»Sehän olisikin tässä tilaisuudessa vallan sopiva liikanimi, Kaarle veikkoseni», tokaisi Le Glorieux, »koska piikanen on aiottu urhokkaimman palkinnoksi.»
»Oikein puhuttu, herra Viisaus», virkkoi Ludvig. »Ja nyt hyvästi, serkku, minä lähden aseisiin pukeutumaan. — Mutta, sivumennen, kuinka käy, jos minä omalla kädelläni voittaisin Isabella kreivittären?»
»Kuninkaallinen majesteetti», vastasi herttua muuttuneella äänellä, »teidän pitäisi silloin tulla minun uskolliseksi flanderilaiseksi.»
»Enpä voisi», vakuutti Ludvig totisinta ystävyyttä ilmaisevalla äänellä, »tulla uskollisemmaksi kuin mitä jo olen, ja soisin vain, että voisin myös saada teidät, serkku kulta, sitä uskomaan.»
Herttua vastasi lausumalla jäähyväiset äänellä, joka kuului melkein aran hevosen korskahdukselta, kun se hypähtää, säikähtyen hyväilyä yrittävää ratsumiestä, joka pyrkii sen selkään ja siksi koettaa saada sen hiljaa seisomaan.
»Antaisin minä hänelle vaikka kaiken hänen viekkautensa anteeksi», virkkoi herttua sitten Crévecoeur'ille; »mutta sitä en voi suoda anteeksi, kun hän luulee minut semmoiseksi pölkkypääksi, että uskoisin hänen puheensa todeksi.»
Ludvig puolestaan, tultuaan takaisin majapaikkaansa, puheli myös suosikkinsa Olivier le Daim'in kanssa. —»Tuossa skotlantilaisessa», sanoi hän, »on viekkautta ja suorasukaisuutta niin sekaisin, etten oikein saa selvää hänestä. Pasques-Dieu! että hänen piti tehdä sellainen hullutus, jota en ikänä voi antaa anteeksi, ja ilmaista kelpo De la Marck'in rynnäkkötuuma herttuan, Crévecoeur'in sekä kaikkien muiden kuullen, kun hänen olisi tullut kuiskata se minun korvaani, antaen minulle ainakin tilaisuutta valita, tahdoinko sitä auttaa vai estää?»
»Parempi on näin kuin on, kuninkaallinen majesteetti», sanoi Olivier. »Onpa tässä nyt monta teidän seuralaisjoukossanne, joiden omatunto ei sallisi burgundilaisten kimppuun käymistä ilman syytä, eikä myöskään liittoa De la Marck'in kanssa.»
»Oikein puhut, Olivier. «Onhan semmoisia hupsuja maailmassa, eikä minulla nyt ole aikaa viihdyttää heidän omantunnonvaivojansa pienoisella oman edun pulverilla. Meidän täytyy siis kaikkien pysyä rehellisinä miehinä, Olivier, ja Burgundin uskollisina liittolaisina; tänä yökautena kumminkin — aika kenties kerta tuonnee tilaisuutta parempaan leikkiin. — Mene käskemään, ettei yksikään mies saa riisua aseita päältään, ja että he, jos siksi tulee, lennättävät luotinsa niihin, jotka huutavat 'Ranska!' tai 'pyhä Denis!' aivan kuin jos kuulisivat huudettavan 'Helvettiä ja Perkelettä!' Minä itsekin käyn levolle täydessä asussa. — Ja Crawford asettakoon Qventin Durward'in vahtirivimme perimmäiseen paikkaan, lähimmäksi kaupunkia. Tulkoon hänen osakseen ensimäinen siunaus tuosta rynnäköstä, jonka hän meille on ilmoittanut — jos hänen onnensa häntä siinäkin suosii, sitä parempi hänelle. — Mutta pidä erittäin huolta Martius Galeottista, ja katso että hän pysyy varajoukossa, aivan turvallisessa paikassa. Hän on kovin uhkarohkea, ja hupsu kuin onkin, hän tahtoo yht'aikaa muka olla sekä filosofi että miekkamies. Pidä huolta kaikista näistä, Olivier, ja nyt hyvästi. — Cleryn pyhä Neitsyt ja Tours'in pyhä Martti suokoot minulle rauhallista unta!»