmentä huovia, jotka siihen paikkaan virittivät itselleen suuren nuotiovalkean alaspurettujen ulkohuoneitten hirsistä.
Vähän enemmän vielä vasemmalla, tämän huvilan ja kaupungin portin vastapäätä olevan, burgundilaisten etujoukon käsiin joutuneen etukaupungin välillä oli toinenkin huvila, jonka ympärillä oli puutarha sekä piha, ja niiden takana pari, kolme aidattua pellonsarkaa. Tämän huvilan Ranskan kuningas valitsi pääkortterikseen. Ludvig ei ollut juuri itse suuri soturi, ainoastaan sen verran kuin luontainen pelottomuus vaaran kohdatessa ja terävä järki saattoivat hänet siksi tehdä; mutta hän valitsi aina huolellisesti palvelukseensa taitavimmat siinä ammatissa ja soi heille sen luottamuksen, jonka he ansaitsivat. Niinkuin jo sanottu, majaili hän lähimpien seuralaistensa kanssa tässä toisessa huvilassa; osa hänen skotlantilaisista henkivartijoistaan oli saanut sijansa pihalla, jossa heillä ulkohuoneissa sekä vajoissa oli pahan ilman suojaa; loput heistä oli puutarhassa. Muilla Ranskan huoveilla oli kortterinsa hyvin likekkäin hyvässä järjestyksessä, ja vahteja oli asetettu useampiin paikkoihin, kenties tapahtuvan päällekarkauksen ilmoittamista varten.
Dunois ja Crawford, revittämällä alas välimuureja, laittamalla aukkoja pensasaitoihin, täyttämällä ojia ynnä muulla semmoisella pitivät huolta siitä, että eri sotajoukot helpommin voisivat päästä toinen toisensa avuksi ja että koko heidän sotavoimansa olisi hyvässä yhteydessä keskenään, jos hätä tulisi. Tässä työssä oli heillä useita vanhempia upseereja sekä sotamiehiä apuna, erittäinkin teki Le Balafré ahkeruudellansa itsensä huomatuksi.
Kuningas puolestaan katsoi hyväksi kursastelematta lähteä Burgundin herttuan majapaikkaan tiedustelemaan, mihinkä keinoihin nyt aiottiin ryhtyä ja mitä apua häneltä vaadittiin. Hänen tulonsa johdosta kutsuttiin sotaneuvoskunta kokoon, joka asia muuten ei olisi juolahtanut Kaarlen mieleenkään.
Nyt Durward hartaasti pyysi päästä molempien hallitsijain puheille, sanoen itsellään olevan jotain tärkeää ilmoitettavana. Hänen pyyntöönsä suostuttiinkin helposti, ja suuri oli Ludvigin kummastus, kun hän kuuli Qventin'in vakavasti ja selvin sanoin ilmoittavan, että Wilhelm de la Marck aikoi yön aikana, ranskalaisiin vaatteisiin puettuna, ranskalaisten lippujen kera, karata piirittäjien leiriin. Ludvig olisi luultavasti paljon mielemmin suonut, että tämä tärkeä sanoma olisi tullut yksistään hänen tietoonsa. Mutta kun nyt koko juttu oli tullut näin julkisesti kerrotuksi Burgundin herttuan kuullen, ei hän voinut tehdä muuta kuin virkkaa: »Tämä sanoma, lienee se sitten totta tai valhetta, on meille sangen tärkeä.»
»Eipä rahtusenkaan vertaa — eipä rahtusenkaan vertaa!» vastasi herttua huolimattomasti. »Jos siinä hankkeessa, josta tämä nuori mies puhuu, todella olisi perää, niin eipä olisi skotlantilaiseen henkivartijakomppaniaan kuuluva jousimies saattanut sitä minun tietooni.»
»Olkoon miten tahansa», sanoi Ludvig, »mutta joka tapauksessa pyytäisin teitä, serkku kulta, ja niin myös teidän upseerejanne, huomaamaan, että minä, estääkseni tämmöisen, kenties äkkiarvaamatta päällemme tulevan ryntäyksen harmilliset seuraukset, käsken soturieni sitoa valkeat olkavyöt haarniskojen yli. — Dunois pitäköön huolen, että se käsky heti annetaan — jos nimittäin», lisäsi hän, »meidän veljemme ja ylipäällikkömme siihen suostuu.»
»Enpä siinä mitään pahaa näe», vastasi herttua, »jollei vain Ranskan ritareita pelottane saada kuulla sanottavan itseänsä »piianpaidan hihan ritareiksi».