Mestari Olivier vastasi tähän pyyntöön ainoastaan siten, että hän loi rohkeaan, suorasukaiseen puhujaan hitaan, kaksimielisen silmäyksen, samassa hiukan huiskuttaen kättään ja kallistaen päätänsä, jotka temput yhtähyvin saattoi käsittää äänettömäksi suostumuksesi kuin kielloksi, ettei siitä aineesta sopisi enempää puhua. Terävämmän, läpitunkevamman katseen hän loi sitten nuorukaiseen, kysyen kaksimielisesti hymyillen: »Semmoinenko tapa on Skotlannissa, nuori herra, ettei auteta kuningasta niin vaarallisissa tilanteissa kuin tämänpäiväisessä?»
»Meillä on tapana», vastasi Qventin pysyen lujasti päätöksessään olla asiaa tarkemmin selittämättä, »ettemme rasita avullamme kuninkaita kunniallisissa huvituksissa, niin kauan kun he tulevat omin voimin toimeen. Meidän mielestämme kuninkaankin tulee metsästysretkellä kärsiä leikki, koska hän on leikkiin mennyt, samoin kuin muut, ja että hän juuri siinä tarkoituksessa antautuukin semmoisiin. Mitäs olisi koko metsästyksestä ilman vaivaa ja vaaraa?»
»Kuulkaapas vain tuota hupsua poikaa!» virkkoi Lesly. »Semmoinen hän on, aina on vastaus tai syy varalla, vaikka kuka häneltä jotain kysyisi. Mistä ihmeestä hän lieneekin sen avun saanut; minä kumminkaan en olisi koskaan osannut selittää syytä mihinkään, mitä eläissäni olen tehnyt, paitsi kun olen nälän vaatiessa syönyt, tai komppanian nimikirjan mukaan pitänyt tarkastusta, tai toimittanut muita senkaltaisia virkaan kuuluvia asioita.»
»Ja sanokaapas, korkeasti kunnioitettava herra», virkkoi kuninkaallinen parranajaja, katsahtaen häneen silmäluomiensa alatse, »mikähän teillä oli syynä silloin semmoisen tarkastuksen pitoon?»
»Se että päällikköni oli sen käskenyt», sanoi Le Balafré. »Pyhä Giles auttakoon! enpä minä siihen muuta syytä tiedä sanoa! Jos hän olisi Tyrietä tai Cunningham'ia käskenyt, niin heidän olisi täytynyt se tehdä.»
»Ja se onkin aivan sotamiehentapainen, ratkaiseva syy», myönsi Olivier. — »Mutta herra Le Balafré, te varmaankin nyt tulette hyvin iloiseksi, kun sanon teille, ettei kuninkaallinen majesteetti ollenkaan ole paheksinut teidän sisarenpoikanne käytöstä, vaan on valinnut hänet toimittamaan erästä tehtävää tänä iltana.»
»Hänetkö valinnut?» kummeksi Le Balafré — »te tarkoitatte kai, että hän on valinnut minut?»
»Minä tarkoitan juuri sitä mitä sanoin», vastasi parranajaja laupiaalla, mutta lujalla äänellä; »kuningas tahtoo uskoa erään asian teidän sisarenpoikanne toimitettavaksi.»
»Mutta miksi niin ja kuinka?» kysyi Le Balafré; »miksikä hän tämän pojan valitsi eikä minua?»
»En voi antaa siihen muuta selitystä kuin sen, minkä te itse viimeksi sanoitte, herra Le Balafré — kuninkaallinen majesteetti on näin käskenyt. Mutta», lisäsi hän, »jos saan olla niin rohkea ja tuoda esiin oman ajatukseni, niin mahtaa kuninkaalla olla joku tehtävä, joka sopii nuorukaiselle, semmoiselle kuin teidän sisarenpoikanne, eikä teidän kaltaisellenne paljoa kokeneelle soturille, herra Le Balafré. — Ja siis, nuori junkkari, ota aseesi ja seuraa minua. Ota myös pyssy kanssasi, sillä sinun tulee seisoa vahtina.»